Rauma-Repolan pääjohtajan huoneen ikkunat antoivat Fabianinkadulle. Joutilaampi johtaja olisi voinut katsella Kasarmitorin tyhjyyttä, mutta Tauno Matomäki ei halunnut tuhlata aikaansa Helsingin ihasteluun. Tämä kaupunki ei ollut häntä varten, hän oli täällä vain töissä.
Tauno oli kokeillut Helsingissä asumista, mutta siitä ei ollut tullut mitään. Nakkilassa sai tehdä maatilan töitä omassa rauhassa. Firman auto ja kuljettaja mahdollistivat tällaisen asumisjärjestelyn.
Taunon luona oli juossut läntisten tiedustelupalvelujen väkeä vuoron perään utelemassa sukellusalusprojektin vaiheista. Eivätkö ne osaa vaihtaa tietoja keskenään, vaikka ovat samalla puolella?
Vakoilijoiden käyntikorteissa luki vaikka mitä, mutta ei koskaan tiedustelu-upseeri.
Jenkit olivat sentään näissä asioissa suorasukaisempia. Taas yksi CIA:n kaveri oli varannut tapaamisen, vaikka kaikesta oli sovittu etukäteen heidän kanssaan.
Thorn Ridgeback ei ikävöinyt Raumaa. Ei Helsinkikään ollut kummoinen, mutta siellä sentään tapasi kollegoja. Tiedustelupalvelut touhusivat Helsingissä, koska se oli yksi kylmän sodan näyttämöistä. Suomen pääkaupunki sijaitsi eturintamassa, idän ja lännen rajalla.
Thorn nousi kolmosen ratikasta Etelärannassa. Hän oli ajellut ratikkalinjoilla ja vaihdellut kulkusuuntia: perässä ei ollut varjostajia. Thorn nousi työnantajalinnakkeen vierestä Eteläistä Makasiinikatua pitkin Kasarmitorille, jonka kulmassa Rauma Repolan pääkonttori sijaitsi.
Vastaanottovirkailija soitti Tauno Matomäen sihteerille, joka nouti vieraan ja ohjasi pääjohtajan huoneeseen. Miehet kättelivät ja istuivat alas.
Mikä sinut tuo Helsinkiin? tiedusteli Tauno. Thornin mukaan tehtävät piti hoitaa loppuun.
Tauno muisteli, ettei sukelluspallon rakentaminen ainakaan viime tapaamisen perusteella kiinnostanut CIA:ta. Eikö Thornia ollut pidetty ajan tasalla projektista niin kuin oli sovittu?
Kaikki oli siltä osin kunnossa, totesi Thorn. Hän oli kuitenkin huolestunut, että Rauma-Repolan sukelluspallo pystyy sukeltamaan kuuteen kilometriin. Tauno myönsi, että tarkoituksena oli rakentaa toimiva tuote.
Sukellusaluksia ei saa toimittaa venäläisille, ilmoitti Thorn. Taunon mukaan Rauma Repolalla oli tapana toimia hyvien kauppatapojen mukaisesti ja täyttää annetut sitoumukset.
Thorn sanoi, että joskus tehdyt sopimukset pitää rikkoa. Taunosta tuntui, että hänelle näytettiin juuri nyt hyvää esimerkkiä: amerikkalaiset olivat antaneet luvan rakentaa sukelluspallot.
Miksi ihmeessä lupa oli annettu, jos laitteita ei saanutkaan toimittaa? ihmetteli Tauno. Thorn myönsi, että alkuperäisen arvion mukaan Rauma Repolan piti epäonnistua. Projekti oli ollut kätevä tapa seurata kilpailevan suurvallan tekemisiä.
Sukelluspallon rakentamiselle ei ole mitään laillisia esteitä, Tauno totesi. Thornia ei kiinnostanut juridiikka vaan Yhdysvaltojen turvallisuus. Neuvostoliitto voisi tutkia ja ehkä myös vahingoittaa Yhdysvaltojen ydinsukellusveneiden paikannuslaitteita, joita oli siroteltu valtamerien pohjalle.
Tauno totesi, että sukelluspalloilla ei voi toimia salassa, koska pinnalle tarvitaan aina tukialus. Laitteet on tarkoitettu tutkimuskäyttöön, eivätkä ne sisällä vientirajoitusten alaista teknologiaa, Tauno korosti. Thornin kokemukseen mukaan teknologiaa käytetään aina kaikkeen, mihin se soveltuu.
Rauma-Repola voi joutua vaikeuksiin, jos suhtautuminen ei muutu, sanoi Thorn. Ei ollut mitenkään tavatonta, että kovakorvaiset yhtiöt päätyvät konkurssiin. Hän havainnollisti uhkaustaan muutamalla esimerkillä ja antoi hiljaisuuden tehdä tehtävänsä.
Tauno ymmärsi, että Rauma-Repolan tulevaisuus oli uhattuna, eikä tätä taistelua voinut voittaa. Siksi oli päästävä neuvottelutulokseen, joka rajoittaisi yhtiölle koituvat vahingot.
Amerikkalaiset voivat jatkaa tiedon lypsämistä, jos sukelluspallot toimitetaan asiakkaalle, sanoi Tauno. Neuvostoliitto myöntynee järjestelyyn, jolla valvotaan laitteiden käyttöä. Tauno lupasi, että sen jälkeen Rauma-Repola luopuu kokonaan syvänmerenalusten rakentamisesta.
Jättäisivätkö amerikkalaiset siinä tapauksessa yhtiön rauhaan?
Thornin mielestä ehdotus oli harkinnan arvoinen, mutta hän ei voinut suoralta kädeltä sitoutua mihinkään. Asiasta piti keskustella Pentagonin ja Langleyn kanssa.
Vaikka mistään ei oltu sovittu, Thorn tarjosi kättään lähtiessään. Tauno ei ollut kättelytuulella, mutta hän ei kuitenkaan kieltäytynyt. Suuret vievät, pienet vikisevät, se on pelin henki kansainvälisessä voimapolitiikassa, Tauno mietti.
Meriteollisuudesta oli kaavailtu Rauma-Repolalle uutta päätoimialaa, mutta nyt ne suunnitelmat menivät uusiksi. Sukellusalukset olivat olleet tietoinen riski, joka oli toteutunut pahimman mukaan.
Tauno riisui takkinsa ja laittoi sen henkarissa vaatetelineeseen. Hän löysäsi kravattia ja kääri hihat. Sen jälkeen Tauno nosti kevyesti työtuolinsa ilmaan ja heitti sen päin seinää. Tuoli hajosi, väliseinä antoi periksi.
Mitä tapahtui? tiedusteli ovelle ilmestynyt sihteeri.
Vettä meni korvaan, vastasi Tauno. Hän pyysi sihteeri hankkimaan uuden työtuolin. Myös huoltomies piti kutsua paikalle, seinä kaipasi korjaamista.
Tauno kääri hihat alas, puki takin takaisin päälleen. Rauma-Repolan pääjohtaja kiristi kravattinsa ja mietti, ettei se puunjalostuskaan ole ihan huono päätoimiala.
Opportunistin tukipiste • 