2. Vakooja

Vakooja 1/7

Jacques Pyrcyr suoristi suorassa olevaa solmuketta ja sipaisi viiksiään.

Kaikki oli valmista hääseremoniaa varten.

Jacques oli valinnut asukseen frakin, koska ei vältellyt keikarointia.

Saksalainen kirkko oli kävelymatkan päässä, joten hän päätti taittaa matkan jalan. Pouilly tulisi meikistä ja kampaajalta suoraan kirkkoon.

Matkalla Jacques katseli jugend-kerrostaloja ja mietti, että Helsinki on Suomen ainoa oikea kaupunki.

Samanaikaisesti Jacquesin kanssa punatiilisen kirkkorakennuksen eteen saapui taksi. Pouilly astui ulos ja keinahteli hänen luokseen.

Näky oli kauneinta, mitä sulhanen oli koskaan nähnyt. Jacques suuteli Pouillya ja otti kädestä kiinni. Kaksikko kääntyi kohti kirkon ovea.

Kolme huonosti istuviin pukuihin pukeutunutta miestä pysäytti hääparin. He kertoivat olevansa suojelupoliisista ja sulhanen lähtisi Ratakadulle.

 

Vakooja 2/7

Unioninkatu oli unelias lauantaiaamuna, kun suojelupoliisin ylietsivä Jalmari Kahle odotti kahden kollegansa kanssa kohdetta.

Jalmari oli hankkinut äskettäin uuden puvun työkäyttöä varten Blessman-vaateliikkeestä. Televisiomainoksessa puku oli näyttänyt hyvältä, mutta pönäkkää miesvartaloa se ei imarrellut.

Tehtävä meinasi unohtua, kun Jalmari näki naisen astuvan ulos autosta. Sitten valtion virkamies muisti velvollisuutensa.

Jacques Pyrcyr otaksun, Jalmari sanoi. Kohde nyökkäsi. Ylietsivä esittäytyi ja kertoi olevansa Suojelupoliisista.

Herra Pyrcyriä epäiltiin maanpetoksesta ja vakoilusta vieraan valtion hyväksi. Siitä syystä lähdettiin Ratakadulle selvittämään asioita.

Varotoimenpiteenä ranteisiin sovitettiin käsiraudat, ettei kenelläkään tullut mieleen lähteä pakosalle.

 

Vakooja 3/7

Tapaamishuoneen loisteputkivalaisin välkkyi elinkaarensa viimeisiä valonsäteitä. Lastulevystä valmistettu pöytä ja muoviset tuolit olivat rikos sekä estetiikkaa että ergonomiaa vastaan.

Pouilly katseli pöydän toisella puolella istuvaa Jacquesia: silmänaluset olivat mustat, viikset sekaisin.

Jos Jacquesista haluaisi eroon, niin nyt olisi hyvä hetki.

Ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Suojelupoliisi ja oikeuslaitos huolehtisivat järjestelyistä.

Parivaljakko tiesi, että Jacques oli lavastettu syylliseksi, mutta vahingon voisi laittaa kiertämään.

Jacques oli laatinut suunnitelman, jonka yksityiskohdat he kävivät läpi.

Pouilly kuunteli ja mietti. Hän sai miehet toimimaan oman mielensä mukaan – aivan kuin heillä ei olisi omaa tahtoa.

Se tuntui hyvältä. Valta tuntui hyvältä.

 

Vakooja 4/7

Arvo Lahjuksen posket hehkuivat, kun hän esitteli työhuonettaan kauniille neidolle. Puolustusministeriön apulaisosastopäällikön tärkeät työtehtävät tekivät ilmiselvästi vaikutuksen.

Lounasravintolassa Arvo oli sattumalta kohdannut naisen. Neidolta oli pudonnut käsilaukku, jonka herrasmies oli nostanut.

Hymyjen ja kohteliaisuuksien jälkeen he olivat päätyneet syömään yhdessä.

Arvo piti varsin luonnollisena sitä, että nainen ihastui häneen. Edes pälvikalju ja vyön päällä roikkuva vatsa eivät pystyneet peittämään hänen miehistä vetovoimaansa.

Nainen kehotti pyyhkimään huulipunan poskesta, jottei kotona tulisi mitään sanomista.

Lounaalla keskustelu oli vienyt mukanaan, joten kahvit olivat jääneet juomatta. Neito pyysikin, voisiko Arvo hakea heille kupilliset taukotilasta.

Kuin kultainennoutaja mies lähti suorittamaan tehtävää.

 

Vakooja 5/7

Kita Vainola oli lopettamassa työpäiväänsä toimituksessa. Vain Viihde-Sanomien urheilutoimittajat jäivät päivystämään illan ottelutuloksia.

Soitto tuli tuntemattomasta numerosta, mutta Kita päätti kuitenkin vastata.

Jacques esitti retorisen kysymyksen, kiinnostaako toimittajaa uutinen. Puolustushallinnon sisäpiirissä on myyrä, mikä saattaisi olla kovempi uutinen kuin epämääräinen romanssihuhu.

Kita myönsi arvion todeksi mutta faktojen pitäisi olla kohdallaan. Jacquesin mukaan tiedot olivat tosia ja vain kirjoittamista vailla.

Toimittaja kuunteli, mitä syväkurkulla oli sydämellä, ja esitti pari tarkentavaa kysymystä.

Kita viihtyi viihdetoimittajana eikä haikaillut kovien uutisten pariin. Häntä ei heilauttanut ylenkatse, koska lukijat ja markkinat rankkasivat viihteen ykköseksi.

Nyt olisi oiva tilaisuus näyttää, että hän pystyi niin halutessaan hakkaamaan muut toimittajat perinteisessä uutistyössä.

 

Vakooja 6/7

Kioski seisoi kivijalassa ja lööpit huusivat jalkakäytävälle.

Viihde-Sanomat oli nostanut oman toimittajansa etusivulle, koska Kita oli pokannut Vuoden journalisti -palkinnon. Kilpaileva Viihdelehti ei noteerannut uutista, vaikka mediaa kiinnostaa aina media.

Pouilly ja Jacques poikkesivat sisälle ja ostivat irtonumeron.

Kitan uutinen oli käynnistänyt tutkinnan, joka oli paljastanut Suomen historian suurimman vakoiluskandaalin. Puolustusministeriön apulaisosastopäällikön hallusta oli löytynyt salaisia dokumentteja ja suuri summa rahaa. Jatkotutkimuksissa oli selvinnyt, että Arvo Lahjus oli vuosia vuotanut salaista tietoa vieraan valtion tiedustelupalvelulle.

Taisimme lavastaa vakoojan syylliseksi, sanoi Pouilly. Sellaista sattuu, totesi Jacques, kenties nimi oli enne.

He katsoivat toisiaan ja nauroivat. Vapautumista piti juhlia, ja Pouilly lupasi huolehtia järjestelyistä.

Pouilly kysyi, kuka voisi olla lavastuksen takana. Kenellä oli motiivi, keinot ja tilaisuus?

Jacques ei osannut tai halunnut vastata.

 

Vakooja 7/7

Puhelin alkoi värinähälytyksen voimin liikkua pitkin yöpöytää.

Hilkka Minerva nousi sängystä, käveli kylpyhuoneeseen ja otti särkylääkkeen.

Aamuaurinko valaisi verhon raosta ympäriinsä viskellyt vaatteet.

Hilkka muisteli uuden poikaystävänsä nimeä, mutta ei saanut sitä mieleen.

Aamupalalla oli aina helpompaa, kun tiesi toisen nimen.

Tavallisesti vaihtelu virkisti, mutta nyt siitäkään ei ollut apua.

Huolella laadittu suunnitelma oli epäonnistunut.

Jacquesin piti olla vankilassa eikä Pouillyn kainalossa.

Se keikari kaipasi opetusta, koska ei ymmärtänyt omaa parastaan.

Hilkka otti puhelimensa ja lähetti viestin: Pieleen meni. Jacques on vapaana. Mitä nyt?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s