Pouilly ja minä 1/6
Ovimies halusi nähdä kutsukortin, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan.
Narikassa politiikan pelinainen Hilkka Minerva aloitteli jo omaa show’tansa.
Ihailin vierestä, kun Hilkka tervehti kaikkia, jutteli valituille ja keräsi ympärilleen hovinsa.
Jokainen keskustelunavaus sisälsi poistumistien. Kaikille jäi tunne, että heidät oli huomioitu.
Kyllä minäkin kättelin kädet ja suutelin posket, mutta en osannut hurmata kokonaista salia.
Otin tarjottimelta juotavaa ja lähdin verkostoitumaan.
Pienen maan pieni eliitti osallistui taidemuseon avajaisiin.
Siksi paikalla oli juorutoimittaja Kita Vainola.
Kita kiersi valokuvaajan kanssa ja uteli kihlaukset, raskaudet ja erot.
Töissä oli ollut raskas päivä, joten päätin lähteä ajoissa kotiin.
Käännyin katsomatta ja sanan mukaisesti törmäsin Pouilly Veivarin syliin.
Samassa kameran salama välähti, ja Kita tiedusteli Pouillyltä suhteemme laatua.
Pouilly sanoi meidän olevan ystäviä. Kita tarkisti nimeni ja kiitti kommentista.
En kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota, vaan hain takkini narikasta.
Pouilly ja minä 2/6
Jääkausi oli laskeutunut välillemme, kun olin jättänyt saapumatta treffeille golfin vuoksi.
Siksi olin yllättynyt Pouillyn soitosta.
Hän ehdotti lounasta, mihin suostuin, koska olin utelias.
Saavuin hieman myöhässä, Pouilly saapui vielä myöhemmin.
Olimme kohteliaita, juttelimme niitä näitä ja nautimme lounaan á la carte -listalta.
Kun espressot kannettiin pöytään, Pouilly otti esiin iltapäivälehden.
Seurapiiripalstan pääkuvassa me olimme sylikkäin.
Uutinen oli laadittu ammattitaidolla:
Nousevat bisnestähdet kiistävät romanssin
Markkinointijohtaja Pouilly Veivar viihtyi mainostoimistopomo Jacques Pyrcyrin sylissä taidemuseon avajaisissa. Kaksikko kiisti romanssin ja totesi olevansa vain ystäviä.
En ollut huomannut lehtijuttua, enkä tiennyt, mitä siitä pitäisi ajatella.
Pouilly tiesi.
Romanssihuhu oli nostanut meidät julkisuuteen. Median juorunälkää olisi ruokittava lisää.
Pouilly ehdotti, että alkaisimme liikkua ja näyttäytyä yhdessä. Se sopi minulle.
Pouilly ja minä 3/6
Videotykki heijasti valkokankaalle mainoskampanjan kasvot ja sloganin.
Minun toimistoni oli voittanut kilpailutuksessa Pouillyn pölynimurien mainonnan.
Tili oli niin merkittävä, että johdin henkilökohtaisesti suunnittelutiimiä.
Toki sillä oli pieni vaikutus, että näin oli mahdollista tavata Pouillya.
Rima oli korkealla, sillä edellinen kampanja oli pokannut palkintoja mainosalan kilpailuissa.
Tavallisesti keksimme jotain matkalla palaveriin, mutta tällä kertaa olimme valmistautuneet.
Johtoryhmä katsoi minua, kun nousin kertomaan, miten maailma lepää.
Urheilusponsorointi teki uutta tulemista.
Aikaisemmin tuettiin johtajan lempilajia ja juotettiin vieraita vip-aitiossa.
Moderni sponsorointi oli bisneslähtöistä ja molempia osapuolia hyödyttävää.
Suomen jääkiekko- ja jalkapallomaajoukkueiden maalivahdit olivat kiinnostuneita yhteistyöstä.
Esittelin johtoryhmälle leiskoja, joissa maalivahdit poseerasivat pölynimurin kanssa. Uusi slogan oli:
Koko Suomi luottaa tähän imuriin
Pouilly ja minä 4/6
Sekoitin ummetuslääkettä Eros Mannströmin juomapulloon, koska oli aika lopettaa Pouillyn ja Eroksen flirttailu.
Olimme kaikki kolme jäseninä samalla kuntoklubilla.
Kun työpaikka oli mennyt alta, Eros oli alkanut treenata päivittäin.
Nyt hänen kroppansa oli kuin kreikkalaisella patsaalla. Ja naiset huomasivat sen.
Pouilly viihtyi salilla Eroksen seurassa, nauroi alfauroksen vitseille.
Minä en nähnyt tilanteessa mitään hauskaa, mutta siihen tulisi muutos.
Odotin, että lääkkeen vaikutus alkoi ja sitten liityin kaksikon seuraan.
Kovassa kunnossa olet, kehuin Erosta.
Kyselin, kuinka paljon jalkakyykystä nousee. En kuitenkaan uskonut ennätystä todeksi.
Eros lupasi hälventää epäilykset ja pyysi latomaan raudat tankoon.
Tein työtä käskettyä, mutta lisäsin kaksikymmentä kiloa ylimääräistä.
Lihaskimppu nosti tangon telineestä hartioille.
Alas meno oli helppoa, mutta sitten alkoivat vaikeudet.
Vartalon suurimmat lihakset, reidet ja pakarat, tekivät täysillä töitä mutta turhaan.
Kasvot punertuivat, finnit puhkesivat selässä ja supistajalihas antoi periksi.
Pouilly ja minä 5/6
Koska olin ensimmäisillä treffeillä Pouillyn kanssa, olin halunnut järjestää jotain erikoista.
Taksi ajoi Kruununhaan läpi ja pysähtyi Kauppatorin laidalle Presidentinlinnan eteen.
Avasin auton oven Pouillylle ja saatoin keinahtelevan daamin portista sisään.
Ovella oli vastassa hovimestari, jota saattoi meidät toisen kerroksen Keltaiseen saliin.
Tavallisesti presidentti otti siellä vastaan viralliset vieraat ja kotimaiset lähetystöt.
Nyt jousikvartetti ja pitopalvelu ottivat vastaan Pouillyn ja minut.
Kamarimusiikin säestyksellä nautimme alkupalaksi liekitetty tomaattia ja mozzarella-juustoa, pääruoaksi hunajaglaseerattua ankanrintaa ja jälkiruoaksi valkosuklaapaahtovanukasta.
Pouilly kysyi, miten onnistuin järjestämään tämän kaiken.
Olin soittanut Presidentinlinnan emännälle ja kertonut olevani presidentin toinen adjutantti Edvard Krieg.
Herra Presidentti halusi viettää romanttisen illan puolisonsa kanssa.
Kaikki pitäisi hoitaa salassa, eikä asiasta ei saisi mainita kenelläkään.
Oman henkilökunnan sijasta olisi käytettävä pitopalvelua, jotta yllätys olisi täydellinen.
Emäntä lupasi järjestää asian, vaikka ei itse voinut olla paikalla.
Pouilly ja minä 6/6
Ilta Pouillyn kanssa oli jatkunut pikkutunneille.
Muistikuvat loppuillan tapahtumista olivat sumuiset.
Oliko jokin mennyt pieleen?
Kului viikkoja, eikä Pouilly vastannut soittoihin.
Sitten sain tekstiviestin.
Tapasimme tutussa kahvilassa Bulevardilla.
Pöytiin tarjoilu oli sujuvaa ja leivokset hyviä niin kuin aina.
Mutta jokin oli muuttunut.
Pouilly tiputti sokeripalan kahviin.
– Olen raskaana.
– Mutta emmehän me…?
– Emme.
Magnus von Fyrckendorf oli lapsen isä.
Suhde oli alkanut, kun mainostoimistolle oli etsitty uutta johtajaa.
Miksi tyytyä palkkajohtajan osaan, kun voi saada sammakon ja puolivaltakuntaa?
Näin Pouilly oli järkeillyt.
Hän suuteli minua, nousi pöydästä ja käveli pois sulautumatta ihmisvilinään.
Opportunistin tukipiste • 