2. Ainikki

2. Ainikki 1/3

Jos kaupungininsinööri ei olisi kuulunut samaan rotaryklubiin, niin rakennuslupa ei olisi irronnut muumitalon ja Disney-linnan lehtolapselle.

Vuorineuvos Visa Lombackan toinen vaimo Mimmi Lombacka os. Vamppisaari oli lukenut lyhyen elämänsä aikana kaksi kirjaa, joista toinen oli sisältänyt kuvien lisäksi tekstiä.

Kirjat olivat toimineet inspiraation lähteenä unelmien kodin suunnittelussa.

Metsällä konjakkia oli kulunut siihen tahtiin, että Visa oli jättänyt auton tukkipinon viereen. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hirvimetsältä palattiin taksilla.

Mimmi arvosti elintasoaan mutta ei aviomiehensä käytöstä. Nuorikko jakoi ajatuksensa hiuksensa päälaelta hukanneelle. Volyymi oli sillä tasolla, että naapuritkin käsittävät parisuhdedynamiikan vivahteet.

Lombacka Technologies Oy:n toimitusjohtajaa pelättiin töissä, kotona pelkäsi toimitusjohtaja. Visa oli kuvitellut pyörittävänsä nuorta vaimoa mutta toisin kävi.

Liike-elämässä vuorineuvos oli onnistunut valitsemaan parempia kumppaneita kuin yksityiselämässä. Oikosulkumoottoreiden valmistaja oli aikaisessa vaiheessa uinut hissivalmistaja Koneen liiveihin ja näin päässyt mukaan kansainväliseen kasvuun.

Kun Mimmi oli haukkunut tarpeeksi, hän totesi, että onneksi sentään saataisiin hirvipaistia. Osuus saalista jäi ottamatta mukaan, kertoi Visa.

 

2. Ainikki 2/3

Virheiden osoittelu kuului Mimmi Lombackan vahvoihin osaamisalueisiin. Visa Lombackasta tuntui, ettei hän osannut tehdä mitään oikein.

Vaimo haukkui enemmän kuin koirat takapihan aitauksessa kuutamolla.

Kuherruskuukauden jälkeen Visa oli katsonut viisaaksi liittyä kauppakamariin, rotareihin, metsästysseuraan, koulun vanhempainyhdistykseen, kirjaston lukupiiriin ja firman sählyporukkaan.

Television dokumenttiohjelma tuntui liian todelliselta: kalkkarokäärme sihisi ja iski sitten myrkkyhampaansa uhriin. Tiedän, miltä kanista tuntuu, ajatteli Visa.

375 neliön talossa luulisi olevan tilaa, mutta se tuntui ahtaalta. Vaaleanpunaiset seinät kaatuivat päälle ja pusersivat ilmat keuhkoista. Niiden alta piti ryömiä ulos.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Visa kyseenalaisti vaimon vaihtamisen järkevyyden. Riivinrautahan Laina oli ollut, mutta ensimmäisen vaimon luonne ei silti saanut vanhaa vihtahousua kateelliseksi.

Ulkona oli helpompi hengittää.

Visa avasi katetun koira-aitauksen, jossa Gelda-narttu huolehti poikueestaan. Joukosta puuttui yksi, koska isäntä oli yhtenä iltana parin iltamyssyn jälkeen unohtanut portin auki.

Ainikki Nuivasella oli ollut hirvimetsällä saman ikäinen pentu mukana, pohti Visa. Se varas oli nolannut minut kaikkien edessä.

Tytölle piti antaa opetus. Tämä on miesten maailma.

Olikohan Mimmi rauhoittunut niin, että uskaltaisi mennä sisälle?

 

2. Ainikki 3/3

Toisten tarpeet eivät olleet Ainikki Nuivasen päällimmäinen huoli. Silti tuntui lämmin läikähdys, kun Rommel tuli pyytämään iltalenkille.

Aurinko matkasi horisontin taakse, koska maapallon toinen puoli tarvitsi valoa.

Rommel säntäili joka suuntaan niin kuin pennuilla on tapana. Sukutilalla riitti puskia nuuskittaviksi.  Jos jotain ei voinut syödä, niin sen pystyi aina pissaamaan omaksi.

Metsänrajassa näkyi liikettä, siellä oli mies ison koiran kanssa. Ainikki olisi voinut vannoa, että kulkija oli astunut koirankakkaan, koska tämä pyyhki kenkäänsä heiniin ja kiroili.

Hiippari huomasi tulijat. Kimppuun, hän käski. Peto lähti juoksuun hampaat paljastettuna.

Paikka! komensi Ainikki. Koira pysähtyi. Istu, tassu!

Ainikki ei uskonut toisen posken kääntämiseen. Hammurabin logiikka oli lähempänä omaa kuin Nasaretin miehen.

Kiinni, käski Ainikki puolestaan.

Metsänrajassa meni hetki ennen kuin käänne saavutti ymmärryksen. Sitten ilta-aurinko kimalsi kaljusta päälaesta, kun koiran isäntä kiipesi puuhun.

Hymy levisi kasvoille Ainikin kasvoille. Se ei tuntunut vastenmieliseltä, sen halusi kokea uudelleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s