Tehtaanpilli vihelsi. Kello oli 16.00, ja työaika päättyi tasan tarkkaan siihen. Työmiehet olivat vaihtaneet haalarit arkiasuun, suoriin housuihin ja pusakoihin. Tuuheat viikset ja muhkeat pulisongit koristivat vakavia kasvoja. Kourassa oli kassi, jolla eväät oli aamulla kannettu töihin. Vain sortaja marssi täällä salkku kädessä.

Rauma-Repolan Lokomon tehdasalue Tampereella tyhjeni työpäivän päätteeksi nopeammin kuin keskiolutpullo lauantaisaunan jälkeen.

Insinööri Veli-Matti Pellinkattila vilkuili poistuvia metallimiehiä työhuoneensa ikkunasta. Muratti kiipeili pitkin punatiilitalon seiniä, joita koristivat ornamentit ja pieniruutuiset kaari-ikkunat. Ne oli rakennettu aikana, jolloin arkkitehdit osasivat ajatella muutakin kuin tarkoituksenmukaisuutta.

Veli-Matti työskenteli Rauma-Repola Oceanics Oy:n tutkimuslaboratoriossa. Rauma-Repola Oceanics oli 200 hengen huippusalainen yksikkö, joka toimi Tampereen Lokomon tehtaalla. Näkyvä paikka asutuksen keskellä ei herättänyt epäluuloa.

Veli-Matti suunnitteli kahta syvänmerensukellusalusta Neuvostoliiton tiedeakatemialle. MIR-1 ja MIR-2 olivat tutkimusaluksia, joten Pariisin rauhansopimuksen rajoitteet eivät koskeneet niitä. Neuvostoliitto oli tilannut alukset naapurista, koska Suomi ei ollut allekirjoittanut länsivaltojen huipputekniikan vientikieltoa Varsovan liiton maihin.

Nämä sukellusalukset olivat todellista huipputeknologiaa. Kukaan maailmassa ei ollut pystynyt rakentamaan miehitettyjä sukelluskelloja, joilla pystyi sukeltamaan kuuden kilometrin syvyyteen.

Veli-Matti avasi työpöydän lukitun laatikoston ja otti sieltä nimettömän kulkukortin. Hän jätti omansa pöydälle ja haki toimistotarvikevarastosta mustan kulmakuminauhakansion.

Veli-Matti oli odottanut toimiston tyhjentymistä. Seinille ei kaivattu silmiä, vaikka toimeksianto oli tullut ylimmältä mahdolliselta taholta.

Käytävä oli autio. Veli-Matti laittoi hanskat käsiinsä ja käveli arkiston ovelle. Hän näytti kulkukorttia lukijalaitteelle ja näpytteli kuusinumeroisen koodin. Vihreä valo syttyi. Veli-Matti käveli kopiokoneelle ja laittoi sen lämpenemään. Laitteen käynnistyminen vei 15 minuuttia.

Arkistokaapeissa säilytettiin kaikki projektiin liittyvä dokumentaatio. Veli-Matti etsi projektin johtoryhmälle laaditut tilannekatsaukset, ohjausryhmän seurantaraportit ja laboratorion testitulokset. Hän kopioi dokumentit, sujautti kopiot kansioon ja palautti alkuperäiset paikoilleen.

Vierailusta jäi vain anonyymi merkintä arkiston kulunvalvontalokiin.

Rauma Repolan pääjohtaja oli projektin alkupäivinä ilmestynyt Veli-Matin työhuoneen ovelle. Tauno Matomäki oli korostanut, että tehtävä oli salaisen projektin kaikkein salaisin osa. Siitä ei saisi kertoa kenellekään talon sisällä eikä ulkona. Ei edes projektin sisäpiiriläisille.

Veli-Matti oli sanonut, että suomalaiseen insinööriin voi aina luottaa. Niin Taunokin oli arvellut.

Veli-Matin piti kopioida projektin keskeinen dokumentaatio ja luovuttaa aineistot ulkopuoliselle taholle. Sitä ei voinut tehdä Tampereella, koska KGB valvoi Lokomon tehtaita tarkasti. Sukellusalukset oli tilattu yksinoikeudella Neuvostoliiton tiedeakatemialle, eikä vastaavia aluksia ei saanut toimittaa länteen. Tilaaja halusi varmistaa, ettei arvokasta tietoa päätynyt muiden käsiin.

Tauno käski kopioimaan paperit ja lähettämään kopiot sisäpostilla työaikaraporttien mukana Repolan toiseen yksikköön. Raumalle tiedot voitiin luovuttaa, koska siellä valvonta ei ollut yhtä tarkkaa.

Tauno ei selittänyt, miksi näin toimittiin, ja Veli-Matti ymmärsi olla kysymättä. Konetekniikan insinööri ei ollut perehtynyt kansainvälisen voimapolitiikan koukeroihin, mutta hän tajusi, että tiedot päätyvät jollekin länsivaltojen tiedustelupalvelulle, todennäköisesti CIA:lle.

Suomi oli virallisesti puolueeton maa, eivätkä länsivaltojen vientirajoitukset koskeneet sitä. Käytännössä pienen maan piti kylmän sodan keskelle kumarrella niin itään kuin länteen. Veli-Matti veikkasi, että Tauno oli joutunut ostamaan amerikkalaisten hyväksynnän sukellusalusprojektille. Vastineeksi jenkit piti pitää ajan tasalla tuloksista.

Veli-Matti otti käytävän postilokerosta sisäpostin kuoria. Hän yliviivasi edellisen vastaanottajan nimen listasta ja kirjoitti seuraavalle tyhjälle riville: Rauman telakka, taloushallinto, Sanelma Horiseva. Veli-Matti siirsi paperit kansiosta kuoreen, jonka hän laittoi lähtevien lokerikkoon.

Sitten Veli-Matti siirsi ajatuksensa kesämokille ja laituriin, se pitäisi korjata talven jäljiltä. Kotimatkalla ehtisi hakea rautakaupasta pikasementtiä ja painekyllästettyä lautaa.