Pidin Jacquelinea sylissäni. Hän oli maailman kaunein tyttö – aivan kuin äitinsä.

Täydellisessä lapsessa oli yksi vika, enkä nyt tarkoita koliikkia.

Jacqueline ei muistuttanut yhtään Magnus von Fyrckendorfia.

Se oli esteettisesti hyvä mutta taloudellisesti huono asia, sillä tarvitsimme Magnuksen rahoja.

Pouilly oli kapaloinut Jacquelinen niin, että vain nenänpää näkyi, mutta sekin oli liikaa.

Ojensin tytön elatusvelvolliselle.

Magnus tiputti hetkeksi suojauksensa niin kuin kaikki tekevät vastasyntyneen kanssa.

Sitten hän oli jälleen oma itsensä.

Näin otsarypyistä, mitä Magnus ajatteli.

Herrasmies ei kuitenkaan sanonut mitään, koska se olisi loukannut Pouillya.

Magnus jättäisi sen lakimiehilleen.