Vihdoinkin kaksin, ajatteli Maikki Ripsivuo. Neito istui tuoliin, johon herrasmies hänet auttoi. Kiitos, sanoi Maikki ja antoi suurien silmien vilkkua.

Eros Mannström menetti suuntavaistonsa, eikä meinannut löytää paikkaansa kahden hengen pöydässä. Matkalla hän törmäsi naapuripöytään.

Muutamaa hajapaikkaa lukuun ottamatta ravintola Bronda oli täynnä. Korkean katon ja suurien ikkunoiden ansiosta tila tuntui kuitenkin ilmavalta.

Ulkona marraskuu oli lähettänyt luonnonvalon matkoihinsa. Esplanadin puisto oli pukeutunut jouluvalaistukseen, lumi loisti poissaolollaan.

Oli arki-ilta. Eros oli varannut pöydän, koska ei halunnut jättää mitään sattuman varaan. Televisio-ohjelman nauhoitusten vuoksi yhteinen aika oli jäänyt vähiin.

Eros oli ymmärtänyt järjestää romanttisen illan, kun Maikki oli todennut näkevänsä miestä useammin televisiossa kuin kasvokkain.

Bronda sopi hyvin tarkoitukseen, koska siellä kaikki tarjoiltava ruoka oli jaettavaa. Se on kaikkien suhteiden ydin, että on jotain käsin kosketeltavaa, yhteistä, jaettavaa.

Tarjoilija Lyyli Kehusmaan työvuoro lähestyi loppuaan. Aikaa ei tarvinnut tarkistaa ranteesta, koska turvonneet jalat ja ristiselän kipu kertoivat sen kelloa tarkemmin.

Asiakaspalvelun ammattilainen luuli, että ei pysty enää innostumaan mistään. Viimeinen tilaus ja sitten kotiin. Lyyli otti ruokalistat käteensä ja iloisen ilmeen kasvoilleen.

Tarjoilija tunnisti Eroksen. Verkkokalvoille ilmestyi kuva vartalosta, jonka jokaisen öljytyn lihaksen pystyi erottamaan televisioruudulta.

Mekon sisätilanlämmitin alkoi puhaltaa täydellä teholla. Lyyli jähmettyi paikoilleen, posket punottivat ja suusta tuli ulos vain huokailua.

Oletko sattumalta töissä täällä? tiedusteli Maikki. Jos asiat olivat näin, niin Maikki pyysi tuomaan Apple Martinit aperitiiviksi vikkelään tahtiin.

Lyyli palasi päiväunista päivätyönsä pariin ja lähti noutamaan juomia.

Eros otti Maikin käsistä kiinni ja kertoi ikävöineensä yhteisiä hetkiä. Maikin mielestä näistä hetkistä kannatti ottaa kaikki irti ja suuteli miestä pöydän yli.

Anteeksi, voinko saada nimikirjoituksen? kysyi fitness-harrastaja Pipsa Ellilä.

Pipsa söi 11,5 kuukautta vuodesta parsaa, raejuustoa ja kananrintaa. SM-kilpailujen jälkeen hän nautti elämästä kaksi viikkoa ennen seuraavan harjoituskauden alkua.

Eros irrottautui Maikin imusta ja totesi, että totta kai. Pipsa tarjosi kynää ja Eros etsi katseellaan paperia. Ihailija kääntyi ja tarjosi lannehousujen paljastamaa pakaran yläosaa kirjoitusalustaksi.

Varmuuden vuoksi Eros tarkisti, onko toiveen toteuttaminen soveliasta. Maikilta ei ollut mitään sitä vastaan – se oli tyhmintä, mitä mies voisi tehdä.

Eros kirjoitti nimensä tyrkyllä olevaan ahteriin. Televisiotähti selitti, että fanien huomiointi kuuluu toimenkuvaan. Ei anneta ihailijoiden pilata tunnelmaa, hän sanoi.

Maikki yritti unohtaa sen, mitä oli nähnyt, mutta siihen ei jäänyt aikaa. Paikalle pöllähti polttariseurue, jonka juopunut sankari oli valmis luopumaan siipastaan lihaskimpun vuoksi.

Terhikki Kurvinen oli investoinut ylimääräiset euronsa rintoihin, ja push up -liivit työnsivät silikonit silmille. Terhikki nojasi pöytään, jotta Eros sai lähikuvan.

Maikille tuli tarve puuteroida nenäänsä. Hän nousi drinkki kädessään ja kompastui. Jääpalat lensivät Terhikin dekolteeseen.

Sen jälkeen suoritus maassa oli sitä luokkaa, että se olisi saanut Cristiano Ronaldonkin kateelliseksi. Eros syöksyi apuun ja nosti naisen käsivarsilleen.

Sankarini, kanna minut kotiin, kuiskasi Maikki ja näykkäsi hellästi korvanlehteä.