Sukelluspallo 7/10

Raumalla henkilöllisyyden selvittäminen oli helppoa, koska kaikki tunsivat toisensa ja vieraista otettiin selvää. Sanelma Horiseva tunnettiin poliisilaitoksen kahvihuoneessa. Liikemiehet suosivat hotelli Raumanlinnaa ja Kalliohovia, ulkomaan elävää kannatti kysellä niistä.

Työkaverit tiedustelivat syytä Ainikki Nuivasen uteliaisuuteen – mitä nuorempi konstaapeli tutki? Lenkkeilyn positiivisia terveysvaikutuksia, vastasi Ainikki poistuessaan.

Ainikki tarttui luuriin. Raumanlinna oli vesiperä, mutta Kalliohovin respa tunnisti tumman, jykeväleukaisen ulkomaalaismiehen. Vastaanottovirkailija luki hotellikortista: Thorn Ridgeback, kotipaikka Yhdysvallat, ammatti myyntiedustaja, matkantarkoitus liikematka.

Mitä tekemistä Rauma-Repolan konttoristilla ja yhdysvaltalaisella liikemiehellä oli keskenään?

Sanelma oli kahvihuonelähteiden mukaan vanhapiika, jonka elämän sisällöt olivat uskonto ja toisten tekemisten kyttääminen. Siveydensipuli istui kirkkovaltuustossa ja teki vapaaehtoistyötä seurakunnassa.

Profiili oli otollinen värväykselle. Rakkaus sai uskomaan ja tekemään lähes mitä vain, varsinkin yksinäisen ihmisen. Tiedustelupalvelut käyttivät tätä heikkoutta hyväkseen.

Konttoristin työ oli rutiininomaista paperin pyörittämistä, eikä Sanelmalla ollut pääsyä salaisiin tietoihin. Hän ei siis voinut toimia yksin, kyseessä oli suurempi kuvio, jossa oli mukana muitakin, päätteli Ainikki.

Oli päivänselvää, että Sanelma luovutti tietoja, mutta mitä tietoja. Siitä pitää ottaa selvää, mietti Ainikki. Suunnitelma alkoi pikkuhiljaa hahmottua. Hän päätti lähteä työpäivän jälkeen lenkille.

Asunnollaan Ainikki pukeutui tummanvihreään verryttelyasuun ja sitoi tukan nutturalle. Kaikki oli valmista. Dobermanni, jonka Ainikki oli nimennyt Göbbelsiksi, heilutti häntäänsä, se tiesi pääsevänsä ulos.

Ainikki oli valinnut tarkkailupisteeksi korkean kallion, koska sieltä näki koko pururadan. Hän rakensi oksista ja saniaisista näkösuojan itselleen ja Göbille.

Tietojen luovutuspaikka oli ihanteellinen: lenkkeily tarjosi hyvän syyn liikkua rauhallisen metsän suojissa.

Juokseminen ei ole lähiseudun asukkaiden ykkösharrastus, päätteli Ainikki pururadan suosiosta. Paikat alkoivat puutua makaamisesta, Ainikki venytteli saadakseen veren kiertämään.

Odotus palkittiin, kun neonvärinen juoksuasu ilmestyi metsän reunaan. Pururadan puolivälissä Sanelma Horiseva poikkesi metsään. Hän palasi ilman reppua, juoksi kierroksen loppuun ja poistui pururadalta.

Aikaa ei ole paljon, Ainikki arvioi. Hän liikkui niin nopeasti ja hiljaa kuin mahdollista.

Pururadan ja metsän rajassa Ainikki käski: Etsi! Koira alkoi nuuhkia maata. Siellä oli paljon mielenkiintoisia hajuja mutta myös yksi tuore ihmisen jälki, jota se alkoi seurata.

Göbi haukahti ja heilutti häntäänsä kivenkolon luona. Ainikki nosti sieltä repun ja laittoi selkäänsä. Pururadalta alkoi kuulua askelten ääniä. Kiinni! käski Ainikki koiraa.

Thorn Ridgebackin askel oli keveä ja lennokas. Kaikki bisnesmiehet eivät olleet yhtä hyvässä kunnossa kuin Thorn, mutta he eivät olleet käyneet läpi CIA:n fyysisesti raskasta koulutusohjelmaa.

Rakkaudenkipeän naisen viettely oli ollut ammattimiehelle helppoa. Tietojen luovuttamisen olisi voinut järjestää toisinkin, mutta nainen nautti vakoiluleikistä, siitä sai jännitystä elämään.

Thorn ei odottanut, että vastaan juoksee verenhimoinen dobermanni, mutta ei jäänyt ihmettelemään asiaa vaan kiipesi lähimpään puuhun. Ilman asetta ihmisen mahdollisuudet koulutettua koiraa vastaan olivat pienet.

Ainikki kiersi metsän reunaan. Hän päätteli Göbin haukunnasta, että mies oli kiivennyt turvaan. Polkupyörä odotti puuta vasten. Ainikki nousi sen selkään, pisti kaksi sormea suuhun ja vihelsi terävästi. Kun Göbi ilmestyi puiden lomasta, Ainikki alkoi polkea niin lujaa kuin pystyi.

Matka Sahanpolulta läpi Sinisaaren kerrostalojen ravintola Sinisoihdun eteen kesti parikymmentä sekuntia. Ainikki laittoi pyörän telineeseen, otti autonavaimet ja avasi parkkipaikalle pysäköidyn Ladan oven. Göbi hyppäsi sisään ja Ainikki perässä.

Aittakarinkadun liikennevalot pysäyttivät auton.

Ainikki näki peruutuspeilistä miehen ilmestyvän Sinisaaren aukiolle ja katsovan ympärilleen. Punaisia päin ei voinut ajaa, koska se olisi kiinnittänyt liikaa huomiota. Thorn näki kolme mahdollista pakoautoa ja painoi kaikkien rekisterinumerot mieleen.

Poliisiaseman autohallissa Ainikki peruutti Ladan ruutuun. Hän ruuvasi rekisterikilvet irti ja vaihtoi oikeisiin. Aulassa päivystäjä tilasi pyytäjälle farmaritaksin. Kun pirssi saapui, Ainikki auttoi Göbin takakonttiin. Ainikki tilasi kuljettajalta maisemakierroksen ilman selostusta, hän ei halunnut mennä suorinta tietä asunnolleen.

Kolmen vartin jälkeen Ainikki pyysi kuljettajaa jättämään hänet pois Kanavakatu 16 sisäpihalle. Thornin hotelli sijaitsi läheisellä Kalliokadulla. Huonolla onnella mies näkisi tutun koiran, jos he nousisivat autosta kadun puolella. Ammattilaisten kanssa ei voinut olla liian varovainen.

Ainikki laski repun eteisen lattialle. Thorn ei ollut nähnyt häntä, mutta Göbi oli toinen asia. Koiralle piti järjestää uusi kortteeri. Ainikki nappasi luurin hartian ja pään väliin. Toisella kädellä hän piti puhelinta, toisella pyöritti Orimattilan suuntanumeroa.

Nuivasella, vastasi isäntä puhelimeen. Ainikki tervehti isäänsä, kysyi kuulumisia. Aatu sanoi, että hyvää, kiitos kysymästä. Isä epäili, ettei tytär ollut soittanut kysyäkseen, mitä kuuluu. Ainikki myönsi asian olevan näin. Hän oli hankkinut koiran, joka tarvitsi väliaikaista hoitopaikkaa.

Ai, olet hankkinut koiran, totesi Aatu. En tiennyt, että sinä pidät eläimistä, mutta kyllä yksi koira maatilalle aina mahtuu.

Tiesin, että sinuun voi luottaa, sanoi Ainikki.

Advertisement

Sukelluspallo 5/10

Koiran selkälihakset värähtelivät askelten tahdissa. Kuonokopan takaa kuului tasainen murina.

Vanhempi konstaapeli Hans Myhlqvist oli pukeutunut Davidin huppariin ja salihousuihin, jotka oli ostettu Sokoksen lastenosastolta. Hän sitoi koiran kaasupullotelineeseen ja kaivoi avainnipun vyölaukustaan. Lukko aukeni vastentahtoisesti ja saranat vinkuivat kuin kakarat karkkihyllyllä.

Hans työnsi dobermannin kuono edellä oven väliin. Hän piti ovella koiraa aloillaan samalla, kun irrotti kuonokopan takaapäin. Talutushihna napsahti irti kaulapannasta. Hans työnsi koiran sisään teollisuushalliin.

Minua ei nöyryytetä, minä nöyryytän muita, linjasi Hans. Tyttö saisi oppia, kuka on tämän kaupungin sheriffi, jonka jalkojen juuren naiset lankeavat laumoina.

Hans ei ollut uskonut onneaan, kun oli napannut Kosti Kaunasalmen kiinni Unajan puskista. Pitkän linjan venkulalla oli kaltoin kohdeltu koira. Kosti lähti linnaan, koira passitettiin piikille eläinlääkärin luokse.

Avomallinen Ford Mustang GT odotti pimeän lyhtypylvään alla. Hans yritti hypätä oven yli etupenkille, mutta pikkumies otti kimmokkeen auton kyljestä ja mätkähti kadulle. Hans katsoi ympärilleen ja huokaisi helpotuksesta, kukaan ei nähnyt.

Hans nousi avaimien avulla autoonsa ja ajoi poliisiasemalle iltavuoroon. Hän vaihtoi virka-asuun ja kasvoi työmittoihin buutsien avulla. Maija löytyi omalta paikaltaan autotallista ja nuorempi konstaapeli Ainikki Nuivanen poliisiaseman sisäpihalta. Hans vinkkasi harjoittelijan kyytiin.

Konkari halusi opettaa aloittelijalle ammatin saloja. Alkoholi oli suurin yksittäinen tekijä häiriökäyttäytymisessä. Jos tuon muuttujan poistaa yhtälöstä, tilastot kaunistuvat.

Miten tuo temppu tehdään? tiedusteli Ainikki.

Hans selitti, ettei aikuisten juomiselle voinut mitään, mutta nuoret dokaavat Otanlahden kesäteatterissa. Kun juomat on nautittu, porukka horjuu läheiseen maauimalaan eli makikseen tai valuu keskustaan. Kun poliisi tulee paikalle, mukulat pakenevat metsään. He palaavat juomien kanssa tilanteen rauhoituttua.

Näin käy siis, jos poliisi tulee yhdestä suunnasta. Mutta jos ryhmän yllättää kahdesta suunnasta, he joutuvat piilottamaan pullonsa metsään. Sieltä ne voi poimia pois kuin marjat.

Hans pysäytti maijan Otantien varteen. Hän käski Ainikki ottamaan taskulampun ja kiertämään metsän kautta kesäteatterin taakse. Hans ajaisi Suvitien kautta teatteriin valot vilkkuen. Kun nuoret ottaisivat jalat alleen, partiokaveri tulisi heitä vastaan taskulampun kanssa.

Ainikki tarpoi metsään ja arveli, että tämä voisi jopa toimia. Ehkä Hans ei ollutkaan täysin tyhmä.

Hans kurvasi kesäteatterin aukiolle sinivalot vilkkuen. Kuten vanhempi konstaapeli oli ennakoinut, nuoret juoksivat metsään. Ainikki sytytti taskulampun ja tuli karkulaisia vastaan. Selkäreput ja kassit olivat kadonneet ennen kohtaamista. Kaikki tottelivat pysähtymiskäskyä paitsi yksi nopeajalkainen.

Ainikki laittoi jalan Tiitus Kupiaisen juoksulinjalle.

Sä kamppasit mut, huusi Tiitus maasta. Ainikki vakuutti, että nuorimies oli kompuroinut itsekseen. Tiitus kiekui, ettei poliisi voi mitään, he olivat alaikäisiä. Äänenmurros ei ole rikos, Ainikki myönsi. Hän tiedusteli, mitä nuorimies arveli jemmapulloille käyneen. Mitähän poliisikollega oli tehnyt niille tällä välin?

Ainikki toivotti kaikille turvallista illanjatkoa.

Hans kehui, että harjoittelija oli tehnyt hyvää työtä. Kyllä tytöstä vielä poliisi tehdään. Ainikki muistutti, että hän oli jo itse asiassa poliisi, harjoittelijat nimitetään virallisesti nuoremmiksi konstaapeleiksi. Eipäs mennä asioiden edelle, eikä kukaan pidä nuorempaa konstaapeli minään, totesi Hans.

Taistelupari ajoi keskustaan ja partioi kesäisiä katuja. Hans esitteli kierroksella rikospaikkoja ja kertoi poliisijuttuja, joiden sankari oli kertoja itse.

Aittakarinkadulla Sinisaaressa Ainikki huomasi neonvärisiin verkkareihin pukeutuneen naislenkkeilijän. Vähän myöhemmin nuorempi konstaapeli havaitsi ulkomaalaisen näköisen miehen, jolla oli samanlainen reppu selässään kuin naisella oli aikaisemmin ollut.

Ainikki kysyi vanhemman kollegan ajatuksia havainnosta. Hansin mukaan poliisit ottivat kiinni pahiksia, eivätkä tuhlaa aikaansa lenkkeilijöiden kyttäämiseen. Satutko tuntemaan juoksijat? tiedusteli Ainikki. Hans muisteli, että nainen oli konttoristina Repolan telakalta, heppu oli kai ulkomaalainen liikemies.

Hansille tuli tarve soittaa henkilökohtainen puhelu, ja hän pysäytti auton puhelinkopin eteen. Hans väänsi hätäkeskuksen numeron ja kertoi nähneensä epäilyttävää liikehdintää Lapelan konepajalla Aittakarinkadulla. Kun hätäkeskuspäivystäjä tiedusteli soittajan nimeä, Hans löi luurin kiinni.

Hans palasi ratin taakse. Ei mennyt aikaakaan, kun poliisiradio ilmoitti, että nimettömän soittajan mukaan Lapelan konepajalle on mahdollisesti murtauduttu. Hans kuittasi, että paikka käydään tarkistamassa.

Hans piti ajonopeuden rajoitusten mukaisena. Ainikki arveli, että perille pääsee nopeamminkin. Hansilla ei ollut kiire, joku yli-innokas kansalainen oli taas nähnyt omiaan. Mutta kaikki ilmoitukset hoidetaan, se oli viranomaisen velvollisuus.

Konepaja sijaitsi Aittakarinkadun satamanpuoleisessa päässä, kanaalin varrella. Aluetta kiersi puuaita, se lahosi pystyyn ja hilseili maahaan. Joka toinen katulamppu oli pimeänä kaupungin säästöliekin vuoksi.

Hans pysäköi hiekkapihalle, joka puolella lojui romua ja työkaluja. Piha puski heinää ja pajukkoa, joita kukaan ei ollut viitsinyt raivata.

Käy tyttö tarkistamassa halli, käski Hans. Tärkeämmät tehtävät odottivat, eikä täällä kannattanut tuhlata aikaa. Ainikin mielestä tarkistus kannatti tehdä yhdessä, näin mahdollinen kiinniotto olisi turvallisempi. Se oli Hansin mukaan resurssien tuhlaamista. Hän lupasi pitää kädestä, jos harjoittelijaa pelotti.

Pihamaan ainoa toimiva valaisin lähetti viimeisen valonsäteensä. Ainikki otti taskulampun telineestä ja nousi autosta. Hän tiesi astuvansa ansaan.

Aaltopeltihallin liukuovi aukeni vaivalloisesti, hiekkapuhallushiekka pölisi jaloissa. Ainikki eteni hitaasti ja haravoi pimeyttä valokeilalla. Matala murina pysäytti kulun. Ainikki osoitti taskulampulla äänen suuntaan, silmät loistivat sieltä takaisin.

Koira ampaisi juoksuun. Se halusi kostaa kaiken kokemansa, repiä tunkeilijan kappaleiksi.

Paikka! Istu!

Koira ei tiennyt itsekään, miksi se totteli.

Siinä istuessaan koira rakastui, se ei ollut kokenut vastaavaa käskyttämistä aikaisemmin. Ainikki silitti koiran päätä, rapsutti sitä korvan takaa. Koira kellahti selälleen.

Hans laski, että tytön olisi jo pitänyt törmätä koiraan. Miksei mitään tapahdu? Hän nousi autosta ja yritti nähdä halliin. Hans kuuli vihdoin haukahduksia ja näki, kuinka koira juoksi ulos ovesta.

Buutsit eivät ole parhaat mahdolliset juoksukengät, mutta tarvittaessa niilläkin pääsee kovaa. Hans kääntyi koroillaan ja säntäsi pois konepajan pihalta. Hän juoksi sivuilleen katsomatta tien yli ja loikkasi kanaaliin.

Koira pysähtyi veden partaalle, haju pisteli sen herkässä kuonossa. Koira kääntyi, se jolkotteli takaisin emäntänsä luokse.

4. jatkokertomus: osa 10/15

Tunnelin päässä näkyi valoa.  Muoviputki kahisi tassujen koskettaessa sen pohjaa. Dobermanni suuntasi kohti kättä, joka näkyi valon keskellä. Käsi oli ylin tahto, joka määräsi suunnan.

Koiran nimi oli Göbbels, Ainikki Nuivanen kutsui sitä Göbiksi. Suojelupoliisin vastavakoiluyksikön päällikkö harrasti agilityä, mutta tällä kertaa hän oli kilpailussa mukana työn vuoksi.

Koira ampaisi ulos tunnelista. Ainikki ohjasi Göbin ohi esteen ja käänsi tämän takaisin ja nosti hyppyyn käden heilautuksella. Koira jatkoi juoksemista emäntänsä rinnalla puomin yli ja hyppäsi renkaan läpi.

Maalissa Göbi loikkasi Ainikin syliin, muilla sinne ei ollut asiaa. Puhtaan suorituksen ansiosta koira oli saavuttanut agilityvalion arvon.

Viisi virhepistettä, totesi tuomari Jorma Junkkari. Ainikki epäili tuomarin unohtaneen opaskoiransa kotiin: suoritus oli virheetön.

Jorma valisti, että puomin nousevalla ja laskevalla osalla oli alueet, joihin koiran oli koskettava vähintään yhdellä tassulla. Jälkimmäinen alue oli jäänyt koskematta, mistä seurasi kontaktivirhe.

Ainikki kannusti käymään optikolla näöntarkastuksessa. Joko lässytys loppuu tai tulee lisää virhepisteitä, linjasi Jorma. Ainikki lupasi palata asiaan myöhemmin.

Onko tuo uhkaus? tiedusteli Jorma. Ei tietenkään, vastasi Ainikki, vaikka sellainen tulkinta oli toki mahdollinen. Ainikki jätti oikeudenjakajan arpomaan tuomioitaan.

Ojangon koiraurheilukeskus sijaitsi Itä-Vantaalla kehä kolmosen varrella. Lämmitetyssä sisähallissa eläimillä oli paremmat oltavat kuin monella ihmisellä.

Ainikki käveli kahvioon ja tiedusteli, onko pöydässä tilaa. Kansallispuolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Sini Porvali ja taustavaikuttaja Zen Byskowicz kehottivat liittymään seuraan.

Sini oli Zenin tallin kasvatti. Konkarilla oli tapana kouluttaa nuoria naisia politiikan huipulle. Sini puolestaan opetti Fiinu-nimiselle cockarispanielilleen agilitytaitoja.

Zen pahoitteli Göbin kovaa kohtaloa, Ainikki kiitteli huomaavaisuudesta.

Ainikki oli havainnut, että Sinin ja Zenin puoluetoveri Hilkka Minerva oli hyvässä nosteessa. Ensin Hilkka oli laittanut demokratian kuntoon, ja nyt sama meno jatkoi television kuntoremonttiohjelmassa.

1950-luvun jälkeen kansallispuolueesta ei ole tullut presidenttiä, muisteli Ainikki. Hilkan suosion ansiosta puolueella oli saumat vallata presidentinlinna.

Sini ja Zen epäilivät mahdollisuuksia, koska Hilkan vahvoilla vieteillä oli tapana tuottaa skandaaleja. Supo pystyi pitämään kohut poissa julkisuudesta, vakuutti Ainikki.

Tallimestari ja hänen tähtioppilaansa alkoivat lämmetä ajatukselle. Idea oli istutettu, joten Ainikki päätti hoitaa keskeneräiset asiat kuntoon.

Agilitykilpailun tuomari löytyi parkkipaikalta. Jorma nojasi Audiinsa ja kehuskeli koirakerholaisille pilanneensa Nuivasen hurtan nollatuloksen.

Ainikki irrotti Göbin talutushihnasta ja käski kimppuun. Jormalla löi tyhjää, hän vain katsoi kohti juoksevaa koiraa.

Ainikki näytti Jormalle käsimerkin, jolla koiraa ohjattiin agilityradalla. Käsi kulki kohti parkkipaikan reunalla kasvavaa puuta ja heilahti ylöspäin hypyn merkiksi.

Asiat yhdistyivät Jorman päässä, ja itsesuojeluvaisto käski juoksuun. Jorma ehti puun luokse ennen Göbiä ja kiipesi latvaan rekkamiehen hymyn vilkkuessa.

Pieni hymyn kare viivähti Ainikin suupielessä mutta katosi saman tien.

22. jakso 3/5

Ylä-Fallin tie kiemurteli pitkin viheralueen reunaa. Kivenheiton päässä kolopalloilijat hukkasivat aikaansa ja pallojansa Paloheinän golf-kentällä.

Ainikki Nuivanen ei viitsinyt usuttaa Göbiä golfarien perään, koska raukat olivat niin huonossa kunnossa, etteivät pystyneet juoksemaan dobermannia pakoon.

Sen sijaan lenkkeilijöiden jahtaaminen tarjosi haastetta.

Ainikki kääntyi kotikadulleen ja huomasi paikallisten älypäiden olevan liikkeellä. Joku oli taas saanut omaperäisen idean ja tussittanut tienviitan F-kirjaimen P:ksi.

Tyhmyys on ehtymätön luonnonvara, mietti Ainikki ja pyöritteli talutushihnaa kädessään. Työasiat tulivat mieleen, eikä hän pannut vastaan.

Jalmari Kahleen mukaan Jacques Pyrcyr oli valmis. Oli aika laittaa keltanokka siihen toimeen, jonka vuoksi hänet oli Suojelupoliisiin rekrytoitu.

Kauniin ajatuskuvion rikkoi humalainen örvellys. Se kuului tyhjältä tontilta, joka sijaitsi naapurin, Into Riesaluodon talon vieressä.

Valitustehtailijan vuoksi tontille ei voitu rakentaa vammaisten palvelutaloa. Sen sijaan paikalliset pussikaljan juojat olivat ottaneet alueen omakseen.

Ainikki kehotti porukkaa siirtämään vapunviettonsa jonnekin muualle.

Sellainen ei ollut piknikryhmän puhemiehen suunnitelmissa. Hän tiedusteli, mitä täti tekisi, kutsuisi poliisin? Viinan viisastama tiesi, että virkavallan nykyresursseilla ei-kiireelliset tapaukset jätettiin usein hoitamatta.

Ei tässä poliisia tarvita, totesi Ainikki ja vihelsi terävästi. Göbi ilmestyi rinnalle ja jäi odottamaan käskyä.

18. jakso 6/6

Kärpänen lenteli kasvihuoneessa kunnes näki jotain mielenkiintoista ja laskeutui alas. Kahden lehden muodostama loukku muistutti ihmissilmin karhunrautoja.

Dionaea muscipula eli tuttavallisemmin kärpäsloukku oli lihansyöjäkasvi. Lehtien välissä sijaitsevat ärsytyskarvat kertoivat kasville, että ateria on saapunut paikalle.

Lehdet sulkivat kärpäsen syleilyynsä, ja kasvi alkoi erittää ruuansulatusnestettä.

Ainikki Nuivanen seurasi näytelmän loppuun ja astui sitten ulos puutarhaan. Se näytti hienolta, Boris Gigolov oli tehnyt hyvää työtä. Sopivassa ohjauksessa miehistä oli hyötyä.

Uutta puutarhaa pitäisi juhlistaa, mietti Ainikki. Hän kutsui Göbin luokseen ja antoi sille verisen luun.

Tunnelman pilasi naapuri, Into Riesaluoto, joka marssi paikalle kädet puuskassa. Kaavavalituksia sivutoimisesti tehtaileva Into epäili, että tonttien välistä rajakiveä oli siirretty.

Ainikki tiedusteli Göbiltä, oliko se huomannut, että joku oli koskenut rajakiveen. Göbi paljasti hampaansa ja päästi matalaa murinaa.

Into arveli erehtyneensä ja pahoitteli aiheuttamaansa häiriötä. Ei se mitään, sanoi Ainikki.