Helsingin keskustan liikennevalot vilkkuivat, poliisit katkaisivat liikenteen Mannerheimintiellä. Mustien autojen saattue lipui ohi eduskuntatalon, lasipalatsin, Forumin kauppakeskuksen. Autot kääntyivät Stockmannin tavaratalon kulmalta Aleksanterinkadulle. Pieni lippu Cadillac Fleetwoodin konepellillä kertoi, mistä valtiovieraat olivat kotoisin.

Yhdysvaltain suurlähetystön edustusauto ajoi Aleksanterinkadun päästä päähän, kääntyi oikealle Mariankadulle ja kiersi korttelin. Se pysähtyi Presidentinlinnan eteen Pohjoisesplanadille. Salaisen palvelun mies mustassa puvussa, aurinkolasit silmillä ja nappi korvassa avasi takaoven.

Ulkoministeri George P. Shultz nousi autosta ja venytteli vaivihkaa yhdeksän tunnin lennosta ja automatkasta puutuneita jäseniään. George suoristi takkinsa liepeet. Hän huokui itsevarmuutta, jota on suotu vain suurvallan eliitille.

Kaksi sotilasta seisoi vartiossa linnan pääoven molemmin puolin. Presidentti Mauno Koivisto odotti pihalla adjutanttinsa, Tellervo-puolisonsa ja Kaartin soittokunnan kanssa. Snellmanin ala-asteelta oli haettu sievä pikkutyttö kukittamaan vieras. Valtaa pitävät tulivat mielellään kuvatuksi lasten kanssa. Siten sai annettua itsestään inhimillisen kuvan, joka vetosi tunteisiin – järkeä kansalla ei ollut.

Tuulenpuuska leikitteli Maunon otsakiehkuran kanssa. George hamuili päälakeaan, jonka hiukset olivat hylänneet. Hän laski kätensä nopeasti ja kätteli isäntäänsä. George hymyili kameroille ja kukat ojentavalle pikkutytölle. Adjutantti vahvisti toimittajille, että presidentti Koivisto ja ulkoministeri Schultz pitävät tapaamisen jälkeen lehdistötilaisuuden, jossa kerrotaan keskustelujen annista.

Mauno ohjasi valtiovieraan portaiden kautta linnan toisen kerroksen edustustiloihin.

Keltaisessa salissa oli tapana ottaa vastaan viralliset vieraat ja lähetystöt. Kaksi empirenojatuolia odotti presidenttiä ja ulkoministeriä takan edessä, niiden vieressä oli tavalliset penkit tulkkeja varten. Mauno ja George istuivat alas. He antoivat valokuvata itseään hetken, kunnes adjutantti hääti sopulit pois jaloista.

Kaksikko keskusteli tulkkien välityksellä Suomen puolueettomuuspolitiikasta, maiden välisistä kauppasuhteista ja opiskelijavaihto-ohjelmista. Sitten George ehdotti, että tulkit päästettäisiin tauolle. Vihdoinkin päästää asiaan, Mauno mietti.

Mauno tiesi hyvän huoneen epävirallisille keskusteluille. Kirjasto oli presidentin lempipaikka koko linnassa, hänellä oli tapana vetäytyä sinne fundeeraamaan. Ajatukset kirkastuivat omassa rauhassa. Mutta ne kannatti esittää julkisuudessa epäselvästi, koska vaikeaselkoisuus tulkittiin Suomessa älykkyydeksi.

Mauno tiesi Yhdysvaltain ulkoministerin vierailun todellisen syyn: jenkit halusivat upottaa suomalaisten rakentamat sukellusalukset.

Suomi oli joutunut kovan diplomaattisen painostuksen alaiseksi. Yhdysvaltain suurlähettiläs oli antanut ymmärtää, että jos Neuvostoliitto saa sukellusalukset, niin suomalaisyritysten lisenssianomukset USA:n markkinoilla hylätään. Varapresidentti George Bush oli puolestaan lähettänyt Suomen presidentille kirjeen, jossa oli todennut, että Rauma-Repolan projekti uhkaa maailmanlaajuista turvallisuutta.

George otti hyvän asennon nojatuolissa. Maunokin teki olonsa niin mukavaksi kuin pystyi. Hän antoi vieraan avata pelin, kuuntelemalla toisen aikeet selvisivät yleensä parhaiten.

George ylisti Suomen ja Yhdysvaltainen hyviä suhteita, niitä kannatti vaalia. Suomalainen Rauma-Repola oli valmistanut kaksi syvänmerensukellusalusta, jotka heiluttivat maailman valtatasapainoa. Yhdysvallat arvostaisi kovasti, jos Suomen poliittinen johto estäisi alusten toimituksen Neuvostoliittoon.

Mauno totesi käsiensä olevan sidotut. Mikäli yritykset eivät riko lakia, valtiovalta ei voi Suomessa puuttua siihen, mitä tuotteita kehitetään tai kenen kanssa käydään kauppaa.

Tahto keinot löytää, korosti George. Lakitekniset yksityiskohdat eivät olleet hidastaneet edeltäjän, presidentti Kekkosen toimia. Mauno totesi, että hänen kaudellaan Suomi oli siirtynyt itsevaltiudesta parlamentarismiin. Vastaavat manööverit eivät olleet mahdollisia eivätkä toivottavia.

George uteli, millaisia tulevaisuuden suunnitelmia herra presidentillä oli virkakautensa jälkeen. Yhdysvallat voisi olla avuksi, jos YK-tehtävät kiinnostivat. Mutta se edellytti tämän akuutin ongelman ratkaisua.

Toinen kausi presidenttinä, sitten eläkkeelle, kertoi Mauno.

Georgen kärsivällisyys alkoi loppua. Lilliputtimaan venkoileva päämies teeskenteli, että idänkaupassa bisnes ja politiikka eivät muka kulkeneet käsi kädessä. Jos presidentillä ei ollut suoraa vaikutusvaltaa, niin hänellä oli ainakin arvovaltaa. Sitä sopi nyt käyttää.

Maunon mielestä arvovaltaa kannatti käyttää harkiten. Se oli harvinainen luonnonvara, joka uusiutui hitaasti. George ei ymmärtänyt fundeerauksia vallankäytöstä ja luonnonvaroista. Hän päätti vääntää asian rautalangasta: syvänmerensukellusalukset ovat sotilaallinen uhka.

Kolmas maailmansota syttyy jossakin muualla kuin valtameren pohjalla, Mauno arveli. Hän ehdotti palaamista virallisen protokollan puolelle Keltaiseen saliin. Mennään vaan, mutta tämä ei jää tähän, lupasi George.

Virallisen tapaamisen jälkeen Mauno ja George kävelivät yhdessä lehdistön eteen. Suomen ja Yhdysvaltainen suhteet ovat lämpimät, kaksikko korosti. Yhteistyötä tehdään monella saralla, ja maiden välillä vallitsee laaja yhteisymmärrys.