Sukelluspallo 9/10

Ikkunaverhot olivat harmaat, eikä pöydällä ollut Marimekon pöytäliinaa. Nuorempi konstaapeli Ainikki Nuivanen ei kaivannut asuntoonsa koristeita.

Kirjahyllyssä oli Anthony Burgessin ”Kellopeliappelsiini”, Arthur Schopenhauerin ”Pessimistin elämänviisaus” ja poliisin voimankäyttöopas. Kaikki viranomaisen työssä tarvittavia perusteoksia.

Ainikki veti verhot kiinni ja kaivoi Rauma-Repolan repusta kulmanauhakansion. Hän piti sitä hetken käsissään: kaunis, tarkoituksenmukainen käyttöesine, joka tarjoaa suojaa ja järjestystä papereille.

Ainikki asetti kansion pöydälle ja vapautti kuminauhan. Hän otti paperit yksitellen kansiosta ja levitti eteensä pöydälle. Ainikki ei ollut insinööri, mutta tunnisti, että teknisissä piirustuksissa kuvattiin jonkinlaista sukellusalusta. Sen lujuuslaskelmat olivat vakuuttavat.

Jokaisen dokumentin yläkulmassa luki Rauma Repola Oceanics. Suomessa ei ainakaan julkisen tiedon mukaan rakennettu sukellusveneitä. Silti suomalainen yritys näytti valmistavan sellaisia. Ei se mahdotonta ole, pohti Ainikki. Rauma Repola osaa tehdä laivoja ja öljynporauslauttoja – miksei siis sukellusveneitäkin.

Kiinnostavaa oli se, että huippusalaisen projektin tietoja vuodettiin yrityksestä ulos. Thorn Ridgeback oli todennäköisesti CIA:n agentti, eli tiedot menivät amerikkalaisille. Mikä tarkoitti sitä, että sukellusaluksia rakennettiin Neuvostoliitolle.

Ainikki ymmärsi, että paikallispoliisin ei kannattanut sekaantua suurvaltojen välisiin asioihin. Paperit piti toimittaa takaisin alkuperäiselle vastaanottajalleen.

Hotelli Kalliohovin numero löytyi puhelinluettelon keltaisilta sivuilta.

Onko herra Thorn Ridgeback paikalla? tiedusteli Ainikki. Liikemiehelle olisi henkilökohtainen lähetys.

Vastaanottovirkailija kertoi, että herra Ridgeback ruokailee par aikaa hotellin ravintolassa, joka tarjoilee erinomaista ruokaa. Ainikki kiitti tiedosta ja mainoksesta.

Ainikki taitteli paperit ja asetteli ne samassa järjestyksessä kansioon kuin oli ottanut sieltä. Hän laittoi kansion reppuun ja repun selkäänsä. Porraskäytävässä naapuri yritti viritellä keskustelua säästä. Ainikki pahoitteli, ettei hänellä ei ollut aikaa paneutua tähän mielenkiintoiseen aiheeseen.

Ainikki ylitti Kanavakadun ja oikaisi niityn poikki Kalliokadulle. Hän ohitti nuorisotalo Bosen, joka oli joskus ollut merikoulu. Nyt siellä pelattiin pingistä, silmäpeliä ja nyrkkihippaa. Sisäänpääsyvaatimuksena oli alle kahdeksan keskiarvo todistuksessa.

Kalliohovin terassilla Raybanin pilottilasit suojelivat herkkiä silmiä valolta. Kaikki liikenevä oli investoitu plekseihin, eikä raukkojen rahat riittäneet aurinkorasvaan, mietti Ainikki. Asiakkaiden iho oli punaisempi kuin laskeva aurinko. Poliisi kyllä suojeli kansalaisia monelta asialta, mutta ihosyöpä ei kuulunut niihin.

Ravintolan puolella Thorn lopetteli pihviä, jota ei olisi kotona pidetty pihvinä. Maassa maan tavalla, vaikka heikkoa teki.

Ainikki suunnisti suorinta reittiä pöytään ja istui kysymättä alas. Thorn pyyhki suupielet lautasliinaan ja nojasi taaksepäin.

Onko jotain kenties hukassa? tiedusteli Ainikki. Hän nosti repun pöydälle. Ei enää, totesi Thorn. Hän oli kiinnostunut, miten kassi oli päätynyt nuorempi konstaapeli Nuivasen haltuun. Ainikki uteli, miten mies tiesi, kuka hän on. Kuuluu toimenkuvaan, vastasi Thorn.

Koiranulkoiluttaja oli löytänyt repun metsästä ja tuonut sen poliisilaitoksen löytötavaratoimistoon, kertoi Ainikki. Thorn tiedusteli, miten nuorempi konstaapeli tiesi, kenelle reppu kuuluu. Kuuluu toimenkuvaan, vastasi Ainikki.

Thorn kiitti Rauman poliisia hyvästä palvelusta. Hän otti repun pöydältä ja laski tuolinsa viereen.

Ainikki neuvoi, että tavaroista kannatti pitää hyvää huolta, jotta ne eivät joudu vääriin käsiin. Kai nuorempi konstaapeli ymmärsi, että jos hän ei olisi palauttanut reppua, niin se olisi noudettu tarvittavia keinoja käyttäen, Thorn valisti. Siksi täällä ollaan, totesi Ainikki ja toivotti hyvää illanjatkoa.

Thorn mietti, että tässä naisessa saattaisi olla ainesta alalle. Muut tiedustelupalvelut eivät olleet päässeet hänen jäljilleen, mutta tämä poliisiharjoittelija oli onnistunut nappaaman repun. Menetelmät olivat karkeita, mutta pienellä koulinnan hänestä voisi kehittyä kelpo kenttäagentti.

Advertisement

Sukelluspallo 7/10

Raumalla henkilöllisyyden selvittäminen oli helppoa, koska kaikki tunsivat toisensa ja vieraista otettiin selvää. Sanelma Horiseva tunnettiin poliisilaitoksen kahvihuoneessa. Liikemiehet suosivat hotelli Raumanlinnaa ja Kalliohovia, ulkomaan elävää kannatti kysellä niistä.

Työkaverit tiedustelivat syytä Ainikki Nuivasen uteliaisuuteen – mitä nuorempi konstaapeli tutki? Lenkkeilyn positiivisia terveysvaikutuksia, vastasi Ainikki poistuessaan.

Ainikki tarttui luuriin. Raumanlinna oli vesiperä, mutta Kalliohovin respa tunnisti tumman, jykeväleukaisen ulkomaalaismiehen. Vastaanottovirkailija luki hotellikortista: Thorn Ridgeback, kotipaikka Yhdysvallat, ammatti myyntiedustaja, matkantarkoitus liikematka.

Mitä tekemistä Rauma-Repolan konttoristilla ja yhdysvaltalaisella liikemiehellä oli keskenään?

Sanelma oli kahvihuonelähteiden mukaan vanhapiika, jonka elämän sisällöt olivat uskonto ja toisten tekemisten kyttääminen. Siveydensipuli istui kirkkovaltuustossa ja teki vapaaehtoistyötä seurakunnassa.

Profiili oli otollinen värväykselle. Rakkaus sai uskomaan ja tekemään lähes mitä vain, varsinkin yksinäisen ihmisen. Tiedustelupalvelut käyttivät tätä heikkoutta hyväkseen.

Konttoristin työ oli rutiininomaista paperin pyörittämistä, eikä Sanelmalla ollut pääsyä salaisiin tietoihin. Hän ei siis voinut toimia yksin, kyseessä oli suurempi kuvio, jossa oli mukana muitakin, päätteli Ainikki.

Oli päivänselvää, että Sanelma luovutti tietoja, mutta mitä tietoja. Siitä pitää ottaa selvää, mietti Ainikki. Suunnitelma alkoi pikkuhiljaa hahmottua. Hän päätti lähteä työpäivän jälkeen lenkille.

Asunnollaan Ainikki pukeutui tummanvihreään verryttelyasuun ja sitoi tukan nutturalle. Kaikki oli valmista. Dobermanni, jonka Ainikki oli nimennyt Göbbelsiksi, heilutti häntäänsä, se tiesi pääsevänsä ulos.

Ainikki oli valinnut tarkkailupisteeksi korkean kallion, koska sieltä näki koko pururadan. Hän rakensi oksista ja saniaisista näkösuojan itselleen ja Göbille.

Tietojen luovutuspaikka oli ihanteellinen: lenkkeily tarjosi hyvän syyn liikkua rauhallisen metsän suojissa.

Juokseminen ei ole lähiseudun asukkaiden ykkösharrastus, päätteli Ainikki pururadan suosiosta. Paikat alkoivat puutua makaamisesta, Ainikki venytteli saadakseen veren kiertämään.

Odotus palkittiin, kun neonvärinen juoksuasu ilmestyi metsän reunaan. Pururadan puolivälissä Sanelma Horiseva poikkesi metsään. Hän palasi ilman reppua, juoksi kierroksen loppuun ja poistui pururadalta.

Aikaa ei ole paljon, Ainikki arvioi. Hän liikkui niin nopeasti ja hiljaa kuin mahdollista.

Pururadan ja metsän rajassa Ainikki käski: Etsi! Koira alkoi nuuhkia maata. Siellä oli paljon mielenkiintoisia hajuja mutta myös yksi tuore ihmisen jälki, jota se alkoi seurata.

Göbi haukahti ja heilutti häntäänsä kivenkolon luona. Ainikki nosti sieltä repun ja laittoi selkäänsä. Pururadalta alkoi kuulua askelten ääniä. Kiinni! käski Ainikki koiraa.

Thorn Ridgebackin askel oli keveä ja lennokas. Kaikki bisnesmiehet eivät olleet yhtä hyvässä kunnossa kuin Thorn, mutta he eivät olleet käyneet läpi CIA:n fyysisesti raskasta koulutusohjelmaa.

Rakkaudenkipeän naisen viettely oli ollut ammattimiehelle helppoa. Tietojen luovuttamisen olisi voinut järjestää toisinkin, mutta nainen nautti vakoiluleikistä, siitä sai jännitystä elämään.

Thorn ei odottanut, että vastaan juoksee verenhimoinen dobermanni, mutta ei jäänyt ihmettelemään asiaa vaan kiipesi lähimpään puuhun. Ilman asetta ihmisen mahdollisuudet koulutettua koiraa vastaan olivat pienet.

Ainikki kiersi metsän reunaan. Hän päätteli Göbin haukunnasta, että mies oli kiivennyt turvaan. Polkupyörä odotti puuta vasten. Ainikki nousi sen selkään, pisti kaksi sormea suuhun ja vihelsi terävästi. Kun Göbi ilmestyi puiden lomasta, Ainikki alkoi polkea niin lujaa kuin pystyi.

Matka Sahanpolulta läpi Sinisaaren kerrostalojen ravintola Sinisoihdun eteen kesti parikymmentä sekuntia. Ainikki laittoi pyörän telineeseen, otti autonavaimet ja avasi parkkipaikalle pysäköidyn Ladan oven. Göbi hyppäsi sisään ja Ainikki perässä.

Aittakarinkadun liikennevalot pysäyttivät auton.

Ainikki näki peruutuspeilistä miehen ilmestyvän Sinisaaren aukiolle ja katsovan ympärilleen. Punaisia päin ei voinut ajaa, koska se olisi kiinnittänyt liikaa huomiota. Thorn näki kolme mahdollista pakoautoa ja painoi kaikkien rekisterinumerot mieleen.

Poliisiaseman autohallissa Ainikki peruutti Ladan ruutuun. Hän ruuvasi rekisterikilvet irti ja vaihtoi oikeisiin. Aulassa päivystäjä tilasi pyytäjälle farmaritaksin. Kun pirssi saapui, Ainikki auttoi Göbin takakonttiin. Ainikki tilasi kuljettajalta maisemakierroksen ilman selostusta, hän ei halunnut mennä suorinta tietä asunnolleen.

Kolmen vartin jälkeen Ainikki pyysi kuljettajaa jättämään hänet pois Kanavakatu 16 sisäpihalle. Thornin hotelli sijaitsi läheisellä Kalliokadulla. Huonolla onnella mies näkisi tutun koiran, jos he nousisivat autosta kadun puolella. Ammattilaisten kanssa ei voinut olla liian varovainen.

Ainikki laski repun eteisen lattialle. Thorn ei ollut nähnyt häntä, mutta Göbi oli toinen asia. Koiralle piti järjestää uusi kortteeri. Ainikki nappasi luurin hartian ja pään väliin. Toisella kädellä hän piti puhelinta, toisella pyöritti Orimattilan suuntanumeroa.

Nuivasella, vastasi isäntä puhelimeen. Ainikki tervehti isäänsä, kysyi kuulumisia. Aatu sanoi, että hyvää, kiitos kysymästä. Isä epäili, ettei tytär ollut soittanut kysyäkseen, mitä kuuluu. Ainikki myönsi asian olevan näin. Hän oli hankkinut koiran, joka tarvitsi väliaikaista hoitopaikkaa.

Ai, olet hankkinut koiran, totesi Aatu. En tiennyt, että sinä pidät eläimistä, mutta kyllä yksi koira maatilalle aina mahtuu.

Tiesin, että sinuun voi luottaa, sanoi Ainikki.

Sukelluspallo 5/10

Koiran selkälihakset värähtelivät askelten tahdissa. Kuonokopan takaa kuului tasainen murina.

Vanhempi konstaapeli Hans Myhlqvist oli pukeutunut Davidin huppariin ja salihousuihin, jotka oli ostettu Sokoksen lastenosastolta. Hän sitoi koiran kaasupullotelineeseen ja kaivoi avainnipun vyölaukustaan. Lukko aukeni vastentahtoisesti ja saranat vinkuivat kuin kakarat karkkihyllyllä.

Hans työnsi dobermannin kuono edellä oven väliin. Hän piti ovella koiraa aloillaan samalla, kun irrotti kuonokopan takaapäin. Talutushihna napsahti irti kaulapannasta. Hans työnsi koiran sisään teollisuushalliin.

Minua ei nöyryytetä, minä nöyryytän muita, linjasi Hans. Tyttö saisi oppia, kuka on tämän kaupungin sheriffi, jonka jalkojen juuren naiset lankeavat laumoina.

Hans ei ollut uskonut onneaan, kun oli napannut Kosti Kaunasalmen kiinni Unajan puskista. Pitkän linjan venkulalla oli kaltoin kohdeltu koira. Kosti lähti linnaan, koira passitettiin piikille eläinlääkärin luokse.

Avomallinen Ford Mustang GT odotti pimeän lyhtypylvään alla. Hans yritti hypätä oven yli etupenkille, mutta pikkumies otti kimmokkeen auton kyljestä ja mätkähti kadulle. Hans katsoi ympärilleen ja huokaisi helpotuksesta, kukaan ei nähnyt.

Hans nousi avaimien avulla autoonsa ja ajoi poliisiasemalle iltavuoroon. Hän vaihtoi virka-asuun ja kasvoi työmittoihin buutsien avulla. Maija löytyi omalta paikaltaan autotallista ja nuorempi konstaapeli Ainikki Nuivanen poliisiaseman sisäpihalta. Hans vinkkasi harjoittelijan kyytiin.

Konkari halusi opettaa aloittelijalle ammatin saloja. Alkoholi oli suurin yksittäinen tekijä häiriökäyttäytymisessä. Jos tuon muuttujan poistaa yhtälöstä, tilastot kaunistuvat.

Miten tuo temppu tehdään? tiedusteli Ainikki.

Hans selitti, ettei aikuisten juomiselle voinut mitään, mutta nuoret dokaavat Otanlahden kesäteatterissa. Kun juomat on nautittu, porukka horjuu läheiseen maauimalaan eli makikseen tai valuu keskustaan. Kun poliisi tulee paikalle, mukulat pakenevat metsään. He palaavat juomien kanssa tilanteen rauhoituttua.

Näin käy siis, jos poliisi tulee yhdestä suunnasta. Mutta jos ryhmän yllättää kahdesta suunnasta, he joutuvat piilottamaan pullonsa metsään. Sieltä ne voi poimia pois kuin marjat.

Hans pysäytti maijan Otantien varteen. Hän käski Ainikki ottamaan taskulampun ja kiertämään metsän kautta kesäteatterin taakse. Hans ajaisi Suvitien kautta teatteriin valot vilkkuen. Kun nuoret ottaisivat jalat alleen, partiokaveri tulisi heitä vastaan taskulampun kanssa.

Ainikki tarpoi metsään ja arveli, että tämä voisi jopa toimia. Ehkä Hans ei ollutkaan täysin tyhmä.

Hans kurvasi kesäteatterin aukiolle sinivalot vilkkuen. Kuten vanhempi konstaapeli oli ennakoinut, nuoret juoksivat metsään. Ainikki sytytti taskulampun ja tuli karkulaisia vastaan. Selkäreput ja kassit olivat kadonneet ennen kohtaamista. Kaikki tottelivat pysähtymiskäskyä paitsi yksi nopeajalkainen.

Ainikki laittoi jalan Tiitus Kupiaisen juoksulinjalle.

Sä kamppasit mut, huusi Tiitus maasta. Ainikki vakuutti, että nuorimies oli kompuroinut itsekseen. Tiitus kiekui, ettei poliisi voi mitään, he olivat alaikäisiä. Äänenmurros ei ole rikos, Ainikki myönsi. Hän tiedusteli, mitä nuorimies arveli jemmapulloille käyneen. Mitähän poliisikollega oli tehnyt niille tällä välin?

Ainikki toivotti kaikille turvallista illanjatkoa.

Hans kehui, että harjoittelija oli tehnyt hyvää työtä. Kyllä tytöstä vielä poliisi tehdään. Ainikki muistutti, että hän oli jo itse asiassa poliisi, harjoittelijat nimitetään virallisesti nuoremmiksi konstaapeleiksi. Eipäs mennä asioiden edelle, eikä kukaan pidä nuorempaa konstaapeli minään, totesi Hans.

Taistelupari ajoi keskustaan ja partioi kesäisiä katuja. Hans esitteli kierroksella rikospaikkoja ja kertoi poliisijuttuja, joiden sankari oli kertoja itse.

Aittakarinkadulla Sinisaaressa Ainikki huomasi neonvärisiin verkkareihin pukeutuneen naislenkkeilijän. Vähän myöhemmin nuorempi konstaapeli havaitsi ulkomaalaisen näköisen miehen, jolla oli samanlainen reppu selässään kuin naisella oli aikaisemmin ollut.

Ainikki kysyi vanhemman kollegan ajatuksia havainnosta. Hansin mukaan poliisit ottivat kiinni pahiksia, eivätkä tuhlaa aikaansa lenkkeilijöiden kyttäämiseen. Satutko tuntemaan juoksijat? tiedusteli Ainikki. Hans muisteli, että nainen oli konttoristina Repolan telakalta, heppu oli kai ulkomaalainen liikemies.

Hansille tuli tarve soittaa henkilökohtainen puhelu, ja hän pysäytti auton puhelinkopin eteen. Hans väänsi hätäkeskuksen numeron ja kertoi nähneensä epäilyttävää liikehdintää Lapelan konepajalla Aittakarinkadulla. Kun hätäkeskuspäivystäjä tiedusteli soittajan nimeä, Hans löi luurin kiinni.

Hans palasi ratin taakse. Ei mennyt aikaakaan, kun poliisiradio ilmoitti, että nimettömän soittajan mukaan Lapelan konepajalle on mahdollisesti murtauduttu. Hans kuittasi, että paikka käydään tarkistamassa.

Hans piti ajonopeuden rajoitusten mukaisena. Ainikki arveli, että perille pääsee nopeamminkin. Hansilla ei ollut kiire, joku yli-innokas kansalainen oli taas nähnyt omiaan. Mutta kaikki ilmoitukset hoidetaan, se oli viranomaisen velvollisuus.

Konepaja sijaitsi Aittakarinkadun satamanpuoleisessa päässä, kanaalin varrella. Aluetta kiersi puuaita, se lahosi pystyyn ja hilseili maahaan. Joka toinen katulamppu oli pimeänä kaupungin säästöliekin vuoksi.

Hans pysäköi hiekkapihalle, joka puolella lojui romua ja työkaluja. Piha puski heinää ja pajukkoa, joita kukaan ei ollut viitsinyt raivata.

Käy tyttö tarkistamassa halli, käski Hans. Tärkeämmät tehtävät odottivat, eikä täällä kannattanut tuhlata aikaa. Ainikin mielestä tarkistus kannatti tehdä yhdessä, näin mahdollinen kiinniotto olisi turvallisempi. Se oli Hansin mukaan resurssien tuhlaamista. Hän lupasi pitää kädestä, jos harjoittelijaa pelotti.

Pihamaan ainoa toimiva valaisin lähetti viimeisen valonsäteensä. Ainikki otti taskulampun telineestä ja nousi autosta. Hän tiesi astuvansa ansaan.

Aaltopeltihallin liukuovi aukeni vaivalloisesti, hiekkapuhallushiekka pölisi jaloissa. Ainikki eteni hitaasti ja haravoi pimeyttä valokeilalla. Matala murina pysäytti kulun. Ainikki osoitti taskulampulla äänen suuntaan, silmät loistivat sieltä takaisin.

Koira ampaisi juoksuun. Se halusi kostaa kaiken kokemansa, repiä tunkeilijan kappaleiksi.

Paikka! Istu!

Koira ei tiennyt itsekään, miksi se totteli.

Siinä istuessaan koira rakastui, se ei ollut kokenut vastaavaa käskyttämistä aikaisemmin. Ainikki silitti koiran päätä, rapsutti sitä korvan takaa. Koira kellahti selälleen.

Hans laski, että tytön olisi jo pitänyt törmätä koiraan. Miksei mitään tapahdu? Hän nousi autosta ja yritti nähdä halliin. Hans kuuli vihdoin haukahduksia ja näki, kuinka koira juoksi ulos ovesta.

Buutsit eivät ole parhaat mahdolliset juoksukengät, mutta tarvittaessa niilläkin pääsee kovaa. Hans kääntyi koroillaan ja säntäsi pois konepajan pihalta. Hän juoksi sivuilleen katsomatta tien yli ja loikkasi kanaaliin.

Koira pysähtyi veden partaalle, haju pisteli sen herkässä kuonossa. Koira kääntyi, se jolkotteli takaisin emäntänsä luokse.

Sukelluspallo 3/10

Sellutehtaan pöllähdys – mädäntyneen kananmunan ja virtsan hehkeä liitto – kirveli nenässä. Nuorempi konstaapeli Ainikki Nuivanen veivasi pelkääjän puolen ikkunan kiinni. Poliisiauto oli parkissa kauppatorilla Vanhan Rauman sydämessä.

Datsun 100A kurvasi toiveikkaana torille Samantha Foxin Touch Me -kehotuksen tahdissa. Vanhempi konstaapeli Hans Myhlqvist väläytti kerran sinivaloja. Naisten metsästykseen tuunattu Datsun ymmärsi yskän ja kaasutti tiehensä karvanopat heiluen. Kauppatorille ei saanut pysäköidä iltakymmenen jälkeen.

Vanhassa Raumassa tiet kulkivat niin kuin parhaiksi näkivät, myös tontit ilkkuivat ruutukaavalla. Vain pääväylät, Kauppakatu ja Kuninkaankatu kulkivat puutalokaupunginosan halki itä-länsisuunnassa. Pikkuliikkeet ja kahvilat olivat kokoontuneet pääkatujen varsille.

Paikalliset ajoivat mieluummin autolla kuin kävelivät Unescon maailmanperintökohteessa. Siksi jokaisen liikkeen edessä oli parkkipaikkoja, eikä kävelykatusuunnitelmista tullut koskaan mitään.

Kello viisi ihmiset katosivat ja liikkeet lukitsivat ovensa. Iltaisin mukulakiviä hallitsi katuralli.

Hans käynnisti poliisimaijan, kääntyi alas Kuninkaankadulle ja alkoi lasketella kohti Sypin korttelia. Se oli katurallin toinen pää, josta noustiin takaisin Kauppakatua torille. Kun parin korttelin sahaaminen alkoi kyllästyttää, parkkeerattiin torille tai heitettiin pidempi lenkki Suvitien kautta.

Sypin kortteli sijaitsi kaupungin keskipisteessä, uuden ja vanhan rajalla. Elementtitalot eivät kestäisi aikaa. Ne ränsistyivät nopeammin kuin vanhat puutalot, joita omistajat hinkkasivat ja puunasivat Museoviraston määräämässä tahdissa.

Kaupungin nuoret toivot kiersivät kävellen Sypin korttelia, jota kutsuttiin runtsaksi. Siellä pojille keimailtiin ja tytöille esitettiin kovista. Takatukat hulmusivat, permanentteja pöyhittiin, tupakka paloi. Epävarmuus peitettiin alkoholilla, uholla ja kovalla äänellä.

Konstaapelit kävivät kaatamassa alaikäisten juomat viemäriin ja rauhoittelivat tappelun rakentelijoita. Kaidalle tielle käännyttämisen he jättivät seurakunnan katupartiolle, se ei ollut valvovan viranomaisen tehtävä.

Jos nuorissa oli tulevaisuus, se näytti Ainikista tältä: ensiapu, putka, krapula, fritsuliina, keuhkosyöpä. Suurin osa tosin näytteli humalaisempaa kuin oikeasti oli. Kaverit pitivät pystyssä, mutta tasapainoaisti palautui, kun iskä tai äiskä nouti oman kullannuppunsa autolla kotiin nukkumaan.

Jahas, eiköhän pidetä ruokatauko, totesi Hans. Vatsan murina peittosi alleen poliisiradion äänet.

Poliisit noutivat usein yöpalansa Autogrilliltä, joka sijaitsi parin minuutin ajomatkan päässä keskustasta, Nortamonkadun ja Vuorikadun risteyksessä. Sieltä sai ruuan autoon, eikä tarvinnut kuunnella humalaisten sössötystä niin kuin Ykkösgrillillä Savilanpuistossa.

Autogrillin luukku loisti kulinaarisena majakkana, paistinrasvan haju levisi ympäristöön. Osa asiakkaista oli onnistunut laittamaan roskat roskakoriin, lokit nokkivat nakinpätkiä sinappisista paperikääröistä.

Grillinpitäjä Eine Happonen oli omien tuotteidensa mannekiini, jolla oli vaikeuksia mahtua sisään koppiinsa. Eine oli kääriytynyt parivuoteen lakanasta ommeltuun esiliinaan.  Päässä hänellä oli hiussuoja, josta hiki puski läpi. Tällä grillillä salaattikin paistettiin upporasvassa ja päälle ripoteltiin kourallinen suolaa.

Hans tilasi autoluukulta jättihampurilaisen ja ison kokiksen jäillä. Ainikilla ei ollut nälkä.

Hans ajoi yöpala sylissään parkkipaidalle. Ainikki sai hypätä aterian ajaksi ratin taakse. Hans nosti kokiksen kojelaudalle ja haukkaili hampurilaisesta suuria suupaloja. Valkoinen majoneesi levisi ympäri viiksiä ja suupieliä. Ainikki yritti painaa pois mieleensä nousevat mielikuvat.

Rattijuoppo Syväraumankadulla, ilmoitti päivystäjä poliisiradiossa. Ainikki ei vastannut kutsuun.

Mitä keltanokka odottaa? Hans ihmetteli. Hän käski harjoittelijaa painamaan kaasun pohjaan. Oletko varma? tiedusteli Ainikki. Oletko kuuro, häh? huusi Hans. Ainikki kuittasi kutsun ja käynnisti auton. Hän laittoi ykkösen silmään ja polkaisi kaasua. Poliisiauto ampaisi liikkeelle soran pöllytessä.

Kokismuki kojelaudalta kaatui Hansin syliin. Hans kirosi: mitä hittoa harjoittelija oikein touhuaa? Sitä mitä vanhempi konstaapeli käskee, ilmoitti Ainikki. Hans keräili jääpalat sylistään ja viskasi ne ikkunasta ulos hampurilaisen jämien kanssa. Hän yritti kuivata housujensa etumusta paperitukolla.

Poliisit tavoittivat Syväraumankatua koko leveydeltä ajelevan auton Kappelinsalmen sillalla. Kuljettaja totteli pysähtymiskäskyä. Vanhempi konstaapeli käski nuorempaa konstaapelia hoitamaan puhallutuksen. Hans ei voinut nousta autosta, näytti siltä kuin olisi tullut housuun.

Ainikki käveli mustan Mercedes-Benz 500 SE:n luokse ja koputti sivulasiin. Kaupunginjohtaja Aulis Kuoppala avasi ikkunan, viinan lemu valkosipulilla vahvistettuna iski vasten kasvoja. Ainikki kehotti sammuttamaan moottorin ja astumaan ulos autosta.

Eikö typykkä tiedä, kuka minä olen?

Aulis valisti olevan kaupunginjohtaja ja poliisipäällikön kalakaveri. Heillä oli tapana käydä Olkiluodon edustalla narraamassa ahvenia. Konstaapelin kannattaisi jatkaa matkaansa, mikäli ura poliisin palveluksessa kiinnosti.

Ainikki toisti käskyn, Aulis painoi kytkimen pohjaan ja hapuili vaihdetankoa. Ainikki ojensi molemmat kädet ikkunasta sisään. Hän otti oikealla kädellä niskan takaa kiinni ja työnsi vasemman käden etu- ja keskisormen asiakkaan sieraimiin. Kipu oli niin kova, että mies nousi helposti penkistä ja tuli kiltisti ulos autonikkunasta.

Aulis putosi selälleen kadulle, ilmat menivät pihalle. Kalamies haukkoi henkeään kuin narrattu ahven paatin pohjalla.

Kiva, että päätit kuitenkin jäädä, sanoi Ainikki.

Kun Aulis sai ensimmäisen kerran henkeä, Ainikki työnsi alkometrin suuhun. 2,8 promillea eli törkeä rattijuopumus, ilmoitti Ainikki. Hän laittoi käsiraudat Auliksen ranteisiin ja talutti tämän maijan takaosaan.

Rauman aluesairaala oli seuraava pysäkki. Siellä vahvistettiin verikokeella humalatilan vahvuus ja yhden uran päätepiste.

Sukelluspallo 1/10

Ol niingon gotonas, julisti kyltti kasitien varressa. Siihen kohtaan ystävällisyys sitten päättyikin. Rauma oli sisäänpäin lämpenevä pikkukaupunki, joka vierasti tullista tulleita. Vain syntyperäiset pääsivät sisäpiireihin.

Ainikki Nuivanen painoi Saab 96:n jarrua, laittoi vilkun päälle ja kääntyi Kortelasta keskustaan vievälle tielle. Outoa kieltä mokeltavien alkuasukkaiden epäluulo ei häirinnyt Ainikkia, sillä tunne oli molemminpuolinen.

Nuorempi konstaapeli Nuivanen suoritti poliisin perustutkinnon työharjoittelua Rauman poliisilaitokselle.

Harjoittelun ajaksi Ainikki oli vuokrannut työsuhdeasunnon kaupungilta. Rapatun pienkerrostalon osoite oli Kanavakatu 16. Kun Ainikki pysäköi tyhjän tien varteen, ikkunat täyttyivät uteliaista katseista.

Toisen kerroksen ikkunoista näki liikennepuiston ja sen takana kaupungin ylpeyden, Rauman kanaalin viimeisen etapin Selkämereen. Toiselta rannalta oli purettu pois vanha vesilaitos, tyhjä tontti odotti hyödyllistä käyttöä. Horisontissa siinsivät Sinisaaren kaupunginosan elementtilaatikot.

Kanaalinrantaa reunusti poppelikuja ja puistonpenkkien helminauha. Ainikki ei ymmärtänyt, miksi paikalliset olivat ylpeitä kuraojasta, jonka vesi seisoi ja haisi.

Puliukot olivat kansoittaneet penkit, he siemailivat Sorbusta ja Gambinaa. Ammattilaiset tiesivät, että Alkon tuotteista juuri ne tarjosivat parhaan hyötysuhteen. Kanaali ja ahavoituneet miehet tulivat hyvin toimeen, kummallakaan ei ollut kiire mihinkään.

Ainikki lopetti nähtävyyksien ihailun ja poimi lattialta Länsi-Suomi -lehden. Nurkkapatriotismi ja urheilijat viihtyivät hyvin paikallislehden sivuilla. Ainikki ihmetteli, miksi kesälläkin piti kirjoittaa jääkiekosta – eikö se ole talvilaji? Kulttuurin käsittely oli jätetty ilmoituspalstalle, jossa poikakuoro etsi uusia laulajia.

Länskäri oli nopeasti luettu. Kai lehdykän avulla pysyi jotenkin ajan tasalla kaupungin asioista. Mikäli kiinnosti valtakunnan tai maailman uutiset, oli parempi kääntyä Helsingin Sanomien puoleen.

Ainikki oli opiskellut puolitoista vuotta Tampereen poliisikoulussa: järjestyksen ylläpito, joukkojen hallinta, pakko- ja voimakeinot. Sanat osuivat sydämeen ja saivat sen soimaan.  Käsiraudat olivat kuin kauniit korut, joilla pystyi hallitsemaan ja satuttamaan asiakkaita.

Kaikkea opittua sai nyt soveltaa käytäntöön. Ainoa huono puoli oli se, että sijoituspaikka oli tuppukylä, joka ei houkutellut kuin kolmea harhaanjohdettua turistia kesäisin.

Kello havahdutti ajatuksista, oli aika lähteä töihin. Ainikki pakkasi reppunsa ja lukitsi oven perässään.  Taloyhtiön pihaa saarsi orapihlaja-aita. Ainikki katsoi molempiin suuntiin ja ylitti Kanavakadun.

Samaa ei voi sanoa pyöräilijästä, joka singahti Seminaarinkadun yli kääntämättä päätään ja ilman suuntamerkkiä. Autoilija iski jarrut pohjaan, pappa jatkoi polkemistaan nyrkkiään heristäen.

Vaivaako raumalaisia pyöräilijöitä kuolemankaipuu? mietti Ainikki. Ihminen jää aina kakkoseksi, kun päälle tulee toista tuhatta kiloa rautaa.

Ainikki oli hankkinut asunnon läheltä työpaikkaa, koska hän käveli mielellään. Rauman poliisilaitos sijaitsi vajaan kilometrin päässä, Valtakadun varrella. Vastaantulijat tuijottivat vierasta niin kuin pikkupaikoissa on tapana. Isossa maailmassa samanlaisesta käytöksestä muurattiin silmät umpeen.

Poliisilaitos piti majaansa 1910-luvulla rakennetussa jugendtalossa keskuspuiston laidalla.

Ainikki käveli pääovesta sisään ja ilmoittautui päivystäjälle, joka ohjasi hänet naisten pukuhuoneeseen. Siellä harjoittelija voisi vaihtaa vaatteensa. Ohjaajana toimiva vanhempi konstaapeli noutaisi hänet aulasta. He voisivat käydä yhdessä lunastamassa varusteet varastolta.

Vanhempi konstaapeli Hans Myhlqvist asetteli suikan sopivasti vinoon ja ihasteli lopputulosta peilistä. Naiset olivat heikkoina univormupukuisiin, Hans oli poikkeus sääntöön. Pieni ja pätemisenhaluinen mies ei pärjännyt parisuhdemarkkinoilla. Harjoittelijat olivat kipeästi kaivattu resurssi poliisilaitoksilla. Myös Hans kaipaili harjoittelijoita, varsinkin naispuolisia.

Poliisikoulun pituusraja oli miehillä 175 senttiä, mutta Hans oli 160 senttiä pitkä. Hän oli aikanaan hakupapereissa valehdellut pituutensa ja läpäissyt tarkistusmittauksen jalkapohjiin liimattujen korkojen avulla. Ne oli pitänyt repiä pois ennen kuntotestiä.

Töissä Hans käytti buutseja, hän oli tämän kaupungin sheriffi.

Hiippari livahti ennen sovittua aikaa naisten pukuhuoneeseen. Ainikki oli ehtinyt riisua ja asetteli rintaliivit ja alushousut päällään siviilivaatteita pukukaappiinsa. Univormu odotti viikattuna penkillä.

Hans näki voimaharjoittelun pyöristämät pakarat, hengitys kiihtyi. Hän ei pystynyt hillitsemään itseään ja kävi kaksin käsin kiinni.

Ainikki kääntyi ympäri. Hän nappasi miehen sukukalleudet oikean nyrkkinsä sisään ja puristi. Päästä irti! kiekui Hans falsetissa.

Rauman poikakuorossa on sopraanon paikka auki, kertoi Ainikki. Äänenkorkeus ja pituus ovat kohdallaan. Kannattaa hakea.

Sovitaanko, että tämä on viimeinen kerta, kun fyysisesti kosketamme toisiamme? sanoi Ainikki.

Hansin mielestä se oli erinomainen ehdotus. Lauluhommat eivät kiinnostaneet.

4. jatkokertomus: osa 10/15

Tunnelin päässä näkyi valoa.  Muoviputki kahisi tassujen koskettaessa sen pohjaa. Dobermanni suuntasi kohti kättä, joka näkyi valon keskellä. Käsi oli ylin tahto, joka määräsi suunnan.

Koiran nimi oli Göbbels, Ainikki Nuivanen kutsui sitä Göbiksi. Suojelupoliisin vastavakoiluyksikön päällikkö harrasti agilityä, mutta tällä kertaa hän oli kilpailussa mukana työn vuoksi.

Koira ampaisi ulos tunnelista. Ainikki ohjasi Göbin ohi esteen ja käänsi tämän takaisin ja nosti hyppyyn käden heilautuksella. Koira jatkoi juoksemista emäntänsä rinnalla puomin yli ja hyppäsi renkaan läpi.

Maalissa Göbi loikkasi Ainikin syliin, muilla sinne ei ollut asiaa. Puhtaan suorituksen ansiosta koira oli saavuttanut agilityvalion arvon.

Viisi virhepistettä, totesi tuomari Jorma Junkkari. Ainikki epäili tuomarin unohtaneen opaskoiransa kotiin: suoritus oli virheetön.

Jorma valisti, että puomin nousevalla ja laskevalla osalla oli alueet, joihin koiran oli koskettava vähintään yhdellä tassulla. Jälkimmäinen alue oli jäänyt koskematta, mistä seurasi kontaktivirhe.

Ainikki kannusti käymään optikolla näöntarkastuksessa. Joko lässytys loppuu tai tulee lisää virhepisteitä, linjasi Jorma. Ainikki lupasi palata asiaan myöhemmin.

Onko tuo uhkaus? tiedusteli Jorma. Ei tietenkään, vastasi Ainikki, vaikka sellainen tulkinta oli toki mahdollinen. Ainikki jätti oikeudenjakajan arpomaan tuomioitaan.

Ojangon koiraurheilukeskus sijaitsi Itä-Vantaalla kehä kolmosen varrella. Lämmitetyssä sisähallissa eläimillä oli paremmat oltavat kuin monella ihmisellä.

Ainikki käveli kahvioon ja tiedusteli, onko pöydässä tilaa. Kansallispuolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Sini Porvali ja taustavaikuttaja Zen Byskowicz kehottivat liittymään seuraan.

Sini oli Zenin tallin kasvatti. Konkarilla oli tapana kouluttaa nuoria naisia politiikan huipulle. Sini puolestaan opetti Fiinu-nimiselle cockarispanielilleen agilitytaitoja.

Zen pahoitteli Göbin kovaa kohtaloa, Ainikki kiitteli huomaavaisuudesta.

Ainikki oli havainnut, että Sinin ja Zenin puoluetoveri Hilkka Minerva oli hyvässä nosteessa. Ensin Hilkka oli laittanut demokratian kuntoon, ja nyt sama meno jatkoi television kuntoremonttiohjelmassa.

1950-luvun jälkeen kansallispuolueesta ei ole tullut presidenttiä, muisteli Ainikki. Hilkan suosion ansiosta puolueella oli saumat vallata presidentinlinna.

Sini ja Zen epäilivät mahdollisuuksia, koska Hilkan vahvoilla vieteillä oli tapana tuottaa skandaaleja. Supo pystyi pitämään kohut poissa julkisuudesta, vakuutti Ainikki.

Tallimestari ja hänen tähtioppilaansa alkoivat lämmetä ajatukselle. Idea oli istutettu, joten Ainikki päätti hoitaa keskeneräiset asiat kuntoon.

Agilitykilpailun tuomari löytyi parkkipaikalta. Jorma nojasi Audiinsa ja kehuskeli koirakerholaisille pilanneensa Nuivasen hurtan nollatuloksen.

Ainikki irrotti Göbin talutushihnasta ja käski kimppuun. Jormalla löi tyhjää, hän vain katsoi kohti juoksevaa koiraa.

Ainikki näytti Jormalle käsimerkin, jolla koiraa ohjattiin agilityradalla. Käsi kulki kohti parkkipaikan reunalla kasvavaa puuta ja heilahti ylöspäin hypyn merkiksi.

Asiat yhdistyivät Jorman päässä, ja itsesuojeluvaisto käski juoksuun. Jorma ehti puun luokse ennen Göbiä ja kiipesi latvaan rekkamiehen hymyn vilkkuessa.

Pieni hymyn kare viivähti Ainikin suupielessä mutta katosi saman tien.

4. jatkokertomus: osa 2/15

Mars-patukka katosi suuhun. Twix-kaksikko seurasi perässä. Sitten oli Snickersin ja Tupla Maxin vuoro.

Jacques Pyrcyr ei voinut kuin ihmetellä ylietsivä Jalmari Kahleen ruokahalua.

He olivat käyneet lounaalla ravintola Karl Johanissa, joka sijaitsi reippaan kävelymatkan päässä Yrjönkadulla. Jalmari oli syönyt talon vorschmackin, Jacques oli ottanut lounaslistalta paistettua nieriää.

Suojelupoliisin kahviautomaatin cappuccino riitti Jacquesille jälkiruuaksi. Hän arvioi, että Jalmarin otos karkkihyllyn tarjonnasta oli tilastollisesti edustava, mutta ei jakanut ajatusta esimiehensä kanssa.

Sisään, käski Ainikki Nuivanen.

Suojelupoliisin vastavakoiluyksikön päällikkö halusi tietää, mitä Valtioneuvoston linnassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa oli kerrottu. Tilaisuudessa selvitysmies Pouilly Veivar oli luovuttanut loppuraporttinsa parlamentaarisen järjestelmän tehostamisesta pääministerille.

Ainikki kehotti Jalmaria syömään suunsa tyhjäksi ennen kuin aloittaisi.

Jalmari kertoi, että Hilkka Minerva aikoi laittaa Suomen parlamentaarisen järjestelmän uusiksi. Pääministeri Launo Matomäki tuki eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan ehdotusta.

Uudistus myytiin kansalle sillä, että demokratia oli rikki ja tarjolla oli korjaussarja.

Eduskunta oli liian suuri, jotta kansan tahto toteutuisi sen kautta. Ratkaisu olisi suuri valiokunta. Se oli eduskunnan tiivistymä, jossa yhteinen näkemys kirkastuisi.

Suuri valiokunta alkaisi ohjata lainsäädäntöprosessia. Se antaisi lait valmisteltavaksi pääministerin johtamalle hallitukselle.

Ministeriöt valmistelisivat lait entiseen tapaan, mutta sitten pääministeri veisi ehdotukset suuren valiokuntaan. Se päättäisi, mitkä lait viedään eduskunnan hyväksyttäväksi.

Suomen pääministeri aiottiin riisua valtaoikeuksistaan. Näin oli tapahtunut presidentille jo aikaisemmin. Suuren valiokunnan puheenjohtajasta tulisi maan korkein vallankäyttäjä.

Ainikin mielestä ehdotettu kaksikamarinen malli ei ollut huonoimmasta päästä, mutta se edellytti sujuvaa yhteistyötä suuren valiokunnan puheenjohtajalta ja pääministeriltä.

Ongelma oli siinä, että vieraan valtion värväämä agentti eli Hilkka Minerva käyttäisi ylintä lainsäädäntövaltaa Suomessa.

Naapurin tekemä palatsivallankumous, oli Ainikin analyysi. Valtion turvallisuudesta huolehtivan Supon oli syytä ryhtyä vastatoimiin.

Jacquesilla oli idea. Älä pidä sitä salaisuutena, sanoi Ainikki. Jacques kertoi suunnitelmansa.

Ainikin mukaan juoni voisi onnistua, mutta se edellyttäisi kahta asiaa. Ensiksi Hilkan ura pitäisi ohjata poliittiseen nousukiitoon. Toiseksi Pouilly Veivar, joka oli toiminut vastapuolen laskuun, olisi värvättävä Supon palvelukseen. Siinä ei pelkkä raha riittäisi.

Värväys onnistuu, totesi Jacques.

JK 3. / 18. osa

Rakentava palaute rikkoi hiljaisuuden.

– Saatanan tunari, sanoi Suojelupoliisin vastavakoiluyksikön päällikkö Ainikki Nuivanen.

”Supon agentti pelasti silikonipommin – kiitokseksi kiihkeä lemmenyö”, kertoi otsikko. Sen oli laatinut Viihdelehden toimittaja Kita Vainola.

Epätarkka kuvasarja alkoi siitä, että pönäkkä tuulipukumies antoi hupparihemmoille oppitunnin. Sen jälkeen pelastettu kaunotar roikkui sankarin kaulassa.

Sitten nautittiin huurteisia Ruoholahden paikallisessa. Lopuksi kaksikko suuteli kadulla ennen kuin katosi neidon asuntoon.

Se, mitä huoneistossa tapahtui, selitettiin tekstissä. Sardina Feikkilehti ylisti pelastajansa taitoja rakastajana.

Ainikki heitti iltapäivälehden päin seinää.

Mitään ei tapahtunut, sanoi ylietsivä Jalmari Kahle. Ainikista oli parempi, ettei itsestäänselvyyksiä todettaisi ääneen, koska se säästäisi aikaa ja hermoja.

Media ottaisi kaiken irti aiheesta siitä huolimatta, oliko mitään tapahtunut tai ei.

Toimittajat järkeilivät, ettei savua ilman tulta. He muistivat hyvin supolaisen, joka oli saanut potkut, koska ei ollut hillinnyt halujaan virka-ajalla.

Kolumnistit irvailivat palstoillaan, että Supolla oli uusi nimi: Sexpo.

Ainikki ei ilahtunut siitä, että joutui selittämään asiaa lehdistötilaisuudessa Supon päällikön kanssa. Varsinkin, kun samaan aikaan suuren valiokunnan selvitysmies luovutti raporttinsa pääministerille.

Sopulit ryntäsivät Supon infoon, josta sai herkullisia otsikoita. Kukaan ei menisi suuren valiokunnan tilaisuuteen. Siitä tehtäisiin pikku-uutinen lehdistötiedotteen pohjalta.

Ainikki huomautti alaiselleen, että kai tämä ymmärsi, ettei kyseessä ollut sattuma. Jalmari arveli totuudella olevan jotain merkitystä. Vaimo voisi todistaa miehen viettäneen yön kotona.

Jos totuus kiinnostaa, kannattaa vetäytyä vuorille meditoimaan, neuvoi Ainikki. Kun ihmisiä manipuloitiin, valheet olivat käyttökelpoisia.

Ainikki korosti, että kokeneen tiedustelumiehen pitäisi ymmärtää tällaiset asiat.  Hän käski Jalmaria painumaan suuren valiokunnan infoon sen viiksipellen kanssa.

JK 3. / 11. osa

Eduskunnasta oli kotiin Väinämöisenkadulle kilometrin kävelymatka, mutta Jacques Pyrcyr ei valinnut suorinta reittiä vaan kiersi Töölöntorin kukan kautta.

Jacques osti puoli tusinaa punaista ruusua, jotka toivottavasti parantaisivat tunnelmaa kotona. Se oli hieman kiristynyt, kun iltauutiset oli dokumentoinut kaksosten isän kiinnostuksen kohteita.

Aamulla Jacques oli käynyt Supon Ratakadun konttorilla raportoimassa.

Vastavakoiluosaston päällikkö ei ollut tyytyväinen tuloksiin. Tosin Jacques oli jo ehtinyt oppia, ettei Ainikki Nuivanen ollut tyytyväinen mihinkään.

Pouilly Veivar teki selvitystä suuren valiokunnan tehtävistä niin kuin odottaa saattoi.

Selvitysmies keräsi poliitikkojen, virkamiesten ja eturyhmien näkemyksiä. Työtahti oli verkkainen. Se viittasi siihen, että loppuraportin tulokset oli ennalta päätetty.

Jacques ei ollut saanut selville mitään raportin sisällöstä. Tai siitä, kenen etuja se palveli. Oli itsestään selvää, että Hilkka Minerva ei ollut aivot suunnitelman takana.

Pouilly oli varovainen, eikä jättänyt papereita lojumaan tai tietokonettaan auki. Jacquesin oli pakko myöntää itselleen, että keskittymistä häiritsi se, että nainen oli kuuma pakkaus.

Jalmari Kahleellakaan ei ollut mitään konkreettista kerrottavaa aamupalaverissa. FSB:n Pjotr Skeptinovilla oli tekeillä jotain. Siitä ei ollut tietoa, liittyikö se Hilkan ja Pouillyn kuvioon.

Jacques palasi aikaan ja paikkaan, kun ratikka kolisteli ohi Mechelininkadulla. Hän hieraisi leukaansa, jota reunusti tuuhea parta. Se oli ilmestynyt kasvoille viiksien seuraksi.

Herrasmiehille parturipalveluja tarjoava Walden’s Classic Barber Shop sijaitsi kätevästi kotikadulla. Jacques astui sisään ja istui parturintuoliin.

Parturi tiedusteli, miten hiukset leikataan ja parta muotoillaan. Jacques jätti asian ammattilaisen päätettäväksi, mutta viiksistä ei ollut tarkoitus luopua.

– Kenelle kukat ovat? kysyi parturi.

– Kaksosten äidille.

– Onko jokin merkkipäivä?

– Ei. Vien siksi, että olin uutisissa.

– Mutta eihän se ole mikään syy.

– Riippuu siitä, mitä siellä tekee.

Kun naispuolinen parturi kuuli syyn, hän kehotti hankkimaan puoli tusinaa ruusua lisää. Eikä suklaasta myöskään olisi haittaa.

JK 3. / 3. osa

Yksi harmaa hius oli karannut, Ainikki Nuivanen palautti sen nutturaan. Kasvoilla ei ollut ehostusta eikä hymyä.

Suojelupoliisin vastavakoiluyksikön päällikkö oli pukeutunut ajattomaan asuun. Jakkupuku ei ollut muodikas, eikä sellaiseksi koskaan tulisi, vaikka aikaa kuluisi kuinka paljon.

Ainikki onnitteli Jacques Pyrcyriä perheenlisäyksen johdosta. Kolme lasta kahden eri naisen kanssa. Esimies tarkisti, ymmärsikö alainen, ettei hänen tarvinnut yksin täyttää maapalloa jälkeläisillään

Jacques vakuutti perhepoliittisen päätöksenteon perustuvan harkintaan. Yksityisasiat eivät häirinneet työntekoa, eivätkä itse asiassa kuuluneet työnantajalle.

Ainikki myönsi näin periaatteessa olevan, mutta käytännössä asiat saattoivat olla toisin. Ei kai viiksiniekka kuvitellut, että hänet oli rekrytoitu säihkyvän älyn tai komean ulkomuodon vuoksi?

Jacques ei tiennyt tarkalleen, miksi hänet oli palkattu, mutta kuulisi mielellään syyn.

Ainikin mukaan Suomessa toimi eräs alan freelancer, joka teki töitä mihin tahansa ilmansuuntaan sopivaa korvausta vastaan. Nyt tämä seteliselkäranka huseerasi eduskunnassa selvitysmiehenä.

Jacques saisi komennuksen Arkadianmäelle, ja siellä pitäisi ottaa selvää naikkosen aikeista.

Eduskunnan pääsihteeri Teppo Siitinen oli suojelupoliisin entinen päällikkö. Teppo järjestäisi hallinnollisen osaston kansliatoimiston kirjaamon arkistosta peiteviran, jonka suojissa voisi liikkua vapaasti.

Jos freelancer oli ammattilainen, eikö hän näkisi peitteen läpi, tiedusteli Jacques. Ainikin mukaan aivan varmasti – ei kai Jacques kuvitellut, että palkkaa maksettiin maallikkojen jallittamisesta.

Ainikki käski hankkiutua läheisiin väleihin hempukan kanssa. Siitä saattaa tulla sanomista kotona, arveli Jacques.

Valtionsalaisuuksia ei sopinut paljastaa edes puolisolle, huomautti Ainikki.  Jos ei kestänyt paineita, niin kannatti vaihtaa alaa.

Jacques luotti homman hoituvan. Kuka freelancer on?

Pouilly Veivar.

22. jakso 3/5

Ylä-Fallin tie kiemurteli pitkin viheralueen reunaa. Kivenheiton päässä kolopalloilijat hukkasivat aikaansa ja pallojansa Paloheinän golf-kentällä.

Ainikki Nuivanen ei viitsinyt usuttaa Göbiä golfarien perään, koska raukat olivat niin huonossa kunnossa, etteivät pystyneet juoksemaan dobermannia pakoon.

Sen sijaan lenkkeilijöiden jahtaaminen tarjosi haastetta.

Ainikki kääntyi kotikadulleen ja huomasi paikallisten älypäiden olevan liikkeellä. Joku oli taas saanut omaperäisen idean ja tussittanut tienviitan F-kirjaimen P:ksi.

Tyhmyys on ehtymätön luonnonvara, mietti Ainikki ja pyöritteli talutushihnaa kädessään. Työasiat tulivat mieleen, eikä hän pannut vastaan.

Jalmari Kahleen mukaan Jacques Pyrcyr oli valmis. Oli aika laittaa keltanokka siihen toimeen, jonka vuoksi hänet oli Suojelupoliisiin rekrytoitu.

Kauniin ajatuskuvion rikkoi humalainen örvellys. Se kuului tyhjältä tontilta, joka sijaitsi naapurin, Into Riesaluodon talon vieressä.

Valitustehtailijan vuoksi tontille ei voitu rakentaa vammaisten palvelutaloa. Sen sijaan paikalliset pussikaljan juojat olivat ottaneet alueen omakseen.

Ainikki kehotti porukkaa siirtämään vapunviettonsa jonnekin muualle.

Sellainen ei ollut piknikryhmän puhemiehen suunnitelmissa. Hän tiedusteli, mitä täti tekisi, kutsuisi poliisin? Viinan viisastama tiesi, että virkavallan nykyresursseilla ei-kiireelliset tapaukset jätettiin usein hoitamatta.

Ei tässä poliisia tarvita, totesi Ainikki ja vihelsi terävästi. Göbi ilmestyi rinnalle ja jäi odottamaan käskyä.

21. jakso 3/6

Vastavakoiluyksikön johtaja Ainikki Nuivanen ilmoitti, että Jacques Pyrcyr voi palata työpisteeseensä. Analyytikko voisi jatkossa käyttää kaiken tarmonsa omien tehtäviensä hoitamiseen.

Itseään ylemmille ei tarvinnut ilmoittaa, milloin he olivat peitetehtävissä, koska esimiehet olivat tietoisia omista toimistaan.

Jollekin nokkelammalle olisi voinut tulla mieleen, että naapurille syötettiin tietoja, joiden avulla seurattiin peitehenkilöllisyyksiä.

Ylietsivä Jalmari Kahle oli lähdössä samalla oven avauksella, mutta Ainikki tarkisti, oliko kuulossa vikaa. Vain Pyrcyrin oli tarkoitus poistua.

Ainikki tiedusteli Jalmarilta, mitä mieltä tämä oli Jacquesista. Jalmari näki nuorukaisessa ainesta, hänelle saattaisi löytyä käyttöä tulevaisuudessa.

Sitä odotellessa Ainikki käski ylietsivän sopia tapaamisen naapurin tiedustelupalvelun kanssa. Yksi heidän agenteistaan oli palanut, ja tämän olisi syytä poistua maasta.

4. Ainikki 6/6

Katuvalot syttyivät helminauhaksi tien varteen. Autogrilli loisti majakkana, joka kutsui kanssakäymisestä kiinnostuneet luokseen.

Ainikilla ei ollut tapana viettää iltoja grillillä, koska tuppukylän ”kuka on kenenkin kaa” -leikit eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa.

Nyt kiinnostivat.

Ainikki leikkasi sipulin puolikkaiksi ja puristeli niitä silmien edessä. Silmät alkoivat punottaa ja vuotaa. Työnsä tehtyään sipulit lähtivät kaaressa metsään.

Nyyhkyttäen Ainikki käveli Moona Haukkasen luokse. Moona ei ollut aikaisemmin nähnyt ystäväänsä minkään tunteensa vallassa, joten hän kysyi ihmeissään, mikä oli hätänä.

Miehiin ei voi luottaa, tilitti Ainikki. Oli ollut pakko laittaa bänks Sulo Lemmetyn kanssa. Moona sanoi Ainikin olevan aivan liian hyvä Sulolle, maailmalla odotti joku parempi.

Miksi suhde päättyi? uteli Moona. Ainikki alkoi nyyhkyttää kovempaa. Se oli liian kamalaa kerrottavaksi. Moona vakuutti puhumisen helpottavan.

Ainikki oli löytänyt Sulon toisen kanssa. Se tavallinen tarina, totesi Moona. Ainikin mukaan ei ihan tavallinen: Sulo oli yllätetty navetasta Mansikin kanssa.

Sitä Moona ei voinut uskoa. Auttaisivatko polaroid-kuvat uskomaan? tiedusteli Ainikki. Moona kysyi, saisiko hän pitää kuvat. Sillä ehdolla, että et näytä niitä kenellekään, sanoi Ainikki.

 

4. Ainikki 5/6

Kevytmoottoripyörä piti ääntä, joka sai nuorukaisen tuntemaan ylpeyttä, mutta joka toi hymyn oikean moottoripyörän omistajan kasvoille.

Sulo Lemmetyllä oli muutenkin aihetta tyytyväisyyteen.

Naistenmiehen vaisto oli jälleen ollut oikeassa: Ainikki Nuivanen oli vain näytellyt vaikeasti saatavaa. Povitaskussa oli siitä todistuksena hajuvedeltä tuoksuva kirje, joka oli allekirjoitettu punatuilla huulilla.

Kirjeen ohjeiden mukaisesti Sulo pysäköi kevarinsa metsän suojiin Nuivasen maatilan rajalle. Maahan oli ripoteltu ruusun terälehtiä, joita piti seurata.

Lehdet johdattivat pihapiirin reunalla olevaan aittaan. Sulo koputti oveen ja lauloi ”Kop, kop, kop – avaa rakas, kop, kop,kop – avaa hakas.”

Nyt se turpa kiinni, ettei tunnelma mene pilalle, sanoi Ainikki oven raosta.

Pöydällä oli Egri Bikavér -punaviiniä karahvissa hengittämässä ja kaksi lasia. Sulo sanoi, että järjestelyt ovat huippuluokkaa. Suunnitteluun on panostettu, totesi Ainikki.

Ainikki laittoi Laura Braniganin kasetin soittimeen, ja laulajatar menetti itsekontrollinsa miehen vuoksi.

Sulo kaatoi punaviinin laseihin. Ainikki siveli miehen korvannipukkaa, kun tämä kumosi ensimmäisen lasillisen yhdellä kulauksella.

Se ei jäänyt illan viimeiseksi kaadoksi, pohti Sulo, kun Ainikki ohjasi hänet kohti vuodetta. Sen jälkeen puhe alkoi sammaltaa, askel horjua ja tajunta pimeni ennen maalia.

Aamulla Sulo heräsi ja hieroi kohmeloisia ohimoitaan. Hän nousi sängystä ja löysi pöydältä kirjeen: ”Kiitos kulta ihanasta yöstä! Voitko poistua vaivihkaa, jottei isä huomaa sinua. Pus, Ainikki”

4. Ainikki 4/6

Rotary-klubin tilat sijaitsivat kaksikerroksisen punatiilitalon toisessa kerroksessa. Ensimmäisessä kerroksessa Osuuspankki palveli asiakkaitaan virka-aikaan eikä yhtään sen yli.

Joka vuosi rotary-klubi palkitsi parhaiten ylioppilaskirjoituksissa menestyneen 1 000 markan stipendillä. Sen luovutti klubin presidentti ylioppilaiden kunniaksi järjestetyssä juhlatilaisuudessa.

Visa Lombacka kilpaili pianonkielen kanssa kireydestä. Hän luki palkittua ylioppilasta ylistävää puhetta suoraan paperista, joka löytäisi tien roskakoriin heti tilaisuuden jälkeen.

Ainikki Nuivanen kiitti klubin presidenttiä kauniista sanoista. Erityisen arvon sanoille antoi se, että ne tulivat suoraan sydämestä.

Ainikista kehuja oli mukavampi kuunnella kuin haukkuja. Ylioppilaskirjoitusten taso oli tosin ollut Orimattilassa surkea, mikä himmensi saavutuksen arvoa. Se, että on paras huonoista, ei anna syytä suureen juhlaan, mutta stipendille löytyi käyttöä.

Kiitos, sanoi Ainikki ja istui Moona Haukkasen viereen. Pitopalvelu otti ohjat käsiinsä ja aloitti kahvi- ja kakkutarjoilun. Ainikki ohjasti tarjoilijaa jättämään kahviin maitovaran.

Moona kysyi priimusoppilaalta, tietääkö tämä, millaisia juttuja Sulo Lemmetty levittelee kylillä. Onko niissä perää? Ainikki ei halunnut ottaa kantaa asiaan, mutta lupasi palata, kun kerrottavaa ilmenee.

Sulo ei ilmeisesti ymmärtänyt, millaiseen leikkiin oli ryhtynyt.

4. Ainikki 2/6

Rahaa pystyi aina naimaan lisää, mutta vaikutusvallan menetys otti päähän. Mimmi Lombacka os. Vamppisaari pyyhki tomaatit dekolteesta ja puhisi kiukusta.

Rouva Lombackalla oli taattu asema Orimattilassa, mutta ex-rouva Lombackaa ei kutsuttu taidenäyttelyn avajaisiin eikä Lions-klubin tapahtumiin.

Avioeroa merkkimiehen kanssa voisi käyttää ponnahduslautana kunnallisvaaleissa, mutta Mimmi ei ollut kiinnostunut valtuustopaikasta.

Ainikki Nuivasta ei harmittanut yhtään, vaikka ei ollut ehtinyt pelastamaan koiranpennun emoa, joka makasi maassa ja ihmetteli ihmisten touhuja.

Vihollisen vihollinen on ystävä, järkeili Ainikki. Voimapolitiikan opeista oli iloa kansainvälisten suhteiden lisäksi käytännön elämässä.

Mimmi ei varsinaisesti tuntenut Ainikkia, mutta juorukellot olivat tiedottaneet, että Nuivasen tyttö oli kirjoittanut kuusi laudaturia. Saman tiedon olisi saanut paikallislehdestä, jos olisi sellaista lukenut.

Jotakuta muuta tilanne olisi hymyilyttänyt, mutta Ainikki asteli tenniskentälle ilmeettömänä. Sen vuoksi Mimmi kuunteli, mitä asiaa kyselijä oli toimittamassa.

4. Ainikki 1/6

Öinen metsä oli rauhallinen. Eläimet liikkuivat pimeän suojissa, joku pöllö huhuili lajitoveriensa perään. Kaksi toisiinsa kietoutunutta tuli mäkeä alas rymisten.

Parin matka päättyi ojan pohjalle, joka oli lämpimän kesän vuoksi kuiva. Ainikki Nuivasta ei kiinnostanut, oliko ojassa vettä vai ei. Hän tarkasteli tilannetta päältä, Sulo Lemmetty oli jäänyt alimmaiseksi.

Metalliketju ja lukko pitivät kaksikon yhdessä. Ainikki ei nauttinut läheisyydestä. Missä avain on? hän kysyi. Siitä Sulolla ei ollut tietoa.

Ainikki otti kiinni sieltä, mistä naistenmies halusi, mutta voima oli toiveita suurempi.

Nyt kerrot, missä ne avaimet ovat tai seuraavaksi leikitään pähkinän särkijää, Ainikki totesi. Sulon muisti alkoi toimia kannustuksen avulla. Poikasopraanon ääni kertoi, että avaimet olivat polkupyörän luona.

Sulolla ei ollut ideoita, miten sinne päästäisiin. Ainikki käski miehen pystyyn, pienin askelin ja tasatahtia he alkoivat edetä kohti mäen lakea.

Puolessa välissä Sulo yritti suudella, mutta Ainikki oli varuillaan ja pukkasi huulen halki. Se auttoi Suloa keskittymään kiipeämiseen.

Varttia myöhemmin Ainikki vapautti itsensä syleilystä. Hän korosti, että lähentelyä ei ollut tapahtunut. Mikäli tieto leviäisi, jollekin kävisi huonosti.

Ainikki tarkisti, että Sulo ymmärsi asian. Sulo vakuutti, että asia oli jakelussa kuin aamuposti. Tapahtumasta ei hiiskuttaisi kenelläkään.

3. Ainikki 2/4

Maanviljelijä Uljas Nuivanen tiesi, miten traktori korjataan ja talo rakennetaan. Jos jotain ei osannut, sen pystyi opettelemaan. Apua ei pyydetty eikä neuvoja otettu vastaan.

Seinäpuhelin soi. Nuivasella, vastasi Uljas ja huusi sitten tytärtään puhelimeen. Ainikki kysyi, kuka soittaa. Soittaja ei ollut osannut nimeään kertoa, totesi Uljas.

Haloo, sanoi Ainikki. Visa käski tulla tenniskerhon kentällä – heti. Ainikki tiedusteli, miksi sinne pitäisi lähteä tähän aikaan.

Visa muistutti, että hänellä oli yhä koiranpennun emo hallussaan. Sen kävisi huonosti, ellei tyttö tekisi niin kuin käskettiin.

Kyseessä oli ilmiselvä ansa, mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Ainikki sanoi tulevansa. Mitä nopeammin, sitä parempi, totesi Visa.

Polkupyörä nojasi ulkoseinää vasten. Ainikki hyppäsi sen päälle ja polkaisi vauhtiin. Matka taittui joutuisasti, mutta Ainikista tuntui, että joku seurasi häntä.

Ainikki pysähtyi mäelle, josta pystyi tähystämään tenniskentälle. Hämärässä näytti siltä, että tenniskentän portti oli auki ja siellä oli koira sidottuna aitaan.

Menen katsomaan lähempää, päätti Ainikki. Se jäi yritykseksi, koska paikallinen naissankari Sulo Lemmetty kurvasi pyörällä eteen ja sulki tien.

– Hei kulta, et ole kuten muut tytöt.

– Tiedän.

– Tiedätkö, että meistä tulisi hyvä pari?

– Minulla ei ole aikaa tällaiseen. Väisty!

– Kukaan ei pysty vastustamaan tätä vetovoimaa.

– Ei se niin vaikeaa ole.

Sulo kietoi kätensä neidon ympärille ja sitten lukko naksahti kiinni. Ainikki huomasi, että heidät oli kytketty yhteen metalliketjulla.

Silmissä sumeni, koska paikallisen gigolon vuoksi koiran kävisi huonosti.

Ainikki polkaisi koko painollaan Sulon peukkuvarpaan päälle. Nuorimies hyppäsi ilmaan sillä seurauksella, että molemmat kaatuivat ja vierivät mäkeä alas metsään.

18. jakso 6/6

Kärpänen lenteli kasvihuoneessa kunnes näki jotain mielenkiintoista ja laskeutui alas. Kahden lehden muodostama loukku muistutti ihmissilmin karhunrautoja.

Dionaea muscipula eli tuttavallisemmin kärpäsloukku oli lihansyöjäkasvi. Lehtien välissä sijaitsevat ärsytyskarvat kertoivat kasville, että ateria on saapunut paikalle.

Lehdet sulkivat kärpäsen syleilyynsä, ja kasvi alkoi erittää ruuansulatusnestettä.

Ainikki Nuivanen seurasi näytelmän loppuun ja astui sitten ulos puutarhaan. Se näytti hienolta, Boris Gigolov oli tehnyt hyvää työtä. Sopivassa ohjauksessa miehistä oli hyötyä.

Uutta puutarhaa pitäisi juhlistaa, mietti Ainikki. Hän kutsui Göbin luokseen ja antoi sille verisen luun.

Tunnelman pilasi naapuri, Into Riesaluoto, joka marssi paikalle kädet puuskassa. Kaavavalituksia sivutoimisesti tehtaileva Into epäili, että tonttien välistä rajakiveä oli siirretty.

Ainikki tiedusteli Göbiltä, oliko se huomannut, että joku oli koskenut rajakiveen. Göbi paljasti hampaansa ja päästi matalaa murinaa.

Into arveli erehtyneensä ja pahoitteli aiheuttamaansa häiriötä. Ei se mitään, sanoi Ainikki.