Venäjän maaperällä, ajatteli Hilkka Minerva. Hän oli juuri astunut sisään Venäjän federaation suurlähetystön portista Tehtaankadulla.

Monet muutkin suomalaiset poliitikot olivat käyneet täällä, mutta tahti oli harventunut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Kylmän sodan aikana itänaapurin hyväksyntä oli ollut edellytys poliittiselle uralle Suomessa. Siksi kaikki olivat kilvan juosseet lähetystössä laulamassa tietojaan.

Isänmaan asioita edistettiin silloin parhaiten maanpetoksella.

Vartija avasi oven ja käski Hilkan aulaan. Pjotr Skeptinov antoi vieraan odottaa kolme varttia, koska Angry Birds ei sujunut aivan odotusten mukaan.

Kun linnut olivat päihittäneet possut, Pjotr pyysi sihteeriään noutamaan Hilkan. Duscha Orashova haki Hilkan aulasta ja ohjasi istumaan vastapäätä esimiestään.

Pjotrilla oli nahkapäällysteinen hierova tuoli. Vieraita varten oli muovijakkara, jonka kaikki jalat olivat eripituiset.

On aika siirtyä suunnitelman viimeiseen vaiheeseen, sanoi Pjotr. Hän napsautti kaukosäätimellä hieronnan pois päältä.

Vladimir Putin seurasi seinältä vakavana alaisensa työergonomiaa. Presidentin muotokuva oli kaikkien huoneiden vakiovaruste.

Hilkka oli ollut monessa pahassa paikassa uransa aikana. Hän oli muun muassa joutunut eroamaan ulkoministerin tehtävistä mutta oli onnistunut nousemaan takaisin huipulle.

Nyt oli edessä jotain vielä vaikeampaa. Pitäisi selittää Pjotrille, että tiedustelumiehen historiallisen hieno suunnitelma menee mönkään.

On tullut pieni mutka matkaan, kertoi Hilkka. Pjotr rypisti kulmiaan: Mikä mutka?

Minusta tuleekin Suomen presidentti, vastasi Hilkka.

Sinä pysyt suuren valiokunnan puheenjohtajana ja pyörität lainsäädäntöprosessia minun tahtoni mukaan, ilmoitti Pjotr.

Hilkan mukaan ei ollut vaihtoehtoja. Kansallispuolue halusi presidentin viran omakseen yli 50 vuoden tauon jälkeen. Ellei kansansuosikki suostunut ehdokkaaksi, puolueen raskas kalusto oli luvannut tuhota Hilkan uran. Presidentin vaalien nosteella kansallispuolue juhlisi voittoa myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Voin olla hyödyksi Suomen presidenttinä, sillä Venäjän suhteiden hoitaminen kuuluu valtionpäämiehen tontille, huomautti Hilkka.

Pjotr uhkasi vuotaa julkisuuteen Hilkan touhut vieraan valtion piikkiin, jos tämä loikkaa pois suuren valiokunnan puheenjohtajan pallilta. Vakoilusta oli olemassa konkreettiset todisteet.

Mitä sitten? kysyi Hilkka. Suurin osa suomalaisista poliitikoista oli aikanaan kaveerannut KGB:n kanssa, eikä sitä pidetty tässä maassa minään. Presidenteilläkin oli ollut ikiomat kotiryssät.

Hilkka muistutti, ettei kenenkään poliittinen ura ollut Suomessa päättynyt vakoilusyytöksiin. Kansallispuolue sen sijaan voisi pudottaa häneltä huipulta unholaan.

Huolella rakennettu palatsivallankumous alkoi murtua Pjotrin silmien edessä. Ei tällaista valtiota ole olemassakaan, hän mietti. Poliitikot pettävät maansa, ja kansa vain kohauttaa olkapäitään.

Advertisement