Sukelluspallo 10/10

Rauma-Repolan pääjohtajan huoneen ikkunat antoivat Fabianinkadulle. Joutilaampi johtaja olisi voinut katsella Kasarmitorin tyhjyyttä, mutta Tauno Matomäki ei halunnut tuhlata aikaansa Helsingin ihasteluun. Tämä kaupunki ei ollut häntä varten, hän oli täällä vain töissä.

Tauno oli kokeillut Helsingissä asumista, mutta siitä ei ollut tullut mitään. Nakkilassa sai tehdä maatilan töitä omassa rauhassa. Firman auto ja kuljettaja mahdollistivat tällaisen asumisjärjestelyn.

Taunon luona oli juossut läntisten tiedustelupalvelujen väkeä vuoron perään utelemassa sukellusalusprojektin vaiheista. Eivätkö ne osaa vaihtaa tietoja keskenään, vaikka ovat samalla puolella?

Vakoilijoiden käyntikorteissa luki vaikka mitä, mutta ei koskaan tiedustelu-upseeri.

Jenkit olivat sentään näissä asioissa suorasukaisempia. Taas yksi CIA:n kaveri oli varannut tapaamisen, vaikka kaikesta oli sovittu etukäteen heidän kanssaan.

Thorn Ridgeback ei ikävöinyt Raumaa. Ei Helsinkikään ollut kummoinen, mutta siellä sentään tapasi kollegoja. Tiedustelupalvelut touhusivat Helsingissä, koska se oli yksi kylmän sodan näyttämöistä. Suomen pääkaupunki sijaitsi eturintamassa, idän ja lännen rajalla.

Thorn nousi kolmosen ratikasta Etelärannassa. Hän oli ajellut ratikkalinjoilla ja vaihdellut kulkusuuntia: perässä ei ollut varjostajia. Thorn nousi työnantajalinnakkeen vierestä Eteläistä Makasiinikatua pitkin Kasarmitorille, jonka kulmassa Rauma Repolan pääkonttori sijaitsi.

Vastaanottovirkailija soitti Tauno Matomäen sihteerille, joka nouti vieraan ja ohjasi pääjohtajan huoneeseen. Miehet kättelivät ja istuivat alas.

Mikä sinut tuo Helsinkiin? tiedusteli Tauno. Thornin mukaan tehtävät piti hoitaa loppuun.

Tauno muisteli, ettei sukelluspallon rakentaminen ainakaan viime tapaamisen perusteella kiinnostanut CIA:ta. Eikö Thornia ollut pidetty ajan tasalla projektista niin kuin oli sovittu?

Kaikki oli siltä osin kunnossa, totesi Thorn. Hän oli kuitenkin huolestunut, että Rauma-Repolan sukelluspallo pystyy sukeltamaan kuuteen kilometriin. Tauno myönsi, että tarkoituksena oli rakentaa toimiva tuote.

Sukellusaluksia ei saa toimittaa venäläisille, ilmoitti Thorn. Taunon mukaan Rauma Repolalla oli tapana toimia hyvien kauppatapojen mukaisesti ja täyttää annetut sitoumukset.

Thorn sanoi, että joskus tehdyt sopimukset pitää rikkoa. Taunosta tuntui, että hänelle näytettiin juuri nyt hyvää esimerkkiä: amerikkalaiset olivat antaneet luvan rakentaa sukelluspallot.

Miksi ihmeessä lupa oli annettu, jos laitteita ei saanutkaan toimittaa? ihmetteli Tauno. Thorn myönsi, että alkuperäisen arvion mukaan Rauma Repolan piti epäonnistua. Projekti oli ollut kätevä tapa seurata kilpailevan suurvallan tekemisiä.

Sukelluspallon rakentamiselle ei ole mitään laillisia esteitä, Tauno totesi. Thornia ei kiinnostanut juridiikka vaan Yhdysvaltojen turvallisuus. Neuvostoliitto voisi tutkia ja ehkä myös vahingoittaa Yhdysvaltojen ydinsukellusveneiden paikannuslaitteita, joita oli siroteltu valtamerien pohjalle.

Tauno totesi, että sukelluspalloilla ei voi toimia salassa, koska pinnalle tarvitaan aina tukialus. Laitteet on tarkoitettu tutkimuskäyttöön, eivätkä ne sisällä vientirajoitusten alaista teknologiaa, Tauno korosti. Thornin kokemukseen mukaan teknologiaa käytetään aina kaikkeen, mihin se soveltuu.

Rauma-Repola voi joutua vaikeuksiin, jos suhtautuminen ei muutu, sanoi Thorn. Ei ollut mitenkään tavatonta, että kovakorvaiset yhtiöt päätyvät konkurssiin. Hän havainnollisti uhkaustaan muutamalla esimerkillä ja antoi hiljaisuuden tehdä tehtävänsä.

Tauno ymmärsi, että Rauma-Repolan tulevaisuus oli uhattuna, eikä tätä taistelua voinut voittaa. Siksi oli päästävä neuvottelutulokseen, joka rajoittaisi yhtiölle koituvat vahingot.

Amerikkalaiset voivat jatkaa tiedon lypsämistä, jos sukelluspallot toimitetaan asiakkaalle, sanoi Tauno. Neuvostoliitto myöntynee järjestelyyn, jolla valvotaan laitteiden käyttöä. Tauno lupasi, että sen jälkeen Rauma-Repola luopuu kokonaan syvänmerenalusten rakentamisesta.

Jättäisivätkö amerikkalaiset siinä tapauksessa yhtiön rauhaan?

Thornin mielestä ehdotus oli harkinnan arvoinen, mutta hän ei voinut suoralta kädeltä sitoutua mihinkään. Asiasta piti keskustella Pentagonin ja Langleyn kanssa.

Vaikka mistään ei oltu sovittu, Thorn tarjosi kättään lähtiessään. Tauno ei ollut kättelytuulella, mutta hän ei kuitenkaan kieltäytynyt. Suuret vievät, pienet vikisevät, se on pelin henki kansainvälisessä voimapolitiikassa, Tauno mietti.

Meriteollisuudesta oli kaavailtu Rauma-Repolalle uutta päätoimialaa, mutta nyt ne suunnitelmat menivät uusiksi. Sukellusalukset olivat olleet tietoinen riski, joka oli toteutunut pahimman mukaan.

Tauno riisui takkinsa ja laittoi sen henkarissa vaatetelineeseen. Hän löysäsi kravattia ja kääri hihat. Sen jälkeen Tauno nosti kevyesti työtuolinsa ilmaan ja heitti sen päin seinää. Tuoli hajosi, väliseinä antoi periksi.

Mitä tapahtui? tiedusteli ovelle ilmestynyt sihteeri.

Vettä meni korvaan, vastasi Tauno. Hän pyysi sihteeri hankkimaan uuden työtuolin. Myös huoltomies piti kutsua paikalle, seinä kaipasi korjaamista.

Tauno kääri hihat alas, puki takin takaisin päälleen. Rauma-Repolan pääjohtaja kiristi kravattinsa ja mietti, ettei se puunjalostuskaan ole ihan huono päätoimiala.

Sukelluspallo 9/10

Ikkunaverhot olivat harmaat, eikä pöydällä ollut Marimekon pöytäliinaa. Nuorempi konstaapeli Ainikki Nuivanen ei kaivannut asuntoonsa koristeita.

Kirjahyllyssä oli Anthony Burgessin ”Kellopeliappelsiini”, Arthur Schopenhauerin ”Pessimistin elämänviisaus” ja poliisin voimankäyttöopas. Kaikki viranomaisen työssä tarvittavia perusteoksia.

Ainikki veti verhot kiinni ja kaivoi Rauma-Repolan repusta kulmanauhakansion. Hän piti sitä hetken käsissään: kaunis, tarkoituksenmukainen käyttöesine, joka tarjoaa suojaa ja järjestystä papereille.

Ainikki asetti kansion pöydälle ja vapautti kuminauhan. Hän otti paperit yksitellen kansiosta ja levitti eteensä pöydälle. Ainikki ei ollut insinööri, mutta tunnisti, että teknisissä piirustuksissa kuvattiin jonkinlaista sukellusalusta. Sen lujuuslaskelmat olivat vakuuttavat.

Jokaisen dokumentin yläkulmassa luki Rauma Repola Oceanics. Suomessa ei ainakaan julkisen tiedon mukaan rakennettu sukellusveneitä. Silti suomalainen yritys näytti valmistavan sellaisia. Ei se mahdotonta ole, pohti Ainikki. Rauma Repola osaa tehdä laivoja ja öljynporauslauttoja – miksei siis sukellusveneitäkin.

Kiinnostavaa oli se, että huippusalaisen projektin tietoja vuodettiin yrityksestä ulos. Thorn Ridgeback oli todennäköisesti CIA:n agentti, eli tiedot menivät amerikkalaisille. Mikä tarkoitti sitä, että sukellusaluksia rakennettiin Neuvostoliitolle.

Ainikki ymmärsi, että paikallispoliisin ei kannattanut sekaantua suurvaltojen välisiin asioihin. Paperit piti toimittaa takaisin alkuperäiselle vastaanottajalleen.

Hotelli Kalliohovin numero löytyi puhelinluettelon keltaisilta sivuilta.

Onko herra Thorn Ridgeback paikalla? tiedusteli Ainikki. Liikemiehelle olisi henkilökohtainen lähetys.

Vastaanottovirkailija kertoi, että herra Ridgeback ruokailee par aikaa hotellin ravintolassa, joka tarjoilee erinomaista ruokaa. Ainikki kiitti tiedosta ja mainoksesta.

Ainikki taitteli paperit ja asetteli ne samassa järjestyksessä kansioon kuin oli ottanut sieltä. Hän laittoi kansion reppuun ja repun selkäänsä. Porraskäytävässä naapuri yritti viritellä keskustelua säästä. Ainikki pahoitteli, ettei hänellä ei ollut aikaa paneutua tähän mielenkiintoiseen aiheeseen.

Ainikki ylitti Kanavakadun ja oikaisi niityn poikki Kalliokadulle. Hän ohitti nuorisotalo Bosen, joka oli joskus ollut merikoulu. Nyt siellä pelattiin pingistä, silmäpeliä ja nyrkkihippaa. Sisäänpääsyvaatimuksena oli alle kahdeksan keskiarvo todistuksessa.

Kalliohovin terassilla Raybanin pilottilasit suojelivat herkkiä silmiä valolta. Kaikki liikenevä oli investoitu plekseihin, eikä raukkojen rahat riittäneet aurinkorasvaan, mietti Ainikki. Asiakkaiden iho oli punaisempi kuin laskeva aurinko. Poliisi kyllä suojeli kansalaisia monelta asialta, mutta ihosyöpä ei kuulunut niihin.

Ravintolan puolella Thorn lopetteli pihviä, jota ei olisi kotona pidetty pihvinä. Maassa maan tavalla, vaikka heikkoa teki.

Ainikki suunnisti suorinta reittiä pöytään ja istui kysymättä alas. Thorn pyyhki suupielet lautasliinaan ja nojasi taaksepäin.

Onko jotain kenties hukassa? tiedusteli Ainikki. Hän nosti repun pöydälle. Ei enää, totesi Thorn. Hän oli kiinnostunut, miten kassi oli päätynyt nuorempi konstaapeli Nuivasen haltuun. Ainikki uteli, miten mies tiesi, kuka hän on. Kuuluu toimenkuvaan, vastasi Thorn.

Koiranulkoiluttaja oli löytänyt repun metsästä ja tuonut sen poliisilaitoksen löytötavaratoimistoon, kertoi Ainikki. Thorn tiedusteli, miten nuorempi konstaapeli tiesi, kenelle reppu kuuluu. Kuuluu toimenkuvaan, vastasi Ainikki.

Thorn kiitti Rauman poliisia hyvästä palvelusta. Hän otti repun pöydältä ja laski tuolinsa viereen.

Ainikki neuvoi, että tavaroista kannatti pitää hyvää huolta, jotta ne eivät joudu vääriin käsiin. Kai nuorempi konstaapeli ymmärsi, että jos hän ei olisi palauttanut reppua, niin se olisi noudettu tarvittavia keinoja käyttäen, Thorn valisti. Siksi täällä ollaan, totesi Ainikki ja toivotti hyvää illanjatkoa.

Thorn mietti, että tässä naisessa saattaisi olla ainesta alalle. Muut tiedustelupalvelut eivät olleet päässeet hänen jäljilleen, mutta tämä poliisiharjoittelija oli onnistunut nappaaman repun. Menetelmät olivat karkeita, mutta pienellä koulinnan hänestä voisi kehittyä kelpo kenttäagentti.

Sukelluspallo 8/10

Helsingin keskustan liikennevalot vilkkuivat, poliisit katkaisivat liikenteen Mannerheimintiellä. Mustien autojen saattue lipui ohi eduskuntatalon, lasipalatsin, Forumin kauppakeskuksen. Autot kääntyivät Stockmannin tavaratalon kulmalta Aleksanterinkadulle. Pieni lippu Cadillac Fleetwoodin konepellillä kertoi, mistä valtiovieraat olivat kotoisin.

Yhdysvaltain suurlähetystön edustusauto ajoi Aleksanterinkadun päästä päähän, kääntyi oikealle Mariankadulle ja kiersi korttelin. Se pysähtyi Presidentinlinnan eteen Pohjoisesplanadille. Salaisen palvelun mies mustassa puvussa, aurinkolasit silmillä ja nappi korvassa avasi takaoven.

Ulkoministeri George P. Shultz nousi autosta ja venytteli vaivihkaa yhdeksän tunnin lennosta ja automatkasta puutuneita jäseniään. George suoristi takkinsa liepeet. Hän huokui itsevarmuutta, jota on suotu vain suurvallan eliitille.

Kaksi sotilasta seisoi vartiossa linnan pääoven molemmin puolin. Presidentti Mauno Koivisto odotti pihalla adjutanttinsa, Tellervo-puolisonsa ja Kaartin soittokunnan kanssa. Snellmanin ala-asteelta oli haettu sievä pikkutyttö kukittamaan vieras. Valtaa pitävät tulivat mielellään kuvatuksi lasten kanssa. Siten sai annettua itsestään inhimillisen kuvan, joka vetosi tunteisiin – järkeä kansalla ei ollut.

Tuulenpuuska leikitteli Maunon otsakiehkuran kanssa. George hamuili päälakeaan, jonka hiukset olivat hylänneet. Hän laski kätensä nopeasti ja kätteli isäntäänsä. George hymyili kameroille ja kukat ojentavalle pikkutytölle. Adjutantti vahvisti toimittajille, että presidentti Koivisto ja ulkoministeri Schultz pitävät tapaamisen jälkeen lehdistötilaisuuden, jossa kerrotaan keskustelujen annista.

Mauno ohjasi valtiovieraan portaiden kautta linnan toisen kerroksen edustustiloihin.

Keltaisessa salissa oli tapana ottaa vastaan viralliset vieraat ja lähetystöt. Kaksi empirenojatuolia odotti presidenttiä ja ulkoministeriä takan edessä, niiden vieressä oli tavalliset penkit tulkkeja varten. Mauno ja George istuivat alas. He antoivat valokuvata itseään hetken, kunnes adjutantti hääti sopulit pois jaloista.

Kaksikko keskusteli tulkkien välityksellä Suomen puolueettomuuspolitiikasta, maiden välisistä kauppasuhteista ja opiskelijavaihto-ohjelmista. Sitten George ehdotti, että tulkit päästettäisiin tauolle. Vihdoinkin päästää asiaan, Mauno mietti.

Mauno tiesi hyvän huoneen epävirallisille keskusteluille. Kirjasto oli presidentin lempipaikka koko linnassa, hänellä oli tapana vetäytyä sinne fundeeraamaan. Ajatukset kirkastuivat omassa rauhassa. Mutta ne kannatti esittää julkisuudessa epäselvästi, koska vaikeaselkoisuus tulkittiin Suomessa älykkyydeksi.

Mauno tiesi Yhdysvaltain ulkoministerin vierailun todellisen syyn: jenkit halusivat upottaa suomalaisten rakentamat sukellusalukset.

Suomi oli joutunut kovan diplomaattisen painostuksen alaiseksi. Yhdysvaltain suurlähettiläs oli antanut ymmärtää, että jos Neuvostoliitto saa sukellusalukset, niin suomalaisyritysten lisenssianomukset USA:n markkinoilla hylätään. Varapresidentti George Bush oli puolestaan lähettänyt Suomen presidentille kirjeen, jossa oli todennut, että Rauma-Repolan projekti uhkaa maailmanlaajuista turvallisuutta.

George otti hyvän asennon nojatuolissa. Maunokin teki olonsa niin mukavaksi kuin pystyi. Hän antoi vieraan avata pelin, kuuntelemalla toisen aikeet selvisivät yleensä parhaiten.

George ylisti Suomen ja Yhdysvaltainen hyviä suhteita, niitä kannatti vaalia. Suomalainen Rauma-Repola oli valmistanut kaksi syvänmerensukellusalusta, jotka heiluttivat maailman valtatasapainoa. Yhdysvallat arvostaisi kovasti, jos Suomen poliittinen johto estäisi alusten toimituksen Neuvostoliittoon.

Mauno totesi käsiensä olevan sidotut. Mikäli yritykset eivät riko lakia, valtiovalta ei voi Suomessa puuttua siihen, mitä tuotteita kehitetään tai kenen kanssa käydään kauppaa.

Tahto keinot löytää, korosti George. Lakitekniset yksityiskohdat eivät olleet hidastaneet edeltäjän, presidentti Kekkosen toimia. Mauno totesi, että hänen kaudellaan Suomi oli siirtynyt itsevaltiudesta parlamentarismiin. Vastaavat manööverit eivät olleet mahdollisia eivätkä toivottavia.

George uteli, millaisia tulevaisuuden suunnitelmia herra presidentillä oli virkakautensa jälkeen. Yhdysvallat voisi olla avuksi, jos YK-tehtävät kiinnostivat. Mutta se edellytti tämän akuutin ongelman ratkaisua.

Toinen kausi presidenttinä, sitten eläkkeelle, kertoi Mauno.

Georgen kärsivällisyys alkoi loppua. Lilliputtimaan venkoileva päämies teeskenteli, että idänkaupassa bisnes ja politiikka eivät muka kulkeneet käsi kädessä. Jos presidentillä ei ollut suoraa vaikutusvaltaa, niin hänellä oli ainakin arvovaltaa. Sitä sopi nyt käyttää.

Maunon mielestä arvovaltaa kannatti käyttää harkiten. Se oli harvinainen luonnonvara, joka uusiutui hitaasti. George ei ymmärtänyt fundeerauksia vallankäytöstä ja luonnonvaroista. Hän päätti vääntää asian rautalangasta: syvänmerensukellusalukset ovat sotilaallinen uhka.

Kolmas maailmansota syttyy jossakin muualla kuin valtameren pohjalla, Mauno arveli. Hän ehdotti palaamista virallisen protokollan puolelle Keltaiseen saliin. Mennään vaan, mutta tämä ei jää tähän, lupasi George.

Virallisen tapaamisen jälkeen Mauno ja George kävelivät yhdessä lehdistön eteen. Suomen ja Yhdysvaltainen suhteet ovat lämpimät, kaksikko korosti. Yhteistyötä tehdään monella saralla, ja maiden välillä vallitsee laaja yhteisymmärrys.

Sukelluspallo 7/10

Raumalla henkilöllisyyden selvittäminen oli helppoa, koska kaikki tunsivat toisensa ja vieraista otettiin selvää. Sanelma Horiseva tunnettiin poliisilaitoksen kahvihuoneessa. Liikemiehet suosivat hotelli Raumanlinnaa ja Kalliohovia, ulkomaan elävää kannatti kysellä niistä.

Työkaverit tiedustelivat syytä Ainikki Nuivasen uteliaisuuteen – mitä nuorempi konstaapeli tutki? Lenkkeilyn positiivisia terveysvaikutuksia, vastasi Ainikki poistuessaan.

Ainikki tarttui luuriin. Raumanlinna oli vesiperä, mutta Kalliohovin respa tunnisti tumman, jykeväleukaisen ulkomaalaismiehen. Vastaanottovirkailija luki hotellikortista: Thorn Ridgeback, kotipaikka Yhdysvallat, ammatti myyntiedustaja, matkantarkoitus liikematka.

Mitä tekemistä Rauma-Repolan konttoristilla ja yhdysvaltalaisella liikemiehellä oli keskenään?

Sanelma oli kahvihuonelähteiden mukaan vanhapiika, jonka elämän sisällöt olivat uskonto ja toisten tekemisten kyttääminen. Siveydensipuli istui kirkkovaltuustossa ja teki vapaaehtoistyötä seurakunnassa.

Profiili oli otollinen värväykselle. Rakkaus sai uskomaan ja tekemään lähes mitä vain, varsinkin yksinäisen ihmisen. Tiedustelupalvelut käyttivät tätä heikkoutta hyväkseen.

Konttoristin työ oli rutiininomaista paperin pyörittämistä, eikä Sanelmalla ollut pääsyä salaisiin tietoihin. Hän ei siis voinut toimia yksin, kyseessä oli suurempi kuvio, jossa oli mukana muitakin, päätteli Ainikki.

Oli päivänselvää, että Sanelma luovutti tietoja, mutta mitä tietoja. Siitä pitää ottaa selvää, mietti Ainikki. Suunnitelma alkoi pikkuhiljaa hahmottua. Hän päätti lähteä työpäivän jälkeen lenkille.

Asunnollaan Ainikki pukeutui tummanvihreään verryttelyasuun ja sitoi tukan nutturalle. Kaikki oli valmista. Dobermanni, jonka Ainikki oli nimennyt Göbbelsiksi, heilutti häntäänsä, se tiesi pääsevänsä ulos.

Ainikki oli valinnut tarkkailupisteeksi korkean kallion, koska sieltä näki koko pururadan. Hän rakensi oksista ja saniaisista näkösuojan itselleen ja Göbille.

Tietojen luovutuspaikka oli ihanteellinen: lenkkeily tarjosi hyvän syyn liikkua rauhallisen metsän suojissa.

Juokseminen ei ole lähiseudun asukkaiden ykkösharrastus, päätteli Ainikki pururadan suosiosta. Paikat alkoivat puutua makaamisesta, Ainikki venytteli saadakseen veren kiertämään.

Odotus palkittiin, kun neonvärinen juoksuasu ilmestyi metsän reunaan. Pururadan puolivälissä Sanelma Horiseva poikkesi metsään. Hän palasi ilman reppua, juoksi kierroksen loppuun ja poistui pururadalta.

Aikaa ei ole paljon, Ainikki arvioi. Hän liikkui niin nopeasti ja hiljaa kuin mahdollista.

Pururadan ja metsän rajassa Ainikki käski: Etsi! Koira alkoi nuuhkia maata. Siellä oli paljon mielenkiintoisia hajuja mutta myös yksi tuore ihmisen jälki, jota se alkoi seurata.

Göbi haukahti ja heilutti häntäänsä kivenkolon luona. Ainikki nosti sieltä repun ja laittoi selkäänsä. Pururadalta alkoi kuulua askelten ääniä. Kiinni! käski Ainikki koiraa.

Thorn Ridgebackin askel oli keveä ja lennokas. Kaikki bisnesmiehet eivät olleet yhtä hyvässä kunnossa kuin Thorn, mutta he eivät olleet käyneet läpi CIA:n fyysisesti raskasta koulutusohjelmaa.

Rakkaudenkipeän naisen viettely oli ollut ammattimiehelle helppoa. Tietojen luovuttamisen olisi voinut järjestää toisinkin, mutta nainen nautti vakoiluleikistä, siitä sai jännitystä elämään.

Thorn ei odottanut, että vastaan juoksee verenhimoinen dobermanni, mutta ei jäänyt ihmettelemään asiaa vaan kiipesi lähimpään puuhun. Ilman asetta ihmisen mahdollisuudet koulutettua koiraa vastaan olivat pienet.

Ainikki kiersi metsän reunaan. Hän päätteli Göbin haukunnasta, että mies oli kiivennyt turvaan. Polkupyörä odotti puuta vasten. Ainikki nousi sen selkään, pisti kaksi sormea suuhun ja vihelsi terävästi. Kun Göbi ilmestyi puiden lomasta, Ainikki alkoi polkea niin lujaa kuin pystyi.

Matka Sahanpolulta läpi Sinisaaren kerrostalojen ravintola Sinisoihdun eteen kesti parikymmentä sekuntia. Ainikki laittoi pyörän telineeseen, otti autonavaimet ja avasi parkkipaikalle pysäköidyn Ladan oven. Göbi hyppäsi sisään ja Ainikki perässä.

Aittakarinkadun liikennevalot pysäyttivät auton.

Ainikki näki peruutuspeilistä miehen ilmestyvän Sinisaaren aukiolle ja katsovan ympärilleen. Punaisia päin ei voinut ajaa, koska se olisi kiinnittänyt liikaa huomiota. Thorn näki kolme mahdollista pakoautoa ja painoi kaikkien rekisterinumerot mieleen.

Poliisiaseman autohallissa Ainikki peruutti Ladan ruutuun. Hän ruuvasi rekisterikilvet irti ja vaihtoi oikeisiin. Aulassa päivystäjä tilasi pyytäjälle farmaritaksin. Kun pirssi saapui, Ainikki auttoi Göbin takakonttiin. Ainikki tilasi kuljettajalta maisemakierroksen ilman selostusta, hän ei halunnut mennä suorinta tietä asunnolleen.

Kolmen vartin jälkeen Ainikki pyysi kuljettajaa jättämään hänet pois Kanavakatu 16 sisäpihalle. Thornin hotelli sijaitsi läheisellä Kalliokadulla. Huonolla onnella mies näkisi tutun koiran, jos he nousisivat autosta kadun puolella. Ammattilaisten kanssa ei voinut olla liian varovainen.

Ainikki laski repun eteisen lattialle. Thorn ei ollut nähnyt häntä, mutta Göbi oli toinen asia. Koiralle piti järjestää uusi kortteeri. Ainikki nappasi luurin hartian ja pään väliin. Toisella kädellä hän piti puhelinta, toisella pyöritti Orimattilan suuntanumeroa.

Nuivasella, vastasi isäntä puhelimeen. Ainikki tervehti isäänsä, kysyi kuulumisia. Aatu sanoi, että hyvää, kiitos kysymästä. Isä epäili, ettei tytär ollut soittanut kysyäkseen, mitä kuuluu. Ainikki myönsi asian olevan näin. Hän oli hankkinut koiran, joka tarvitsi väliaikaista hoitopaikkaa.

Ai, olet hankkinut koiran, totesi Aatu. En tiennyt, että sinä pidät eläimistä, mutta kyllä yksi koira maatilalle aina mahtuu.

Tiesin, että sinuun voi luottaa, sanoi Ainikki.

Sukelluspallo 6/10

Rauma-Repolan Lokomon tehtaan punatiilifasadi vuodelta 1915 oli suomalaista teollisuushistoriaa kauneimmillaan. Aaltopeltinen uudisrakennus ei hivellyt silmää, mutta sen seinien sisäpuolella oli huipputeknologiaa.

Oy Lokomo Ab oli perustettu Tampereen laidalle, mutta ajan myötä asutus oli saartanut konepajan. Aidan toisella puolella rautatie kuljetti ihmisiä ja tavaroita.

Rauma-Repola Oceanics Oy:n insinööri Veli-Matti Pellinkattila ohjasi käsimerkein siltanosturia, joka liikkui katonrajaan asennetuilla kiskoilla. Keltaisessa teräspalkissa luki 20t. Seis! näytti Veli-Matti nosturinkuljettajalle, koukku pysähtyi 3,7 tonnia painavan teräspallon yläpuolelle.

Veli-Matti laittoi oikean käden alaviistoon ja pyöritti sitä hitaasti. Koukku laskeutui ja pysähtyi, kun käsi käski. Veli-Matti nyökkäsi nostotiimille, joka kiinnitti koukun sakkelille teräspallon nostokorvaan. Sakkelissa oli kauko-ohjattava painekytkin, joka vapautti sokan ja irrotti kuorman.

Laukaisin oli Veli-Matin kädessä. Hän katseli, kun kolmen hengen nostotiimi työskenteli sukellusaluksen miehistöpallon ympärillä. Se oli suomalaisen insinööritaidon mestarinäyte.

Muut joutuivat käyttämään titaania ja kokoamaan pallonsa hitsaamalla. Suomalaiset olivat onnistuneet valamaan rakenteen nikkeliteräksestä, minkä ansiosta seinämät olivat puolta ohuemmat kuin titaanista valmistetuilla. Pallo muodostui kahdesta puolikkaasta, jotka oli pultattu yhteen. Näin vältyttiin lujuusongelmilta, joita hitsauksen tuottama lämpö aiheutti.

Veli-Matti oli alusta asti luottanut, että lokomolaiset pystyvät valamaan teräksestä miehistöpallon, jolla kolme miestä voi sukeltaa valtamerien syvyyksiin. Epäilijät, joista ei ollut pulaa, saisivat kohta oppitunnin.

Hallin päässä oli parvi, sinne vievä ovi avautui. Sisään asteli miehiä tummissa puvuissaan. Pönäkät profiilit kiristivät takkien napit äärirajoille. Rauma-Repolan pääjohtaja Tauno Matomäki isännöi seuruetta. Tilaajan edustajat Neuvostoliiton tiedeakatemiasta ja projektiryhmän johto levittäytyivät kaiteen edustalle.

Tauno vinkkasi Veli-Matille, että oli aika aloittaa pudotuskoe.

Miehistöpallon sisähalkaisija oli 2,1 metriä ja seinämien paksuus 40 millimetriä. Alun perin ne oli valettu 200 millimetrin paksuiseksi. Sitten huokoinen aines oli työstetty pois sisäpuolelta ja jäljelle jäi valun vahvin ja tiivein osa. Pienen pienikin huokonen tuhosi teräksen paineenkestävyyden.

Pudotuskokeella testattiin teräsrakenteen lujuutta. Mikäli pallo kestäisi pudotuksen kymmenestä metristä, se kestäisi myös vedenpaineen kuuden kilometrin syvyydessä.

Se menee rikki kuin kananmuna, arveli Fanny Grater.

Fannyllä oli Rauma-Repolan haalari, kypärä ja suojalasit. CIA:n agentti oli lennätetty Suomeen, koska paikallisen lähetystön väkeä ei voinut käyttää tässä operaatiossa. Paikalla olevat KGB:n miehet tunsivat kaikki paikalliset Yhdysvaltain agentit.

Kun miehistöpallo oli nostettu oikeaan korkeuteen, Veli-Matti ohjasi sen pudotuspaikalle. Siihen oli tuotu 50 millimetriä paksu teräslevy, koska pallo olisi pudotessaan muuten tuhonnut betonilattian.

Veli-Matti näytti Taunolle, että kaikki on valmista. Tauno nyökkäsi, Veli-Matti painoi laukaisinta.

Painekytkin vapautti pallon painovoiman armoille, matka maahan kesti noin sekunnin. Ensin kuului valtava kumahdus, sitten pallo ponnahti maasta pari kertaa ja pysähtyi levyn päälle. Täysin ehjänä.

Fannyn leuka loksahti alas. Aivot eivät sulattaneet silmien välittämää tietoa. Hän käveli muun nostotiimin kanssa pallon luokse. Fanny kosketteli teräspintaa kuin epäilevä Tuomas Jeesuksen haavoja.

Veli-Matti tutki pallon ultraäänen kanssa: säröjä tai halkeamia ei löytynyt. Suomalainen insinööri oli voittanut ulkomaiset virkaveljensä 100–0.

Tauno oli kotoisin Nakkilasta, mutta hänen hymynsä oli Naantalista. Kokenut idänkaupan kävijä tiesi, että illalla kohotettaisiin malja jos toinenkin kansojen ystävyyden kunniaksi. Rauma-Repola oli vuosien varrella toimittanut Neuvostoliittoon yli tuhat alusta, mutta tämä pienoissukellusvene oli omassa luokassaan. Tiedeakatemian jäsenet kättelivät kilpaa isäntiään, eikä poskisuudelmiltakaan pystytty välttymään.

Fannyä ei hymyilyttänyt. Yö menisi raporttia laatiessa, mutta se ei voinut odottaa. Tämä oli katastrofi, suomalaiset oli pakko pysäyttää.

Sukelluspallo 5/10

Koiran selkälihakset värähtelivät askelten tahdissa. Kuonokopan takaa kuului tasainen murina.

Vanhempi konstaapeli Hans Myhlqvist oli pukeutunut Davidin huppariin ja salihousuihin, jotka oli ostettu Sokoksen lastenosastolta. Hän sitoi koiran kaasupullotelineeseen ja kaivoi avainnipun vyölaukustaan. Lukko aukeni vastentahtoisesti ja saranat vinkuivat kuin kakarat karkkihyllyllä.

Hans työnsi dobermannin kuono edellä oven väliin. Hän piti ovella koiraa aloillaan samalla, kun irrotti kuonokopan takaapäin. Talutushihna napsahti irti kaulapannasta. Hans työnsi koiran sisään teollisuushalliin.

Minua ei nöyryytetä, minä nöyryytän muita, linjasi Hans. Tyttö saisi oppia, kuka on tämän kaupungin sheriffi, jonka jalkojen juuren naiset lankeavat laumoina.

Hans ei ollut uskonut onneaan, kun oli napannut Kosti Kaunasalmen kiinni Unajan puskista. Pitkän linjan venkulalla oli kaltoin kohdeltu koira. Kosti lähti linnaan, koira passitettiin piikille eläinlääkärin luokse.

Avomallinen Ford Mustang GT odotti pimeän lyhtypylvään alla. Hans yritti hypätä oven yli etupenkille, mutta pikkumies otti kimmokkeen auton kyljestä ja mätkähti kadulle. Hans katsoi ympärilleen ja huokaisi helpotuksesta, kukaan ei nähnyt.

Hans nousi avaimien avulla autoonsa ja ajoi poliisiasemalle iltavuoroon. Hän vaihtoi virka-asuun ja kasvoi työmittoihin buutsien avulla. Maija löytyi omalta paikaltaan autotallista ja nuorempi konstaapeli Ainikki Nuivanen poliisiaseman sisäpihalta. Hans vinkkasi harjoittelijan kyytiin.

Konkari halusi opettaa aloittelijalle ammatin saloja. Alkoholi oli suurin yksittäinen tekijä häiriökäyttäytymisessä. Jos tuon muuttujan poistaa yhtälöstä, tilastot kaunistuvat.

Miten tuo temppu tehdään? tiedusteli Ainikki.

Hans selitti, ettei aikuisten juomiselle voinut mitään, mutta nuoret dokaavat Otanlahden kesäteatterissa. Kun juomat on nautittu, porukka horjuu läheiseen maauimalaan eli makikseen tai valuu keskustaan. Kun poliisi tulee paikalle, mukulat pakenevat metsään. He palaavat juomien kanssa tilanteen rauhoituttua.

Näin käy siis, jos poliisi tulee yhdestä suunnasta. Mutta jos ryhmän yllättää kahdesta suunnasta, he joutuvat piilottamaan pullonsa metsään. Sieltä ne voi poimia pois kuin marjat.

Hans pysäytti maijan Otantien varteen. Hän käski Ainikki ottamaan taskulampun ja kiertämään metsän kautta kesäteatterin taakse. Hans ajaisi Suvitien kautta teatteriin valot vilkkuen. Kun nuoret ottaisivat jalat alleen, partiokaveri tulisi heitä vastaan taskulampun kanssa.

Ainikki tarpoi metsään ja arveli, että tämä voisi jopa toimia. Ehkä Hans ei ollutkaan täysin tyhmä.

Hans kurvasi kesäteatterin aukiolle sinivalot vilkkuen. Kuten vanhempi konstaapeli oli ennakoinut, nuoret juoksivat metsään. Ainikki sytytti taskulampun ja tuli karkulaisia vastaan. Selkäreput ja kassit olivat kadonneet ennen kohtaamista. Kaikki tottelivat pysähtymiskäskyä paitsi yksi nopeajalkainen.

Ainikki laittoi jalan Tiitus Kupiaisen juoksulinjalle.

Sä kamppasit mut, huusi Tiitus maasta. Ainikki vakuutti, että nuorimies oli kompuroinut itsekseen. Tiitus kiekui, ettei poliisi voi mitään, he olivat alaikäisiä. Äänenmurros ei ole rikos, Ainikki myönsi. Hän tiedusteli, mitä nuorimies arveli jemmapulloille käyneen. Mitähän poliisikollega oli tehnyt niille tällä välin?

Ainikki toivotti kaikille turvallista illanjatkoa.

Hans kehui, että harjoittelija oli tehnyt hyvää työtä. Kyllä tytöstä vielä poliisi tehdään. Ainikki muistutti, että hän oli jo itse asiassa poliisi, harjoittelijat nimitetään virallisesti nuoremmiksi konstaapeleiksi. Eipäs mennä asioiden edelle, eikä kukaan pidä nuorempaa konstaapeli minään, totesi Hans.

Taistelupari ajoi keskustaan ja partioi kesäisiä katuja. Hans esitteli kierroksella rikospaikkoja ja kertoi poliisijuttuja, joiden sankari oli kertoja itse.

Aittakarinkadulla Sinisaaressa Ainikki huomasi neonvärisiin verkkareihin pukeutuneen naislenkkeilijän. Vähän myöhemmin nuorempi konstaapeli havaitsi ulkomaalaisen näköisen miehen, jolla oli samanlainen reppu selässään kuin naisella oli aikaisemmin ollut.

Ainikki kysyi vanhemman kollegan ajatuksia havainnosta. Hansin mukaan poliisit ottivat kiinni pahiksia, eivätkä tuhlaa aikaansa lenkkeilijöiden kyttäämiseen. Satutko tuntemaan juoksijat? tiedusteli Ainikki. Hans muisteli, että nainen oli konttoristina Repolan telakalta, heppu oli kai ulkomaalainen liikemies.

Hansille tuli tarve soittaa henkilökohtainen puhelu, ja hän pysäytti auton puhelinkopin eteen. Hans väänsi hätäkeskuksen numeron ja kertoi nähneensä epäilyttävää liikehdintää Lapelan konepajalla Aittakarinkadulla. Kun hätäkeskuspäivystäjä tiedusteli soittajan nimeä, Hans löi luurin kiinni.

Hans palasi ratin taakse. Ei mennyt aikaakaan, kun poliisiradio ilmoitti, että nimettömän soittajan mukaan Lapelan konepajalle on mahdollisesti murtauduttu. Hans kuittasi, että paikka käydään tarkistamassa.

Hans piti ajonopeuden rajoitusten mukaisena. Ainikki arveli, että perille pääsee nopeamminkin. Hansilla ei ollut kiire, joku yli-innokas kansalainen oli taas nähnyt omiaan. Mutta kaikki ilmoitukset hoidetaan, se oli viranomaisen velvollisuus.

Konepaja sijaitsi Aittakarinkadun satamanpuoleisessa päässä, kanaalin varrella. Aluetta kiersi puuaita, se lahosi pystyyn ja hilseili maahaan. Joka toinen katulamppu oli pimeänä kaupungin säästöliekin vuoksi.

Hans pysäköi hiekkapihalle, joka puolella lojui romua ja työkaluja. Piha puski heinää ja pajukkoa, joita kukaan ei ollut viitsinyt raivata.

Käy tyttö tarkistamassa halli, käski Hans. Tärkeämmät tehtävät odottivat, eikä täällä kannattanut tuhlata aikaa. Ainikin mielestä tarkistus kannatti tehdä yhdessä, näin mahdollinen kiinniotto olisi turvallisempi. Se oli Hansin mukaan resurssien tuhlaamista. Hän lupasi pitää kädestä, jos harjoittelijaa pelotti.

Pihamaan ainoa toimiva valaisin lähetti viimeisen valonsäteensä. Ainikki otti taskulampun telineestä ja nousi autosta. Hän tiesi astuvansa ansaan.

Aaltopeltihallin liukuovi aukeni vaivalloisesti, hiekkapuhallushiekka pölisi jaloissa. Ainikki eteni hitaasti ja haravoi pimeyttä valokeilalla. Matala murina pysäytti kulun. Ainikki osoitti taskulampulla äänen suuntaan, silmät loistivat sieltä takaisin.

Koira ampaisi juoksuun. Se halusi kostaa kaiken kokemansa, repiä tunkeilijan kappaleiksi.

Paikka! Istu!

Koira ei tiennyt itsekään, miksi se totteli.

Siinä istuessaan koira rakastui, se ei ollut kokenut vastaavaa käskyttämistä aikaisemmin. Ainikki silitti koiran päätä, rapsutti sitä korvan takaa. Koira kellahti selälleen.

Hans laski, että tytön olisi jo pitänyt törmätä koiraan. Miksei mitään tapahdu? Hän nousi autosta ja yritti nähdä halliin. Hans kuuli vihdoin haukahduksia ja näki, kuinka koira juoksi ulos ovesta.

Buutsit eivät ole parhaat mahdolliset juoksukengät, mutta tarvittaessa niilläkin pääsee kovaa. Hans kääntyi koroillaan ja säntäsi pois konepajan pihalta. Hän juoksi sivuilleen katsomatta tien yli ja loikkasi kanaaliin.

Koira pysähtyi veden partaalle, haju pisteli sen herkässä kuonossa. Koira kääntyi, se jolkotteli takaisin emäntänsä luokse.

Sukelluspallo 4/10

Rauma-Repolan telakan porttivahti Reima Vihinen oli hämmentynyt. Viimeiset kaksikymmentä vuotta Reima oli todistanut, että konttoristi Sanelma Horiseva marssi portista ulos nenä pystyssä tervehtimättä.

Sanelma heilutti kättään kuin kauan kaivatulle ystävälle ja toivotti päälle hyviä viikonloppuja. Reima ei osannut toimia yllättävässä tilanteessa, vaikka oli ammattitutkinnon suorittanut turva-alan ammattilainen.

Sanelmalla oli hyvä syy hyvään tuuleensa: hän oli tavannut elämänsä miehen. Nainen oli kokenut kohtalokseen olla Kristuksen morsian maan päällä. Vanhapiika oli arkisempi kuvaus tästä elämäntyylistä.

Kyttääminen, tuomitseminen ja juoruaminen olivat olleet elämän tärkeintä sisältöä. Nyt Sanelma oli alkanut hieman ymmärtää haureuden harjoittajia. Itse asiassa oli aika mukava peuhata miehen kanssa lakanoissa. Siinä ei ollut mitään pahaa, sillä he olivat kihloissa. Sanelma piti sormusta vain kotioloissa, niin oli sovittu.

Sanelma nousi siveästi polkupyörän satulaan ja liittyi liikennevirtaan, joka kuljetti työväen pois satama-alueelta. Raumalla muutaman pyöräilijän ja parin auton yhteisajoa kutsuttiin ruuhkaksi. Sanelma polki kaupungin läpi kotiinsa Kukonkarinkadulle ja lukitsi pyöränsä pihatelineeseen.

Paritalon puolikas odotti emäntäänsä.

Sanelma kurkki vanhasta tottumuksesta naapurin ikkunasta sisään. Sielläkin oli tultu töistä kotiin ja laitettiin jauhelihakastiketta. Lapset olivat jättäneet lelunsa ympäri pihaa, siitä pitäisi huomauttaa perheenäidille. Sen saamaton mies ei ollut vieläkään leikannut pensasaitaa, vaikka oli luvannut niin toissapäivänä.

Kissat toivottivat Sanelman tervetulleeksi kotiin. Eteisessä ne kiehnäsivät emännän jaloissa, naukuivat ruokaa. Taidan olla aikamoinen kissa itsekin, ajatteli Sanelma ja punastui. Hän kävi keittiössä täyttämässä ruokakupit.

Sanelma vaihtoi harmaan lottapukunsa neonväriseen Club A by Torstai -verryttelyasuun, joka oli löytynyt Pyörä-Nurmen alennustangosta. Hän siirsi kulmanauhakansion työkassista selkäreppuun. Sanelma teki muutaman verryttelyliikkeen Radio Ramonan tahdissa ennen kuin lähti lenkille.

Sanelma viihtyi Kukonkarinkadulla. Sieltä oli sunnuntaisin lyhyt matka Pyhän Ristin kirkkoon, joka seisoi Raumanjoen partaalla. Kirkko oli aikanaan pystytetty fransiskaaniveljien luostarikirkoksi, mutta kruunu oli sosialisoinut katolisen kirkon varat uskonpuhdistuksessa. Luterilaiset olivat löytäneet tilalle uutta käyttöä, kun oma kirkko oli noussut savuna taivaaseen.

Sanelma ohitti kirkon ja jatkoi Raumanjoen vartta pitkin. Muinoin jokea pitkin oli purjehdittu Äyhönjärveen asti, mutta maankohoamisen vuoksi se oli kutistunut pahaiseksi puroksi. Nortamonkadulla joki vaihtoi nimensä kanaaliksi.

Mummot ruokkivat vedessä lipuvia sorsia, lapset kivittävät samoja luontokappaleita.

Sanelma hölkkäsi kanaalin rantaa Vähämaanpuistoon asti ja kääntyi sieltä kohti Sinisaaren kerrostaloja. Sinisaaren ja Rauma-Repolan paperitehtaiden väliin jäi metsikkö, jossa oli pururata kuntoilijoita varten.

Kyltissä luki Häpläntie. Ihme nimi – mitä se mahtaa tarkoittaa? pohti Sanelma. Hän juoksi kerrostalojen ohi ja kääntyi pururadalle vievälle hiekkatielle. Talolan työläisille rakennetut puutalot katselivat vierestä, kun neonvärinen verryttelyasu katosi metsään.

Sanelma noudatti ohjeita. Hän juoksi kilometrin mittaisen radan ympäri ja varmisti, ettei liikkeellä ollut muita. Sitten Sanelma pysähtyi radan perimmäisessä mutkassa. Hän poikkesi metsään ja piilotti repun kivenkoloon.

Kädet ja jalat tärisivät, vatsaa kipristi. Ihanan jännittävää, mietti Sanelma. Mies oli pyytänyt suorittamaan huippusalaisen tehtävän, josta ei saisi kertoa kenelläkään.

Sanelma odotti malttamattomana papin aamenta. Sen jälkeen pääsisi näyttämään miestä koko kaupungille ja vaientamaan puheet, ettei Horisevan likka kelpaa kenellekään.

Sukelluspallo 3/10

Sellutehtaan pöllähdys – mädäntyneen kananmunan ja virtsan hehkeä liitto – kirveli nenässä. Nuorempi konstaapeli Ainikki Nuivanen veivasi pelkääjän puolen ikkunan kiinni. Poliisiauto oli parkissa kauppatorilla Vanhan Rauman sydämessä.

Datsun 100A kurvasi toiveikkaana torille Samantha Foxin Touch Me -kehotuksen tahdissa. Vanhempi konstaapeli Hans Myhlqvist väläytti kerran sinivaloja. Naisten metsästykseen tuunattu Datsun ymmärsi yskän ja kaasutti tiehensä karvanopat heiluen. Kauppatorille ei saanut pysäköidä iltakymmenen jälkeen.

Vanhassa Raumassa tiet kulkivat niin kuin parhaiksi näkivät, myös tontit ilkkuivat ruutukaavalla. Vain pääväylät, Kauppakatu ja Kuninkaankatu kulkivat puutalokaupunginosan halki itä-länsisuunnassa. Pikkuliikkeet ja kahvilat olivat kokoontuneet pääkatujen varsille.

Paikalliset ajoivat mieluummin autolla kuin kävelivät Unescon maailmanperintökohteessa. Siksi jokaisen liikkeen edessä oli parkkipaikkoja, eikä kävelykatusuunnitelmista tullut koskaan mitään.

Kello viisi ihmiset katosivat ja liikkeet lukitsivat ovensa. Iltaisin mukulakiviä hallitsi katuralli.

Hans käynnisti poliisimaijan, kääntyi alas Kuninkaankadulle ja alkoi lasketella kohti Sypin korttelia. Se oli katurallin toinen pää, josta noustiin takaisin Kauppakatua torille. Kun parin korttelin sahaaminen alkoi kyllästyttää, parkkeerattiin torille tai heitettiin pidempi lenkki Suvitien kautta.

Sypin kortteli sijaitsi kaupungin keskipisteessä, uuden ja vanhan rajalla. Elementtitalot eivät kestäisi aikaa. Ne ränsistyivät nopeammin kuin vanhat puutalot, joita omistajat hinkkasivat ja puunasivat Museoviraston määräämässä tahdissa.

Kaupungin nuoret toivot kiersivät kävellen Sypin korttelia, jota kutsuttiin runtsaksi. Siellä pojille keimailtiin ja tytöille esitettiin kovista. Takatukat hulmusivat, permanentteja pöyhittiin, tupakka paloi. Epävarmuus peitettiin alkoholilla, uholla ja kovalla äänellä.

Konstaapelit kävivät kaatamassa alaikäisten juomat viemäriin ja rauhoittelivat tappelun rakentelijoita. Kaidalle tielle käännyttämisen he jättivät seurakunnan katupartiolle, se ei ollut valvovan viranomaisen tehtävä.

Jos nuorissa oli tulevaisuus, se näytti Ainikista tältä: ensiapu, putka, krapula, fritsuliina, keuhkosyöpä. Suurin osa tosin näytteli humalaisempaa kuin oikeasti oli. Kaverit pitivät pystyssä, mutta tasapainoaisti palautui, kun iskä tai äiskä nouti oman kullannuppunsa autolla kotiin nukkumaan.

Jahas, eiköhän pidetä ruokatauko, totesi Hans. Vatsan murina peittosi alleen poliisiradion äänet.

Poliisit noutivat usein yöpalansa Autogrilliltä, joka sijaitsi parin minuutin ajomatkan päässä keskustasta, Nortamonkadun ja Vuorikadun risteyksessä. Sieltä sai ruuan autoon, eikä tarvinnut kuunnella humalaisten sössötystä niin kuin Ykkösgrillillä Savilanpuistossa.

Autogrillin luukku loisti kulinaarisena majakkana, paistinrasvan haju levisi ympäristöön. Osa asiakkaista oli onnistunut laittamaan roskat roskakoriin, lokit nokkivat nakinpätkiä sinappisista paperikääröistä.

Grillinpitäjä Eine Happonen oli omien tuotteidensa mannekiini, jolla oli vaikeuksia mahtua sisään koppiinsa. Eine oli kääriytynyt parivuoteen lakanasta ommeltuun esiliinaan.  Päässä hänellä oli hiussuoja, josta hiki puski läpi. Tällä grillillä salaattikin paistettiin upporasvassa ja päälle ripoteltiin kourallinen suolaa.

Hans tilasi autoluukulta jättihampurilaisen ja ison kokiksen jäillä. Ainikilla ei ollut nälkä.

Hans ajoi yöpala sylissään parkkipaidalle. Ainikki sai hypätä aterian ajaksi ratin taakse. Hans nosti kokiksen kojelaudalle ja haukkaili hampurilaisesta suuria suupaloja. Valkoinen majoneesi levisi ympäri viiksiä ja suupieliä. Ainikki yritti painaa pois mieleensä nousevat mielikuvat.

Rattijuoppo Syväraumankadulla, ilmoitti päivystäjä poliisiradiossa. Ainikki ei vastannut kutsuun.

Mitä keltanokka odottaa? Hans ihmetteli. Hän käski harjoittelijaa painamaan kaasun pohjaan. Oletko varma? tiedusteli Ainikki. Oletko kuuro, häh? huusi Hans. Ainikki kuittasi kutsun ja käynnisti auton. Hän laittoi ykkösen silmään ja polkaisi kaasua. Poliisiauto ampaisi liikkeelle soran pöllytessä.

Kokismuki kojelaudalta kaatui Hansin syliin. Hans kirosi: mitä hittoa harjoittelija oikein touhuaa? Sitä mitä vanhempi konstaapeli käskee, ilmoitti Ainikki. Hans keräili jääpalat sylistään ja viskasi ne ikkunasta ulos hampurilaisen jämien kanssa. Hän yritti kuivata housujensa etumusta paperitukolla.

Poliisit tavoittivat Syväraumankatua koko leveydeltä ajelevan auton Kappelinsalmen sillalla. Kuljettaja totteli pysähtymiskäskyä. Vanhempi konstaapeli käski nuorempaa konstaapelia hoitamaan puhallutuksen. Hans ei voinut nousta autosta, näytti siltä kuin olisi tullut housuun.

Ainikki käveli mustan Mercedes-Benz 500 SE:n luokse ja koputti sivulasiin. Kaupunginjohtaja Aulis Kuoppala avasi ikkunan, viinan lemu valkosipulilla vahvistettuna iski vasten kasvoja. Ainikki kehotti sammuttamaan moottorin ja astumaan ulos autosta.

Eikö typykkä tiedä, kuka minä olen?

Aulis valisti olevan kaupunginjohtaja ja poliisipäällikön kalakaveri. Heillä oli tapana käydä Olkiluodon edustalla narraamassa ahvenia. Konstaapelin kannattaisi jatkaa matkaansa, mikäli ura poliisin palveluksessa kiinnosti.

Ainikki toisti käskyn, Aulis painoi kytkimen pohjaan ja hapuili vaihdetankoa. Ainikki ojensi molemmat kädet ikkunasta sisään. Hän otti oikealla kädellä niskan takaa kiinni ja työnsi vasemman käden etu- ja keskisormen asiakkaan sieraimiin. Kipu oli niin kova, että mies nousi helposti penkistä ja tuli kiltisti ulos autonikkunasta.

Aulis putosi selälleen kadulle, ilmat menivät pihalle. Kalamies haukkoi henkeään kuin narrattu ahven paatin pohjalla.

Kiva, että päätit kuitenkin jäädä, sanoi Ainikki.

Kun Aulis sai ensimmäisen kerran henkeä, Ainikki työnsi alkometrin suuhun. 2,8 promillea eli törkeä rattijuopumus, ilmoitti Ainikki. Hän laittoi käsiraudat Auliksen ranteisiin ja talutti tämän maijan takaosaan.

Rauman aluesairaala oli seuraava pysäkki. Siellä vahvistettiin verikokeella humalatilan vahvuus ja yhden uran päätepiste.

Sukelluspallo 2/10

Tehtaanpilli vihelsi. Kello oli 16.00, ja työaika päättyi tasan tarkkaan siihen. Työmiehet olivat vaihtaneet haalarit arkiasuun, suoriin housuihin ja pusakoihin. Tuuheat viikset ja muhkeat pulisongit koristivat vakavia kasvoja. Kourassa oli kassi, jolla eväät oli aamulla kannettu töihin. Vain sortaja marssi täällä salkku kädessä.

Rauma-Repolan Lokomon tehdasalue Tampereella tyhjeni työpäivän päätteeksi nopeammin kuin keskiolutpullo lauantaisaunan jälkeen.

Insinööri Veli-Matti Pellinkattila vilkuili poistuvia metallimiehiä työhuoneensa ikkunasta. Muratti kiipeili pitkin punatiilitalon seiniä, joita koristivat ornamentit ja pieniruutuiset kaari-ikkunat. Ne oli rakennettu aikana, jolloin arkkitehdit osasivat ajatella muutakin kuin tarkoituksenmukaisuutta.

Veli-Matti työskenteli Rauma-Repola Oceanics Oy:n tutkimuslaboratoriossa. Rauma-Repola Oceanics oli 200 hengen huippusalainen yksikkö, joka toimi Tampereen Lokomon tehtaalla. Näkyvä paikka asutuksen keskellä ei herättänyt epäluuloa.

Veli-Matti suunnitteli kahta syvänmerensukellusalusta Neuvostoliiton tiedeakatemialle. MIR-1 ja MIR-2 olivat tutkimusaluksia, joten Pariisin rauhansopimuksen rajoitteet eivät koskeneet niitä. Neuvostoliitto oli tilannut alukset naapurista, koska Suomi ei ollut allekirjoittanut länsivaltojen huipputekniikan vientikieltoa Varsovan liiton maihin.

Nämä sukellusalukset olivat todellista huipputeknologiaa. Kukaan maailmassa ei ollut pystynyt rakentamaan miehitettyjä sukelluskelloja, joilla pystyi sukeltamaan kuuden kilometrin syvyyteen.

Veli-Matti avasi työpöydän lukitun laatikoston ja otti sieltä nimettömän kulkukortin. Hän jätti omansa pöydälle ja haki toimistotarvikevarastosta mustan kulmakuminauhakansion.

Veli-Matti oli odottanut toimiston tyhjentymistä. Seinille ei kaivattu silmiä, vaikka toimeksianto oli tullut ylimmältä mahdolliselta taholta.

Käytävä oli autio. Veli-Matti laittoi hanskat käsiinsä ja käveli arkiston ovelle. Hän näytti kulkukorttia lukijalaitteelle ja näpytteli kuusinumeroisen koodin. Vihreä valo syttyi. Veli-Matti käveli kopiokoneelle ja laittoi sen lämpenemään. Laitteen käynnistyminen vei 15 minuuttia.

Arkistokaapeissa säilytettiin kaikki projektiin liittyvä dokumentaatio. Veli-Matti etsi projektin johtoryhmälle laaditut tilannekatsaukset, ohjausryhmän seurantaraportit ja laboratorion testitulokset. Hän kopioi dokumentit, sujautti kopiot kansioon ja palautti alkuperäiset paikoilleen.

Vierailusta jäi vain anonyymi merkintä arkiston kulunvalvontalokiin.

Rauma Repolan pääjohtaja oli projektin alkupäivinä ilmestynyt Veli-Matin työhuoneen ovelle. Tauno Matomäki oli korostanut, että tehtävä oli salaisen projektin kaikkein salaisin osa. Siitä ei saisi kertoa kenellekään talon sisällä eikä ulkona. Ei edes projektin sisäpiiriläisille.

Veli-Matti oli sanonut, että suomalaiseen insinööriin voi aina luottaa. Niin Taunokin oli arvellut.

Veli-Matin piti kopioida projektin keskeinen dokumentaatio ja luovuttaa aineistot ulkopuoliselle taholle. Sitä ei voinut tehdä Tampereella, koska KGB valvoi Lokomon tehtaita tarkasti. Sukellusalukset oli tilattu yksinoikeudella Neuvostoliiton tiedeakatemialle, eikä vastaavia aluksia ei saanut toimittaa länteen. Tilaaja halusi varmistaa, ettei arvokasta tietoa päätynyt muiden käsiin.

Tauno käski kopioimaan paperit ja lähettämään kopiot sisäpostilla työaikaraporttien mukana Repolan toiseen yksikköön. Raumalle tiedot voitiin luovuttaa, koska siellä valvonta ei ollut yhtä tarkkaa.

Tauno ei selittänyt, miksi näin toimittiin, ja Veli-Matti ymmärsi olla kysymättä. Konetekniikan insinööri ei ollut perehtynyt kansainvälisen voimapolitiikan koukeroihin, mutta hän tajusi, että tiedot päätyvät jollekin länsivaltojen tiedustelupalvelulle, todennäköisesti CIA:lle.

Suomi oli virallisesti puolueeton maa, eivätkä länsivaltojen vientirajoitukset koskeneet sitä. Käytännössä pienen maan piti kylmän sodan keskelle kumarrella niin itään kuin länteen. Veli-Matti veikkasi, että Tauno oli joutunut ostamaan amerikkalaisten hyväksynnän sukellusalusprojektille. Vastineeksi jenkit piti pitää ajan tasalla tuloksista.

Veli-Matti otti käytävän postilokerosta sisäpostin kuoria. Hän yliviivasi edellisen vastaanottajan nimen listasta ja kirjoitti seuraavalle tyhjälle riville: Rauman telakka, taloushallinto, Sanelma Horiseva. Veli-Matti siirsi paperit kansiosta kuoreen, jonka hän laittoi lähtevien lokerikkoon.

Sitten Veli-Matti siirsi ajatuksensa kesämokille ja laituriin, se pitäisi korjata talven jäljiltä. Kotimatkalla ehtisi hakea rautakaupasta pikasementtiä ja painekyllästettyä lautaa.

Sukelluspallo 1/10

Ol niingon gotonas, julisti kyltti kasitien varressa. Siihen kohtaan ystävällisyys sitten päättyikin. Rauma oli sisäänpäin lämpenevä pikkukaupunki, joka vierasti tullista tulleita. Vain syntyperäiset pääsivät sisäpiireihin.

Ainikki Nuivanen painoi Saab 96:n jarrua, laittoi vilkun päälle ja kääntyi Kortelasta keskustaan vievälle tielle. Outoa kieltä mokeltavien alkuasukkaiden epäluulo ei häirinnyt Ainikkia, sillä tunne oli molemminpuolinen.

Nuorempi konstaapeli Nuivanen suoritti poliisin perustutkinnon työharjoittelua Rauman poliisilaitokselle.

Harjoittelun ajaksi Ainikki oli vuokrannut työsuhdeasunnon kaupungilta. Rapatun pienkerrostalon osoite oli Kanavakatu 16. Kun Ainikki pysäköi tyhjän tien varteen, ikkunat täyttyivät uteliaista katseista.

Toisen kerroksen ikkunoista näki liikennepuiston ja sen takana kaupungin ylpeyden, Rauman kanaalin viimeisen etapin Selkämereen. Toiselta rannalta oli purettu pois vanha vesilaitos, tyhjä tontti odotti hyödyllistä käyttöä. Horisontissa siinsivät Sinisaaren kaupunginosan elementtilaatikot.

Kanaalinrantaa reunusti poppelikuja ja puistonpenkkien helminauha. Ainikki ei ymmärtänyt, miksi paikalliset olivat ylpeitä kuraojasta, jonka vesi seisoi ja haisi.

Puliukot olivat kansoittaneet penkit, he siemailivat Sorbusta ja Gambinaa. Ammattilaiset tiesivät, että Alkon tuotteista juuri ne tarjosivat parhaan hyötysuhteen. Kanaali ja ahavoituneet miehet tulivat hyvin toimeen, kummallakaan ei ollut kiire mihinkään.

Ainikki lopetti nähtävyyksien ihailun ja poimi lattialta Länsi-Suomi -lehden. Nurkkapatriotismi ja urheilijat viihtyivät hyvin paikallislehden sivuilla. Ainikki ihmetteli, miksi kesälläkin piti kirjoittaa jääkiekosta – eikö se ole talvilaji? Kulttuurin käsittely oli jätetty ilmoituspalstalle, jossa poikakuoro etsi uusia laulajia.

Länskäri oli nopeasti luettu. Kai lehdykän avulla pysyi jotenkin ajan tasalla kaupungin asioista. Mikäli kiinnosti valtakunnan tai maailman uutiset, oli parempi kääntyä Helsingin Sanomien puoleen.

Ainikki oli opiskellut puolitoista vuotta Tampereen poliisikoulussa: järjestyksen ylläpito, joukkojen hallinta, pakko- ja voimakeinot. Sanat osuivat sydämeen ja saivat sen soimaan.  Käsiraudat olivat kuin kauniit korut, joilla pystyi hallitsemaan ja satuttamaan asiakkaita.

Kaikkea opittua sai nyt soveltaa käytäntöön. Ainoa huono puoli oli se, että sijoituspaikka oli tuppukylä, joka ei houkutellut kuin kolmea harhaanjohdettua turistia kesäisin.

Kello havahdutti ajatuksista, oli aika lähteä töihin. Ainikki pakkasi reppunsa ja lukitsi oven perässään.  Taloyhtiön pihaa saarsi orapihlaja-aita. Ainikki katsoi molempiin suuntiin ja ylitti Kanavakadun.

Samaa ei voi sanoa pyöräilijästä, joka singahti Seminaarinkadun yli kääntämättä päätään ja ilman suuntamerkkiä. Autoilija iski jarrut pohjaan, pappa jatkoi polkemistaan nyrkkiään heristäen.

Vaivaako raumalaisia pyöräilijöitä kuolemankaipuu? mietti Ainikki. Ihminen jää aina kakkoseksi, kun päälle tulee toista tuhatta kiloa rautaa.

Ainikki oli hankkinut asunnon läheltä työpaikkaa, koska hän käveli mielellään. Rauman poliisilaitos sijaitsi vajaan kilometrin päässä, Valtakadun varrella. Vastaantulijat tuijottivat vierasta niin kuin pikkupaikoissa on tapana. Isossa maailmassa samanlaisesta käytöksestä muurattiin silmät umpeen.

Poliisilaitos piti majaansa 1910-luvulla rakennetussa jugendtalossa keskuspuiston laidalla.

Ainikki käveli pääovesta sisään ja ilmoittautui päivystäjälle, joka ohjasi hänet naisten pukuhuoneeseen. Siellä harjoittelija voisi vaihtaa vaatteensa. Ohjaajana toimiva vanhempi konstaapeli noutaisi hänet aulasta. He voisivat käydä yhdessä lunastamassa varusteet varastolta.

Vanhempi konstaapeli Hans Myhlqvist asetteli suikan sopivasti vinoon ja ihasteli lopputulosta peilistä. Naiset olivat heikkoina univormupukuisiin, Hans oli poikkeus sääntöön. Pieni ja pätemisenhaluinen mies ei pärjännyt parisuhdemarkkinoilla. Harjoittelijat olivat kipeästi kaivattu resurssi poliisilaitoksilla. Myös Hans kaipaili harjoittelijoita, varsinkin naispuolisia.

Poliisikoulun pituusraja oli miehillä 175 senttiä, mutta Hans oli 160 senttiä pitkä. Hän oli aikanaan hakupapereissa valehdellut pituutensa ja läpäissyt tarkistusmittauksen jalkapohjiin liimattujen korkojen avulla. Ne oli pitänyt repiä pois ennen kuntotestiä.

Töissä Hans käytti buutseja, hän oli tämän kaupungin sheriffi.

Hiippari livahti ennen sovittua aikaa naisten pukuhuoneeseen. Ainikki oli ehtinyt riisua ja asetteli rintaliivit ja alushousut päällään siviilivaatteita pukukaappiinsa. Univormu odotti viikattuna penkillä.

Hans näki voimaharjoittelun pyöristämät pakarat, hengitys kiihtyi. Hän ei pystynyt hillitsemään itseään ja kävi kaksin käsin kiinni.

Ainikki kääntyi ympäri. Hän nappasi miehen sukukalleudet oikean nyrkkinsä sisään ja puristi. Päästä irti! kiekui Hans falsetissa.

Rauman poikakuorossa on sopraanon paikka auki, kertoi Ainikki. Äänenkorkeus ja pituus ovat kohdallaan. Kannattaa hakea.

Sovitaanko, että tämä on viimeinen kerta, kun fyysisesti kosketamme toisiamme? sanoi Ainikki.

Hansin mielestä se oli erinomainen ehdotus. Lauluhommat eivät kiinnostaneet.

Uusi jatkokertomus alkaa 31.7.2016

Uusi jatkokertomus alkaa sunnuntaina 31. heinäkuuta. Kertomuksen nimi on ”Sukelluspallo”. Se on kymmenosainen tarina, ja jaksot ilmestyvät viikon välein.

Jatkokertomus sijoittuu vuosiin 1986–1987, eli kyseessä on historiallinen takauma. Tarinassa kerrotaan Ainikki Nuivasen uran alkuvaiheista.

Aikataulu

• 1/10: su 31.7.
• 2/10: su 7.8.
• 3/10: su 14.8.
• 4/10: su 21.8.
• 5/10: su 28.8.
• 6/10: su 4.9.
• 7/10: su 11.9.
• 8/10: su 18.9.
• 9/10: su 25.9.
• 10/10: su 2.10

4. jatkokertomus: osa 15/15

Punatut huulet loistivat, toiset piilottelivat handlebar-viiksien suojissa. Huulet kohtasivat, myötäilivät toisiaan ja erkanivat vain palatakseen takaisin yhteen.

En ole aikaisemmin suudellut suuren valiokunnan puheenjohtajaa, kertoi Jacques Pyrcyr. Pouilly Veivar sanoi, ettei olisi ryhtynyt tehtävään ilman tätä kahdenvälistä järjestelyä.

Valtiollisen protokollan mukaan presidentti oli arvojärjestyksessä ensimmäinen, eduskunnan puhemies toinen ja pääministeri kolmas.

Suuren valiokunnan puheenjohtaja oli kuitenkin lainsäädännössä valtajärjestyksen ensimmäinen. Valiokunta oli kaapannut ylimmän vallan, ja sen puheenjohtaja johti lainsäädäntöprosessia.

On aika lähteä, Jackie, tule pukemaan! huusi Jacques eteisestä. Kaksikon yhteinen tytär asui vuoroviikoin äidin ja isän luona, ja Jacquelinella oli molemmissa kodeissaan oma huone.

Jacques puki lapselle haalarin, kaulurin, hanskat, pipon ja kengät. Sen jälkeen aikuinen pyyhki hikeä otsaltaan ja toivoi kevään tulevan pian.

Pouilly asui Piritankadulla Munkkisaaressa. Eiran huviloiden ja telakka-alueen väliin oli noussut asuinkortteli maksukykyisille.

Jacques oli jättänyt autonsa Eiranrantaan noin puolen kilometrin päähän, koska lähempää ei ollut löytynyt pysäköintipaikkaa.

Pihalla Jacqueline ei jaksanut kävellä ja heittäytyi maahan. Jacques nosti tytön kainaloon, koska uhmaikäisen kanssa väittely tuotti harvemmin tuloksia.

Väinämöisenkadulla Töölössä oli parempi onni pysäköinnin kanssa. Jacques peruutti Ford S-Maxin taskuun melkein kotioven edessä.

Jacques irrotti tyttärensä turvaistuimesta ja nosti jalkakäytävälle. Jacqueline näki Penny Wartiaisen nukuttamassa kaksosia Väiskin kallioilla ja juoksi tämän luokse.

– Arvaa mitä? kysyi Jacqueline.

– No mitä?

– Äiti ja isi pussasivat.

– Vai sellaista. Oletko varma?

– En, mä oon Jackie.

– Niin oletkin.

Jacques heitti Jacquelinen kassin olalleen, lukitsi auton ovet ja tuli perässä. Puistossa Jacques tiedusteli, miten Ihanelman ja Aarten päivä oli sujunut päivähoidossa. Hyvin, vastasi Penny.

Viikset peittivät lähes täysin Jacquesin huulet. Mutta ne eivät peittäneet petosta, toisen naisen huulipunaa. Penny ojensi puhtaan nenäliinan Jacquesille.

– Voitko pyyhkiä pois?

– Minkä?

– Sen, mitä olet tehnyt.

4. jatkokertomus: osa 14/15

Venäjän maaperällä, ajatteli Hilkka Minerva. Hän oli juuri astunut sisään Venäjän federaation suurlähetystön portista Tehtaankadulla.

Monet muutkin suomalaiset poliitikot olivat käyneet täällä, mutta tahti oli harventunut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Kylmän sodan aikana itänaapurin hyväksyntä oli ollut edellytys poliittiselle uralle Suomessa. Siksi kaikki olivat kilvan juosseet lähetystössä laulamassa tietojaan.

Isänmaan asioita edistettiin silloin parhaiten maanpetoksella.

Vartija avasi oven ja käski Hilkan aulaan. Pjotr Skeptinov antoi vieraan odottaa kolme varttia, koska Angry Birds ei sujunut aivan odotusten mukaan.

Kun linnut olivat päihittäneet possut, Pjotr pyysi sihteeriään noutamaan Hilkan. Duscha Orashova haki Hilkan aulasta ja ohjasi istumaan vastapäätä esimiestään.

Pjotrilla oli nahkapäällysteinen hierova tuoli. Vieraita varten oli muovijakkara, jonka kaikki jalat olivat eripituiset.

On aika siirtyä suunnitelman viimeiseen vaiheeseen, sanoi Pjotr. Hän napsautti kaukosäätimellä hieronnan pois päältä.

Vladimir Putin seurasi seinältä vakavana alaisensa työergonomiaa. Presidentin muotokuva oli kaikkien huoneiden vakiovaruste.

Hilkka oli ollut monessa pahassa paikassa uransa aikana. Hän oli muun muassa joutunut eroamaan ulkoministerin tehtävistä mutta oli onnistunut nousemaan takaisin huipulle.

Nyt oli edessä jotain vielä vaikeampaa. Pitäisi selittää Pjotrille, että tiedustelumiehen historiallisen hieno suunnitelma menee mönkään.

On tullut pieni mutka matkaan, kertoi Hilkka. Pjotr rypisti kulmiaan: Mikä mutka?

Minusta tuleekin Suomen presidentti, vastasi Hilkka.

Sinä pysyt suuren valiokunnan puheenjohtajana ja pyörität lainsäädäntöprosessia minun tahtoni mukaan, ilmoitti Pjotr.

Hilkan mukaan ei ollut vaihtoehtoja. Kansallispuolue halusi presidentin viran omakseen yli 50 vuoden tauon jälkeen. Ellei kansansuosikki suostunut ehdokkaaksi, puolueen raskas kalusto oli luvannut tuhota Hilkan uran. Presidentin vaalien nosteella kansallispuolue juhlisi voittoa myös seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Voin olla hyödyksi Suomen presidenttinä, sillä Venäjän suhteiden hoitaminen kuuluu valtionpäämiehen tontille, huomautti Hilkka.

Pjotr uhkasi vuotaa julkisuuteen Hilkan touhut vieraan valtion piikkiin, jos tämä loikkaa pois suuren valiokunnan puheenjohtajan pallilta. Vakoilusta oli olemassa konkreettiset todisteet.

Mitä sitten? kysyi Hilkka. Suurin osa suomalaisista poliitikoista oli aikanaan kaveerannut KGB:n kanssa, eikä sitä pidetty tässä maassa minään. Presidenteilläkin oli ollut ikiomat kotiryssät.

Hilkka muistutti, ettei kenenkään poliittinen ura ollut Suomessa päättynyt vakoilusyytöksiin. Kansallispuolue sen sijaan voisi pudottaa häneltä huipulta unholaan.

Huolella rakennettu palatsivallankumous alkoi murtua Pjotrin silmien edessä. Ei tällaista valtiota ole olemassakaan, hän mietti. Poliitikot pettävät maansa, ja kansa vain kohauttaa olkapäitään.

4. jatkokertomus: osa 13/15

Hotelli Torni kurkotti 70 metriin Helsingin keskustassa. Se oli joskus ollut Suomen korkein hotelli, sitten tamperelaiset olivat laittaneet paremmaksi omalla tornihotellillaan.

Hissillä ja lopuksi kierreportaita pitkin pääsi koko kaupungin katolle, Ateljee Baariin.

Upeat maisemat, ajatteli kansallispuolueen broileri Mika Juippila. Mika nousi kierreportaita Pouilly Veivarin perässä.

Pouilly tilasi baaritiskiltä mojiton, Mika peesasi. Pouilly maksoi koska oli esittänyt kutsun.

Miesten päät kääntyivät, kun nainen keinahteli ikkunapöytään. Ensimmäinen yrittäjä ilmestyi paikalle heti, kun Mika oli auttanut Pouillyn istumaan.

Tiger of Swedenin pukuun sonnustautunut Noel Spelmansson oli kylpenyt hiusgeelissä ja partavedessä. Kauluspaidan napit olivat auki napaan saakka, ja sheivatun rinnan päällä loisti kultaketju.

Pelimieheksi aikova oli osallistunut 2 500 euroa maksaneelle kurssille, jossa oli opetettu takuuvarmoja iskutekniikoita. Nyt oli oiva hetki saada investoinnille vastinetta.

Kurssin vetäjä oli korostanut, että itsevarmuus vetoaa naisiin. Tosimies ei myöskään pelkää kilpailua. Vaikka naisella on seuralainen, hänet pystyy iskemään.

Noel tiedusteli Pouillylta, saako baarin komein mies tarjota drinkin. Pouilly kertoi mielellään auttavansa näkövammaisia, mutta ei ottanut heiltä vastaan juomia.

Mikalta meni mojito väärään kurkkuun, kun Noel hyvästeli itsetuntonsa.

Pouilly painotti Mikalle, että nyt käytävä keskustelu oli luottamuksellinen. Huuleni ovat sinetöidyt, vakuutti Mika. Hän vuoti kaikki tiedot, jos siitä oli itselle hyötyä.

On tehty salainen kassakaappisopimus, Pouilly kertoi.

Hilkka Minerva oli lupautunut kansallispuolueen presidenttiehdokkaaksi. Hän voittaisi vaalit suosionsa ansiosta ja auttaisi siten kansallispuolueen voittoon seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Lähden eduskuntavaaleissa kansallispuolueen ehdokkaaksi, sanoi Pouilly. Puoluekoneisto varmistaisi läpimenon ja sen jälkeen hänet nostettaisiin suuren valiokunnan puheenjohtajaksi.

Pouilly painotti, että suuren valiokunnan puheenjohtaja tarvitsi aisaparikseen pätevän pääministerin, jotta kaksikamarinen parlamentti saataisiin toimimaan.

Sinulla on mahdollisuus jäädä historiaan, totesi Pouilly. Esko Aho nousi aikanaan Suomen nuorimmaksi pääministeriksi 36-vuotiaana, Mika voisi tehdä saman tempun 27-vuotiaana.

Kiinnostaako sinua keittää kahvia vai johtaa Suomea? kysyi Pouilly.

Mika ei meinannut pysyä housuissaan, niin hyvältä tuntui. Mikään ei kiihottanut niin kuin valta. Sen avulla sai kaikkea, mitä maailma pystyi tarjoamaan.

Mika oli marionetti, Poully veti naruista rakennekynsillään.

4. jatkokertomus: osa 12/15

Kuin kalastaisi haavilla akvaariosta, mietti Hilkka Minerva. Jaagaaminen oli helppoa, koska saalis ei päässyt karkuun veden päällä kelluvasta anniskelupaikasta.

Silja Serenade oli viimeistä hyttiä myöten täynnä kansallispuoluelaisia, jotka olivat lähteneet pikkujouluristeilylle Helsingistä Tukholmaan.

Hilkka siemaili valkoviinistä ja kivennäisvedestä sekoitettua spritzeriä, koska siinä oli kaikista drinkeistä vähiten kaloreita. Kuntoremonttiohjelman vuoksi seisovaan pöytään ei ollut tällä matkalla asiaa.

Vuosien varrella Hilkka oli kehittänyt oman saalistusmenetelmänsä. Ensin tarkistettiin perä, sitten lätty. Jos yhdistelmä toimi, niin heti iholle ja ehdotus.

Keski-Suomen kansallisnuorten järjestösihteeri Aatos Eurola oli potentiaalinen tapaus. Lisäksi nuoren miehen arvostelukyky oli jo alkumatkasta sopivasti alentunut.

Soidinmenot keskeytyivät, kun puoleen ensimmäinen varapuheenjohtaja Sini Porvali ja taustavaikuttaja Zen Byskowicz kiskoivat Hilkan irti Aatoksesta ja istuttivat pöytäänsä.

Mikä nyt on niin tärkeää? kysyi Hilkka. Zen vastasi, että presidentinvaalit. Hilkkaa eivät kyseiset vaalit kiinnostaneet, koska presidentti oli vuosia sitten riisuttu valtaoikeuksistaan.

Mutta kansallispuoluetta kiinnosti, linjasi Sini. Siitä oli yli puoli vuosisataa, kun puolue oli viimeksi isännöinut presidentinlinnaa.

Hilkka ilmoitti, että häntä kiinnostaa eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan posti. Sieltä käsin johdetaan kaksikamarisen parlamentin lainsäädäntöprosessia.

Kun isänmaa kutsuu, on tapana vastata myöntävästi, totesi Zen. Politiikassa yhteinen etu ajaa aina yksityisen edelle.

Hilkka epäili, ettei Zen itsekään uskonut tuota kirkasotsaista höpinää.

Zen ei halunnut keskustella uskomuksistaan vaan puoluetoverinsa tulevaisuudesta. Hilkan ura voisi päättyä ikävästi, ellei hän ryhdy puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Rauhoitutaanpas hieman, kehotti Sini. Tulevat presidentinvaalit olivat erittäin tärkeät. Kansa innostui henkilövaaleista, vaikka jaossa oli lähinnä symbolista valtaa.

Hilkan menestys sataisi kansallispuolueen laariin ja antaisi nostetta eduskuntavaaleihin.

Se olisi suuri palvelus puolueelle, korosti Sini. Samalla Hilkka voisi varmistaa hienon poliittisen uransa jatkuvuuden myös tulevaisuudessa.

Hilkka ymmärsi, ettei tätä taistelua voinut voittaa. Siksi piti sopeutua tilanteeseen ja ottaa siitä kaikki hyöty irti. Kuusi vuotta Suomen presidenttinä näyttäisi hyvältä ansioluettelossa.

Kiitän luottamuksesta ja olen käytettävissä, sanoi Hilkka ja nousi pöydästä.

Hilkka mietti, miten selittäisi tapahtumien saaman käänteen Pjotr Skeptinoville. FSB:n Suomen osaston päällikkö oli kehittänyt juonen, jonka avulla saisi kaapattua lainsäädäntövallan asemamaassaan.

Jotta juoni onnistuisi, Hilkan pitäisi pysyä suuren valiokunnan puheenjohtajana. Pjotr ei ilahtuisi siitä, että hänen värväämänsä vakoilija olikin matkalla presidentinlinnaan.

Hilkka havahtui ajatuksistaan, kun huomasi miesten päiden kääntyvän kuin tennisottelun katsomossa. Pikkumustaan ja piikkikorkoihin pukeutunut Pouilly Veivar keinahteli tanssiravintolan läpi.

Pouilly istahti Sini Porvalin ja Zen Byskowiczin pöytään.

Mitä ihmettä Pouilly teki täällä? pohti Hilkka. Onko hän vaihtanut leiriä?

4. jatkokertomus: osa 11/15

Vihdoinkin kaksin, ajatteli Maikki Ripsivuo. Neito istui tuoliin, johon herrasmies hänet auttoi. Kiitos, sanoi Maikki ja antoi suurien silmien vilkkua.

Eros Mannström menetti suuntavaistonsa, eikä meinannut löytää paikkaansa kahden hengen pöydässä. Matkalla hän törmäsi naapuripöytään.

Muutamaa hajapaikkaa lukuun ottamatta ravintola Bronda oli täynnä. Korkean katon ja suurien ikkunoiden ansiosta tila tuntui kuitenkin ilmavalta.

Ulkona marraskuu oli lähettänyt luonnonvalon matkoihinsa. Esplanadin puisto oli pukeutunut jouluvalaistukseen, lumi loisti poissaolollaan.

Oli arki-ilta. Eros oli varannut pöydän, koska ei halunnut jättää mitään sattuman varaan. Televisio-ohjelman nauhoitusten vuoksi yhteinen aika oli jäänyt vähiin.

Eros oli ymmärtänyt järjestää romanttisen illan, kun Maikki oli todennut näkevänsä miestä useammin televisiossa kuin kasvokkain.

Bronda sopi hyvin tarkoitukseen, koska siellä kaikki tarjoiltava ruoka oli jaettavaa. Se on kaikkien suhteiden ydin, että on jotain käsin kosketeltavaa, yhteistä, jaettavaa.

Tarjoilija Lyyli Kehusmaan työvuoro lähestyi loppuaan. Aikaa ei tarvinnut tarkistaa ranteesta, koska turvonneet jalat ja ristiselän kipu kertoivat sen kelloa tarkemmin.

Asiakaspalvelun ammattilainen luuli, että ei pysty enää innostumaan mistään. Viimeinen tilaus ja sitten kotiin. Lyyli otti ruokalistat käteensä ja iloisen ilmeen kasvoilleen.

Tarjoilija tunnisti Eroksen. Verkkokalvoille ilmestyi kuva vartalosta, jonka jokaisen öljytyn lihaksen pystyi erottamaan televisioruudulta.

Mekon sisätilanlämmitin alkoi puhaltaa täydellä teholla. Lyyli jähmettyi paikoilleen, posket punottivat ja suusta tuli ulos vain huokailua.

Oletko sattumalta töissä täällä? tiedusteli Maikki. Jos asiat olivat näin, niin Maikki pyysi tuomaan Apple Martinit aperitiiviksi vikkelään tahtiin.

Lyyli palasi päiväunista päivätyönsä pariin ja lähti noutamaan juomia.

Eros otti Maikin käsistä kiinni ja kertoi ikävöineensä yhteisiä hetkiä. Maikin mielestä näistä hetkistä kannatti ottaa kaikki irti ja suuteli miestä pöydän yli.

Anteeksi, voinko saada nimikirjoituksen? kysyi fitness-harrastaja Pipsa Ellilä.

Pipsa söi 11,5 kuukautta vuodesta parsaa, raejuustoa ja kananrintaa. SM-kilpailujen jälkeen hän nautti elämästä kaksi viikkoa ennen seuraavan harjoituskauden alkua.

Eros irrottautui Maikin imusta ja totesi, että totta kai. Pipsa tarjosi kynää ja Eros etsi katseellaan paperia. Ihailija kääntyi ja tarjosi lannehousujen paljastamaa pakaran yläosaa kirjoitusalustaksi.

Varmuuden vuoksi Eros tarkisti, onko toiveen toteuttaminen soveliasta. Maikilta ei ollut mitään sitä vastaan – se oli tyhmintä, mitä mies voisi tehdä.

Eros kirjoitti nimensä tyrkyllä olevaan ahteriin. Televisiotähti selitti, että fanien huomiointi kuuluu toimenkuvaan. Ei anneta ihailijoiden pilata tunnelmaa, hän sanoi.

Maikki yritti unohtaa sen, mitä oli nähnyt, mutta siihen ei jäänyt aikaa. Paikalle pöllähti polttariseurue, jonka juopunut sankari oli valmis luopumaan siipastaan lihaskimpun vuoksi.

Terhikki Kurvinen oli investoinut ylimääräiset euronsa rintoihin, ja push up -liivit työnsivät silikonit silmille. Terhikki nojasi pöytään, jotta Eros sai lähikuvan.

Maikille tuli tarve puuteroida nenäänsä. Hän nousi drinkki kädessään ja kompastui. Jääpalat lensivät Terhikin dekolteeseen.

Sen jälkeen suoritus maassa oli sitä luokkaa, että se olisi saanut Cristiano Ronaldonkin kateelliseksi. Eros syöksyi apuun ja nosti naisen käsivarsilleen.

Sankarini, kanna minut kotiin, kuiskasi Maikki ja näykkäsi hellästi korvanlehteä.

4. jatkokertomus: osa 10/15

Tunnelin päässä näkyi valoa.  Muoviputki kahisi tassujen koskettaessa sen pohjaa. Dobermanni suuntasi kohti kättä, joka näkyi valon keskellä. Käsi oli ylin tahto, joka määräsi suunnan.

Koiran nimi oli Göbbels, Ainikki Nuivanen kutsui sitä Göbiksi. Suojelupoliisin vastavakoiluyksikön päällikkö harrasti agilityä, mutta tällä kertaa hän oli kilpailussa mukana työn vuoksi.

Koira ampaisi ulos tunnelista. Ainikki ohjasi Göbin ohi esteen ja käänsi tämän takaisin ja nosti hyppyyn käden heilautuksella. Koira jatkoi juoksemista emäntänsä rinnalla puomin yli ja hyppäsi renkaan läpi.

Maalissa Göbi loikkasi Ainikin syliin, muilla sinne ei ollut asiaa. Puhtaan suorituksen ansiosta koira oli saavuttanut agilityvalion arvon.

Viisi virhepistettä, totesi tuomari Jorma Junkkari. Ainikki epäili tuomarin unohtaneen opaskoiransa kotiin: suoritus oli virheetön.

Jorma valisti, että puomin nousevalla ja laskevalla osalla oli alueet, joihin koiran oli koskettava vähintään yhdellä tassulla. Jälkimmäinen alue oli jäänyt koskematta, mistä seurasi kontaktivirhe.

Ainikki kannusti käymään optikolla näöntarkastuksessa. Joko lässytys loppuu tai tulee lisää virhepisteitä, linjasi Jorma. Ainikki lupasi palata asiaan myöhemmin.

Onko tuo uhkaus? tiedusteli Jorma. Ei tietenkään, vastasi Ainikki, vaikka sellainen tulkinta oli toki mahdollinen. Ainikki jätti oikeudenjakajan arpomaan tuomioitaan.

Ojangon koiraurheilukeskus sijaitsi Itä-Vantaalla kehä kolmosen varrella. Lämmitetyssä sisähallissa eläimillä oli paremmat oltavat kuin monella ihmisellä.

Ainikki käveli kahvioon ja tiedusteli, onko pöydässä tilaa. Kansallispuolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja Sini Porvali ja taustavaikuttaja Zen Byskowicz kehottivat liittymään seuraan.

Sini oli Zenin tallin kasvatti. Konkarilla oli tapana kouluttaa nuoria naisia politiikan huipulle. Sini puolestaan opetti Fiinu-nimiselle cockarispanielilleen agilitytaitoja.

Zen pahoitteli Göbin kovaa kohtaloa, Ainikki kiitteli huomaavaisuudesta.

Ainikki oli havainnut, että Sinin ja Zenin puoluetoveri Hilkka Minerva oli hyvässä nosteessa. Ensin Hilkka oli laittanut demokratian kuntoon, ja nyt sama meno jatkoi television kuntoremonttiohjelmassa.

1950-luvun jälkeen kansallispuolueesta ei ole tullut presidenttiä, muisteli Ainikki. Hilkan suosion ansiosta puolueella oli saumat vallata presidentinlinna.

Sini ja Zen epäilivät mahdollisuuksia, koska Hilkan vahvoilla vieteillä oli tapana tuottaa skandaaleja. Supo pystyi pitämään kohut poissa julkisuudesta, vakuutti Ainikki.

Tallimestari ja hänen tähtioppilaansa alkoivat lämmetä ajatukselle. Idea oli istutettu, joten Ainikki päätti hoitaa keskeneräiset asiat kuntoon.

Agilitykilpailun tuomari löytyi parkkipaikalta. Jorma nojasi Audiinsa ja kehuskeli koirakerholaisille pilanneensa Nuivasen hurtan nollatuloksen.

Ainikki irrotti Göbin talutushihnasta ja käski kimppuun. Jormalla löi tyhjää, hän vain katsoi kohti juoksevaa koiraa.

Ainikki näytti Jormalle käsimerkin, jolla koiraa ohjattiin agilityradalla. Käsi kulki kohti parkkipaikan reunalla kasvavaa puuta ja heilahti ylöspäin hypyn merkiksi.

Asiat yhdistyivät Jorman päässä, ja itsesuojeluvaisto käski juoksuun. Jorma ehti puun luokse ennen Göbiä ja kiipesi latvaan rekkamiehen hymyn vilkkuessa.

Pieni hymyn kare viivähti Ainikin suupielessä mutta katosi saman tien.

4. jatkokertomus: osa 9/15

Miksi se taukki ei tajunnut, että hänen ei pitänyt mennä tuohon televisio-ohjelmaan? mietti Maikki Ripsivuo.

Neito katseli 85 tuuman LED-televisiota Eros Mannströmin asunnossa. Se oli Töölössä Kesäkadulla, jossa sijaitsi yksi Helsingin halutuimmista taloyhtiöistä.

Kattohuoneiston ikkunat ulottuivat lattiasta kattoon. Ulkona syysaurinko laskeutui sävyisästi, sisällä myrsky teki tuloaan.

Maikki joi lasin Nipozzano Riserva -punaviiniä yhdellä kulauksella ja kaatoi toisen. Perään meni puoli kiloa Neuhausin suklaakonvehteja. Sekään ei auttanut, vatsaa alkoi kivistää.

Maikki pyyhki sormensa valkoiseen sohvaan. Viikon kamalin hetki oli alkamassa.

Televisiosta tuli Gutta Justafsbergin ja Eros Mannströmin tähdittämä Tekee guttaa -kuntoremonttiohjelma, johon tuottaja Putteri Lahomaa oli saanut mukaan julkkisten kerman.

Kohukaunotar Sardina Feikkilehti, liikemies Magnus von Fyrckendorf, poliitikko Hilkka Minerva, talkshow-isäntä Arto Nürnberg, Miss Suomi 1996 Kola Odusoda ja jääkiekkovalmentaja Dummy Tamminen hikoilivat katsojien iloksi.

Osallistujat oli pidetty salassa ennen kauden alkua. Näin oli luotu odotusarvoa, joka vetosi katsojiin ja mainostajiin. Spekulointi nimistä oli luonut ilmiön, joka lähti lentoon päivää ennen ensimmäistä lähetystä, kun toimittaja Kita Vainola oli paljastanut osallistujat.

Tekee guttaa nousi Suomen katsotuimmaksi ohjelmaksi. Taakse jäivät Uutisvuoto, Putous, Tanssii tähtien kanssa ja Vain elämää. Maikin mielestä ohjelma olisi saanut flopata.

Eroksen öljytty ylävartalo oli ohjelman tähti, joka houkutteli naiset ruudun ääreen. Miehet katselivat ohjelmaa kateudesta.

Maikki vihasi sitä, että muilla oli nautintaoikeus hänen omaisuuteensa.

Gutta kosketteli juontajaparinsa lihaksia, vaikka sotki sormensa öljyyn. Kola ei osannut tehdä mitään ilman Eroksen intiimiä opastusta. Hilkan suupielistä valui kuola, kun ohjaaja näytti mallia.

Katsominen oli tuskallista. Siitä huolimatta Maikki ei voinut kuin hämmästellä Hilkan motivaatiota. Poliitikko treenasi kovaa ja noudatti ruokavaliota. Se näkyi ulospäin: vartalo kiinteytyi ja paino putosi.

Katsojat palkitsivat Hilkan, jonka gallup-suosio ampaisi korkeuksiin.

Maikilla ei mennyt yhtä hyvin. Eroksen Yöjuoksukoulun sabotointi oli vienyt ojasta allikkoon. Oli keksittävä jotain, jolla miehen voisi sitoa itseensä ikiajoiksi.

Siihen oli yksi oiva keino.

Maikki päätti jättää pillerit pois. Öljytty adonis tarvitsi ankkurin elämälleen.

4. jatkokertomus: osa 8/15

World Trade Center -korttelin läpi kulki käytävä, jonka varrella oli erikoiskauppoja, kampaamoita, kahviloita ja ravintoloita. Kita Vainola etsi lounaspaikkaa, vaikka hänellä ei ollut nälkä.

Lähes kaksimetrinen Viihdelehden toimittaja astui sisään Keskuskadulta ja käveli korttelin läpi. Väki väheni matkalla, ja Mikonkadun päässä oli liikkeellä enää muutama kulkija.

Juuri ennen ulko-ovia pienet liukuportaat nousivat vasemmalle.

Aikatalon toisella tasolla sijaitsi Ichiban Sushi. Ravintola oli aivan ydinkeskustassa, silti katseilta piilossa. Siellä ei ollut istumapaikkoja kuin reilulle kymmenelle asiakkaalle.

Kita tilasi pienen lounaan. Siihen kuului kaksi futomakia ja kuusi nigiriä, joiden päällä oli lohta, jättikatkarapua ja kananmunaa. Tieto kulki silmien kautta aivoihin, jotka välittivät viestin vatsaan: nälkä.

Nurkkapöydässä odotti lounasseura.

Kita kaatoi pieneen kuppiin soijaa ja sekoitti siihen wasabia, vaikka joidenkin mukaan niin ei kuulunut tehdä. Muiden mielipiteistä Kita ei välittänyt, mutta häntä kiinnosti, miksi Jacques Pyrcyr halusi tavata.

He tunsivat toisensa entuudestaan.

Kita oli seurannut Jacquesin edesottamuksia, koska mies oli viihtynyt julkkiskaunottarien, Pouilly Veivarin ja Penny Wartiaisen kanssa. Osa seikkailuista oli päätynyt lehteen, osa ei.

Kaksikolla oli eräänlainen keskinäinen YYA-sopimus, mutta molemmilla oli valmiudet toimia sopimuksen vastaisesti tilanteen niin vaatiessa.

Jacques oli aikanaan paljastanut toimittajalle, että puolustushallinnon sisäpiirissä toimi myyrä. Kitan uutinen oli käynnistänyt tutkinnan, joka oli paljastanut Suomen historian suurimman vakoiluskandaalin.

Kita oli saanut vaivan palkaksi Vuoden journalisti -palkinnon.

Komea parta, sanoi Kita. Hän veikkasi runsaan karvoituksen herättävän huomiota. Siitä voi olla haittaa suojelupoliisissa, sillä agentin on tarvittaessa pystyttävä sulautumaan väkijoukkoon.

Jacques kiitteli katoamisvinkeistä, mutta totesi, että näkyvillä on parhaiten piilossa. Vakoilijat eivät toimineet vain varjoissa niin kuin elokuvat antoivat ymmärtää.

Ainakaan tapaamispaikan valinta ei tue tuota väitettä, huomautti Kita. Jacques myönsi, että joistakin asioista oli parempi keskustella vaivihkaa.

Kita ehdotti, että vähitellen siirryttäisiin niihin asioihin.

Jacques kertoi, että televisioon oli tekeillä uusi kuntoremonttiohjelma. Mukaan oli saatu politiikan, elinkeinoelämän ja seurapiirien kirkkaimmat tähdet.

Voin paljastaa esiintyjäkaartin, joka on toistaiseksi salaisuus, lupasi Jacques.

Kita ihmetteli, miksi supo vuosi johonkin televisio-ohjelmaan liittyvän tiedon juuri hänelle. Jacques ei halunnut tässä vaiheessa ottaa kantaa kysymykseen.

Uutinen kiinnostaa toimittajaa joka tapauksessa, arveli Jacques. Jos ei, joku toinen media tekisi mielellään jutun.

Kita ei nähnyt tarvetta kääntyä kilpailevan uutisvälitykseen puoleen.

Tietovuodot olivat toimittajan karkkipäiviä. Silloin ei kyselty syväkurkkujen vaikuttimien perään, vaan julkaistiin tiedot, koska omilla uutisilla sai henkilökohtaista mainetta ja kunniaa.

4. jatkokertomus: osa 7/15

Tilanne eskaloitui nopeasti. Valtterin mielestä Tuomaksen ämpäri oli kivempi, ja hän otti sen kaverin kädestä. Tuomas ei siitä tykännyt ja tönäisi Valtteria, joka heitti hiekkaa Tuomaksen päälle.

Se oli liikaa valvoville silmille. Valtteri palautti ämpärin ja pyysi anteeksi. Lopuksi pojat halasivat ja jatkoivat leikkejään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Lisää, lisää, lisää, huusi Jacqueline keinussa. Jacques Pyrcyr antoi tyttärelleen lisää vauhtia. Kaksoset Ihanelma ja Aarre nukkuivat vaunuissa, joten isä pystyi keskittymään vanhimpaansa.

Sammonpuistikossa elämä kulki tutuissa uomissaan.

Leikkipuisto sijaitsi Etu-Töölössä Kauppakorkeakoulun päärakennuksen ja kirjaston välissä. Kauppakorkeassa haalariasuiset kohelsivat vailla valvontaa mutta Sammonpuistikossa asiat olivat toisin.

Runeberginkatu oli vieressä oma vilkas itsensä, läpikulkuliikenne piti siitä huolen.

Kolme lasta kahden naisen kanssa, laski Jacques. Vauhtia voisi hidastaa, sillä yhden miehen ei tarvinnut täyttää koko maailmaa.

Vaunuista alkoi kuulua kitinää, jonka Jacques vaimensi keinuttamalla.

Jacqueline kyllästyi keinuun ja juoksi kiipeilytaloon, josta pääsi liukumäkeä laskemalla pois. Sieltä löytyi leikkikavereita.

Jacques istui penkille ja nojasi kyynärpäihinsä. Hän pohti, mitä ihmettä oli tekemässä. Agentin värväys kuulosti yksinkertaiselta tehtävältä, mutta toteutus oli astetta monisyisempi vyyhti.

Värväyksen kohde oli Jacquelinen äiti eli Pouilly Veivar, jonka kanssa oli pitkä yhteinen historia. Poikamiehenä viettely olisi ongelmatonta, mutta uusi perhe Penny Wartiaisen kanssa muutti tilanteen.

Oli ollut helppo ajatella, että isänmaan etu vaati moraalista joustavuutta, mutta nyt se tuntui vaikealta.

Saako tehdä pahaa suuremman hyvän puolesta? Uhrit eivät ole valinneet osaansa, joku on tehnyt sen heidän puolestaan.

Jacqueline, Ihanelma ja Aarre joutuvat kärsimään tästä eniten, mietti Jacques.

4. jatkokertomus: osa 6/15

Vallan ytimen ikkunat antoivat vanhojen VR:n makasiinien suuntaan. Vastakkaisella seinustalla pylväät seisoivat parijonossa. Pitkän ja kapean huoneen päässä sijaitsivat kassa ja tarjoilusaarekkeet.

Käytävä jakoi neljälle hengelle tarkoitetut pöydät kahteen riviin. Pöytien molempiin päihin oli tuotu ylimääräiset tuolit, koska vallankäyttäjät ja heidän hännystelijänsä viihtyivät laumoissa.

Pylväiden takana oli kolmas pöytärivi, ja sieltä käytiin sisään istuntosaliin.

Vallan ei tarvinnut piileskellä kabineteissa. Se viihtyi erinomaisesti eduskunnan kahvilassa.

Kahvin ääressä luotiin ja ylläpidettiin suhteita, annettiin ja petettiin lupauksia, vaihdettiin tietoja ja levitettiin juoruja. Istuntosalissa pidettiin puheita ja painettiin nappia.

Voitko hakea cafe latten ja berliininmunkin? pyysi Hilkka Minerva. Suuren valiokunnan puheenjohtajan erityisavustaja Mika Juippila lähti liikkeelle.

Kohta loppuu herkuttele ja tämä pompottaminen, mietti Mika.

Suojelupoliisin ylietsivä Jalmari Kahleen ehdotus oli osunut otollisen maaperän. Kun isänmaa kutsui, Mika oli valmis vastuuseen. Ja uran rakettimaiseen nousuun.

Mika kantoi tarjottimen pöytään. Hilkka muisti, ettei juo kahvia ilman vettä ja lähetti erityisavustajansa noutamaan lasillista.

Ylimääräisen lenkin jälkeen Mika pääsi istumaan. Juoksupoika katseli pomoaan, johon pitkät työpäivät ja epäterveellinen ruoka olivat jättäneet jälkensä.

Demokratian korjaaminen oli satanut Hilkan laariin, aloitti Mika. Vallitseva mielipide oli, että suuren valiokunnan nostaminen parlamentin ylähuoneeksi tehosti lainsäädäntöä.

Hilkka pyysi kertomaan jotakin, jota hän ei jo tiedä. Mikan mukaan poliittista pääomaa voisi kasvattaa vieläkin enemmän. Hilkka nojasi eteenpäin ja pyysi jatkamaan.

Mika sanoi, että modernin poliitikon on hallittava niin asia- kuin viihdejulkisuus. Viihde oli noussut suosion kannalta jopa tärkeämmäksi.

Televisio-ohjelmat tekevät presidenttejä, korosti Mika. Martti Ahtisaari nousi valtaan Tuttu juttu -ohjelman ansiosta. Hilkka oli samaa mieltä, mutta arveli itse sopivansa paremmin parinhakuohjelmiin.

Mika huomautti, että muitakin vaihtoehtoja oli tarjolla. Gutta Justafsbergin televisio-ohjelmaan etsittiin julkkiksia, jotka ryhtyivät elämäntaparemonttiin.

Jos Hilkka onnistuisi Tekee guttaa -ohjelmassa, hänet voisi myydä äänestäjille ihmenaisena, joka laittoi ensin demokratian ja sitten itsensä kuntoon. Se tekisi gutaa kannatukselle.

Hilkka haukkasi berliininmunkkia. Vadelmahilloa valui suupieliin. Nainen tiesi, että se oli viimeinen herkku pitkään aikaan. Miehistä ei onneksi tarvinnut luopua, sillä ne tarjosivat hyötyliikuntaa.

4. jatkokertomus: osa 5/15

Tuuli puhalsi lehdet Töölönlahden puista ja levitti peitoksi maiseman ylle. Parta liikkui tuulen tahdissa – aivan kuin pensaiden hennot oksat.

Kasvokarvoitus oli muotoiltu sivuilta lyhyeksi, ja se kasvoi pituutta leuasta alaspäin. Viikset olivat handlebar-mallia, niistä kantaja oli erityisen ylpeä.

Päivittäisen hoidon ansiosta karvat olivat pehmeitä, ja ne kiilsivät ilta-auringossa. Partaöljy tuoksui teepuulle ja eukalyptukselle. Nenä ei rekisteröinyt tuoksua, koska oli siihen tottunut.

Jacques Pyrcyr erotti parrastaan parfyymin tuoksun. Paidan kauluksessa olevaa meikkivoidetta hän ei huomannut, mutta huulipuna oli sentään pyyhitty huulilta.

Työn vuoksi Jacques oli lämmittänyt suhteensa entiseensä, Pouilly Veivariin. Tarkoituksena oli värvätä tiedustelualalla freelancerina työskentelevä Pouilly suojelupoliisin palvelukseen.

Rakkaus oli yksi värväyksessä käytetyistä valuutoista. Osa halusi selvää rahaa, toisille riitti, että sai hetken tuntea itsensä tärkeäksi.

Ilman Pouillya suunnitelma lainsäädäntövallan palauttamiseksi kotimaisiin käsiin ei onnistuisi.

Pouilly oli toiminut selvitysmiehenä parlamentarismin kehityshankkeessa, jonka avulla suuri valiokunta oli kaapannut vallan pääministeriltä ja hallitukselta.

Uudistus oli onnistuttu myymään kansalla ja medialle.

Suuren valiokunnan puheenjohtajan Hilkka Minervan poliittinen pääoma oli kasvanut. Loppuraportin laatineelle Pouillylle povattiin uraa politiikan parissa.

Jacques oli uskotellut itselleen, että suhde Pouillyn kanssa oli työtä. Miehen oli kuitenkin myönnettävä, että hän nautti tilanteesta.

Kaksi naista yhtä aikaa oli kuitenkin liikaa yhdelle miehelle. Tilannetta monimutkaisti se, että Jacquesilla oli molempien kanssa lapsia. He olisivat kaikki osa toistensa elämää, halusivatpa sitä tai eivät.

Tästä ei seuraa mitään hyvää, tiesi Jacques, kun avasi Väinämöisenkadulla sijaitsevan kotinsa oven. Hän ripusti takkinsa ja tarkisti eteisen peilistä ulkoasunsa.

Jacques vaihtoi valkoisen paitansa. Penny ei ilahtuisi, jos löytäisi toisen naisen meikkivoidetta miehensä paidan kauluksesta.

Kaksoset, Ihanelma ja Aarre olivat jo nukkumassa. Jacques silitti varovasti lastensa päitä. Isä laittoi peiton paremmin, vaikka sen asennossa ei ollut mitään korjattavaa.

Jacques suuteli olohuoneen sohvalla istuvaa Penny Wartiaista ja avasi Bollinger Rosé -pullon. He kilistelivät, koska Penny oli palaamassa äitiysloman jälkeen esiintymislavoille.

Penny kuiskasi Jacquesille rakastavansa tätä. Minä rakastan sinua, vastasi Jacques.

4. jatkokertomus: osa 4/15

Kulkija nosti kaulukset pystyyn, pälyili hetken ympärilleen ja astui sitten hierontaliikkeen ovesta sisään. Liikaa nauttinut tapaili tasapainoa ja tarttui liikennemerkkiin, joka oli vinossa. Keskiolutkuppilan edessä tupakoitiin porukalla.

Mika Juippila olisi voinut kävellä vieraan planeetan kamaralla. Kaikki, mikä tuli Kallion kaupunginosaa halkovan Vaasankadun varrella vastaan, oli uutta ja outoa.

Uraohjus oli saanut hyvän lähdön. Juippila oli löydetty Aalto yliopiston edustajistosta suuren valiokunnan puheenjohtajan eli Hilkka Minervan erityisavustajaksi.

Netistä hankitun pro gradu -tutkielman ansiosta kauppatieteen maisteri oli pätevä mihin tahansa.

Vaasankatu päättyi Fleminginkatuun. Siellä sijaitsi Döner Harju, joka oli sovittu tapaamispaikaksi. Juippila suosi fine dining -ravintoloita, mutta oli utelias, mitä asiaa suojelupoliisilla oli.

Pöydissä istui huppareita ja lippalakkeja, parkatakkeja ja pipoja. Juippilalla oli pää täynnä geeliä ja kunnianhimoa, puvussa kapea leikkaus ja kaulassa ohut kravatti.

Suojelupoliisin ylietsivä Jalmari Kahle oli lammaskebabin lumoissa. Lautasella oli lihaa, leipää, punakaalia, hummusta, tuoretta korianteria, chiliä, kastiketta. Lasissa oli Keisari 66 American Pale Alea.

Jalmari oli Eerikin Pippurin kanta-asiakas, mutta hänen oli pakko myöntää, että huippukokit olivat Kalliossa vieneet kebabin uudelle tasolle.

Mika laski siiderin pöydälle ja liittyi Jalmarin seuraan.

Tarjoilija toi kanakebabin tuokion kuluttua. Jalmari tilasi samalla toisen annoksen. Mika ihmetteli ylietsivän ruokavaliota ja ajatteli, että tämän valtimoiden täytyi olla tukkoisemmat kuin länsiväylä aamuruuhkassa.

Kun ateria oli nautittu, Jalmari ehdotti, että siirryttäisiin päivän pihviin. Se sopi Mikalle.

Jalmari oli vakuuttunut nuoren miehen kyvyistä. Avustajan tehtävät eivät varmasti olleet uran lakipiste. Mika myönsi tavoitteiden olevan korkeammalla.

Mikä on urakehityksen suurin hidaste? kysyi Jalmari. Mika tiedusteli, mikä se tiedustelumiehen mielestä oli.

Hilkka Minerva, kertoi Jalmari. Mikan kyvyt voisivat palvella isänmaata vieläkin paremmin. Tämä voisi ponkaista politiikan huipulle, jos sellainen sattui kiinnostamaan.

Mikan kiinnostus heräsi. Erityisavustaja oli kyllästänyt keittämään kahvia.

4. jatkokertomus: osa 3/15

”Salainen lemmenloma Ibizalla”, kertoi Viihdelehden lööppi.

Kansikuvassa poseerasivat parhaat päivänsä nähnyt keski-ikäinen mies ja kukkaan puhjennut parikymppinen nainen. Kaksikko suuteli porealtaassa, Cristal-samppanja kupli laseissa.

Karvainen käsi käänteli sivuja kunnes artikkeli tuli vastaan. Rannetta koristi kultainen ketju, silmänalusia pussit. Ohimolahdelmat olivat laguunin kokoiset.

Artikkelin mukaan televisiotuottaja Putteri Lahomaa ja tämän uusi tyttöystävä Emma-Tiia Kaikkonen olivat livahtaneet kenenkään tietämättä Ibizan lämpöön kuhertelemaan.

Täysin salassa matkaa ei oltu tehty, lukija tiesi. Viihdelehti oli maksanut reissun vastineeksi jutusta ja kuvista.

Karvakoura tiesi sen, koska sattui esiintymään jutussa. Putteri Lahomaa oli aikoinaan ollut toimittaja. Nykyisin Putteri luki vain jutut, jotka kertoivat hänen omista seikkailuistaan.

Putteri laski lehden sohvapöydälle viskilasin viereen. Hän otti siemauksen ja antoi Ardbegin savuisten aromien viipyillä kitalaessa.

Kesken tunnelmoinnin katse pysähtyi Viihdelehden kanteen: ”Rotta-gate kaatoi Yöjuoksukoulun – Parrukadun adonis syöksyi konkurssiin”

Tässä oli ratkaisu ongelmaan, Putteri mietti.

Fitness-valmentaja Gutta Justafsberg oli tehnyt jo 17 dieettiohjelmaa televisioon. Sohvaperunat katsoivat mielellään, kun toiset treenaavat.

Putteri etsi tähtijuontajalle aisaparia ”Tekee guttaa” -nimiseen ohjelmaan, jossa julkkikset ryhtyivät kuntoremonttiin.

Eros Mannström esitteli mielellään lihaksiaan. Rotta-gaten ansiosta Parrukadun adonis oli tuttu koko kansalle.

Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, tiesi Putteri. Tunnettua on helpompi myydä kuin tuntematonta.

Televisiotuottaja soitti numerotiedusteluun.

Tuntematon numero, ilmoitti kännykän näyttö. Eros makasi sängyssä Maikki Ripsivuon kainalossa. Siellä mies oli viihtynyt siitä lähtien, kun Yöjuoksukoulun taival oli päättynyt.

Eros mietti ääneen, viitsiikö vastata. Maikki kannusti, ehkä jokin uusi ovi avautuisi.

Putteri esittäytyi ja kysyi, kiinnostaisiko televisiotyö. Tarjolla oli huikea mahdollisuus, jossa Eros voisi hyödyntää omia vahvuuksiaan.

Eroksesta ajatus kuulosti hyvältä, mutta hän halusi kysyä naisensa mielipidettä. Eros laittoi käden kaiuttimen päälle ja kertoi uudesta televisio-ohjelmasta.

Maikin mielestä tarjous kannatti hyväksyä. Eros ei ollut oppinut, että naiset eivät tarkoita sitä, mitä sanovat. Hän vastasi Putterille olevansa kiinnostunut.

Kylmä viima kävi läpi Maikin rinnan.

4. jatkokertomus: osa 2/15

Mars-patukka katosi suuhun. Twix-kaksikko seurasi perässä. Sitten oli Snickersin ja Tupla Maxin vuoro.

Jacques Pyrcyr ei voinut kuin ihmetellä ylietsivä Jalmari Kahleen ruokahalua.

He olivat käyneet lounaalla ravintola Karl Johanissa, joka sijaitsi reippaan kävelymatkan päässä Yrjönkadulla. Jalmari oli syönyt talon vorschmackin, Jacques oli ottanut lounaslistalta paistettua nieriää.

Suojelupoliisin kahviautomaatin cappuccino riitti Jacquesille jälkiruuaksi. Hän arvioi, että Jalmarin otos karkkihyllyn tarjonnasta oli tilastollisesti edustava, mutta ei jakanut ajatusta esimiehensä kanssa.

Sisään, käski Ainikki Nuivanen.

Suojelupoliisin vastavakoiluyksikön päällikkö halusi tietää, mitä Valtioneuvoston linnassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa oli kerrottu. Tilaisuudessa selvitysmies Pouilly Veivar oli luovuttanut loppuraporttinsa parlamentaarisen järjestelmän tehostamisesta pääministerille.

Ainikki kehotti Jalmaria syömään suunsa tyhjäksi ennen kuin aloittaisi.

Jalmari kertoi, että Hilkka Minerva aikoi laittaa Suomen parlamentaarisen järjestelmän uusiksi. Pääministeri Launo Matomäki tuki eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajan ehdotusta.

Uudistus myytiin kansalle sillä, että demokratia oli rikki ja tarjolla oli korjaussarja.

Eduskunta oli liian suuri, jotta kansan tahto toteutuisi sen kautta. Ratkaisu olisi suuri valiokunta. Se oli eduskunnan tiivistymä, jossa yhteinen näkemys kirkastuisi.

Suuri valiokunta alkaisi ohjata lainsäädäntöprosessia. Se antaisi lait valmisteltavaksi pääministerin johtamalle hallitukselle.

Ministeriöt valmistelisivat lait entiseen tapaan, mutta sitten pääministeri veisi ehdotukset suuren valiokuntaan. Se päättäisi, mitkä lait viedään eduskunnan hyväksyttäväksi.

Suomen pääministeri aiottiin riisua valtaoikeuksistaan. Näin oli tapahtunut presidentille jo aikaisemmin. Suuren valiokunnan puheenjohtajasta tulisi maan korkein vallankäyttäjä.

Ainikin mielestä ehdotettu kaksikamarinen malli ei ollut huonoimmasta päästä, mutta se edellytti sujuvaa yhteistyötä suuren valiokunnan puheenjohtajalta ja pääministeriltä.

Ongelma oli siinä, että vieraan valtion värväämä agentti eli Hilkka Minerva käyttäisi ylintä lainsäädäntövaltaa Suomessa.

Naapurin tekemä palatsivallankumous, oli Ainikin analyysi. Valtion turvallisuudesta huolehtivan Supon oli syytä ryhtyä vastatoimiin.

Jacquesilla oli idea. Älä pidä sitä salaisuutena, sanoi Ainikki. Jacques kertoi suunnitelmansa.

Ainikin mukaan juoni voisi onnistua, mutta se edellyttäisi kahta asiaa. Ensiksi Hilkan ura pitäisi ohjata poliittiseen nousukiitoon. Toiseksi Pouilly Veivar, joka oli toiminut vastapuolen laskuun, olisi värvättävä Supon palvelukseen. Siinä ei pelkkä raha riittäisi.

Värväys onnistuu, totesi Jacques.

4. jatkokertomus: 1/15 osa

Sade oli kulkenut kaupungin yli. Asfaltti kiilsi, vesi oli huuhdellut lian viemäreihin. Meren tuoksu hallitsi hetken – sitten tulisi aamuruuhka, joka lähettäisi luonnon tiehensä.

Eilisen meikit sinnittelivät Maikki Ripsivuon kasvoilla. Ne kertoivat, että yö oli vietetty poissa kotoa. Sisältä hohkasi lämpö, jonka kuntosaliyrittäjä Eros Mannström oli sinne puhaltanut.

Maikki oli lähtenyt Eroksen Yöjuoksukoulusta ennen ensimmäisiä ohjattuja tunteja, koska valmentaja ei voinut näyttäytyä naisseurassa.

Kuntoklubin asiakkaat olivat naisia, joita Eroksen öljytty vartalo innoitti liikuntaan. Posket punottivat monella jo ennen tunnin alkua.  Julkinen parisuhde olisi tuhonnut fantasiat.

Maikki ei halunnut vahingoittaa Eroksen liiketoimia. Hän oli livahtanut takaovesta Parrukadulle. Hehku kantoi Suvilahden läpi Kalasataman metroasemalle asti, mutta siellä kylmä tuulahdus kulki rinnan läpi.

Juuri tältä rakkaus tuntui, tiesi Maikki kokemuksesta. Hän ei jakaisi Erosta kuolaavan akkalauman kanssa. Mies kuului yksin hänelle.

Sörnäisissä Maikki nousi metrosta ja käveli Hämeentien eläinkauppaan.

Kauppias oli aamutuimaan avaamassa liikettään. Hän tukki jalkakäytävän A-telineellä. Ilmeisesti jalankulun haittaaminen oli hyvää mainontaa ja markkinointia.

Maikki osti koko kesyrottien yhdyskunnan. Kauppias tiedusteli syytä usean yksilön hankintaan. Eläinrakkaus, vastasi Maikki. Hän maksoi käteisellä ja peitti häkin kangashupulla.

Parrukadulle oli matkaa vain reilu kilometri. Maikki käveli välttääkseen uteliaiden katseet julkisissa kulkuneuvoissa.

Pari korttelia ennen Yöjuoksukoulua rakennusmiehet tekivät julkisivuremonttia. He vihelsivät telineiltä ohi kulkevan neidon perään. Maikki huomioi miehet keskisormellaan.

Maikki meni sisään kuntoklubin takaovesta ja vapautti jyrsijät pukuhuoneessa. Hän palasi samaa reittiä ulos ja kiersi rakennuksen etupuolelle.

Yöjuoksukoulun julkisivu oli yhtä suurta lasiseinää, ja kadulta näki suoraan harjoitussaliin. Eroksen öljytty vartalo kiilsi spottivalojen loisteessa.

Tunti oli päättynyt, ja naiset poistuivat salista vastentahtoisesti. Maikki kuvasi tapahtumia kännykällään.

Pukuhuoneen ovi avattiin, ja sitten alkoi kirkuminen. Eros juoksi apuun, mutta vastaan rynnännyt lauma jyräsi miehen alleen.

Maikki lähetti videon Viihdelehden toimittaja Kita Vainolalle otsikolla ”Rottaongelma riivaa Eroksen Yöjuoksukoulua”.

Hymy palasi Maikin kasvoille. Nainen olisi miehensä tukena tämän vastoinkäymisissä.

20. osa / epilogi

Eromangan leipomokahvila sijaitsi Pohjoisen Makasiinikadun varrella. Sinne oli reipas kävelymatka Venäjän federaation suurlähetystöstä Tehtaankadulta.

Paikka tunnettiin lihapiirakoistaan, jotka valmistettiin vanhan viipurilaisen reseptin mukaan. Suosikkituote oli tuonut paikalle FSB:n Suomen osaston päällikön Pjotr Skeptinovin.

Pjotr istui ikkunapöytään ja haukkasi lihapiirakkaa, jolla ei ollut muuta yhteistä kuin nimi kaupan eineksien kanssa. Tätä herkkua ei sotkettu ketsupilla tai sinapilla, se oli parasta sellaisenaan.

Jos Pjotr olisi valinnut ammattinsa toisin, hän olisi päässyt historiankirjoihin. Tiedustelumaailmassa suurimmatkin saavutukset jäivät salaisuuksiksi.

Laillinen vallankaappaus naapurimaassa tekisi kuitenkin uralle hyvää.

Suomen poliittiseen päätöksentekoon oli vaikutettu kylmän sodan vuosina, mutta Pjotr oli ottanut itsenäisen valtion lainsäädäntöprosessin haltuunsa.

Venäjä pystyi päättämään, mitkä lait Suomessa säädettiin ja mitkä ei. Mikäli oli tarvetta, koko lainsäädäntökoneisto voitiin lamauttaa.

Siihen eivät verkkonörtit palvelunestohyökkäyksillä pystyneet, mietti Pjotr.

Operaatio oli käynnistynyt poliitikko Hilkka Minervan värväämisellä. Hilkka oli uransa aikansa joutunut eroamaan ulkoministerin paikalta, joten hän ei kelvannut pääministeriksi.

Siksi Hilkalle piti keksiä toinen tie huipulle.

Pjotr tutki mielellään historiaa ja oli sen ansiosta oppinut Suomesta yhtä ja toista. Esimerkiksi sen, että alun perin suuri valiokunta oli eräänlainen kompromissi yksi- ja kaksikamarisen parlamentin välillä.

Kun Suomi siirtyi säätyvaltiopäivistä yksikamariseen parlamenttiin, suurelle valiokunnalle kaavailtiin eräänlaista ylähuoneen roolia.

Hilkka oli sopivasti suuren valiokunnan puheenjohtaja.

Pjotr palkkasi tiedustelualan freelancerin Pouilly Veivarin, jonka Hilkka puolestaan asetti selvitysmieheksi.

Pouilly sai tehtäväksi kehittää suuren valiokunnan työskentelyä ja vahvistaa parlamentarismia. Loppuraportti oli kirjoitettu etukäteen niin kuin kaikissa hyvissä hankkeissa oli tapana.

Pjotr aikoi palauttaa Suomeen kaksikamarisen parlamentin. Suuri valiokunta kaappaisi vallan hallitukselta ja alkaisi johtaa lainsäädäntöprosessia.

Parlamentin ylähuone antaisi lait hallitukselle valmisteltavaksi ja päättäisi, mitkä lait vietäisiin eduskuntaan eli alahuoneeseen hyväksyttäväksi.

Jokainen järkevä pääministeri tyrmäisi tällaisen aloitteen heti alkuunsa. Pjotr oli varmistanut pääministeri Launo Matomäen tuen järjestämällä hänelle hyvän viran Euroopan keskuspankissa.

Koko operaatio oli viety läpi Suojelupoliisin valvovien silmien alla.

Loppusuoralla Supolle oli järjestetty muuta puuhaa julkisen kohun avulla. Skandaali oli palvellut kahta päämäärää, sillä se oli vienyt median huomion pois hallinnon uudistuksista.

Pjotr tyhjensi kahvikuppinsa. Hän astui ulos jalkakäytävälle ja oli kuin kuka tahansa. Suomen hallitsija ei erottunut alamaistensa joukosta.

JK 3. / 19. osa

Käsi pyyhkäisi päälakea vanhasta muistista, mutta hiukset olivat jättäneet huipun. Kihara tukka kasvoi edelleen hörökorvien yläpuolella ja takaraivolla.

Selän takana Suomen pääministeriä kutsuttiin Pelle Hermanniksi.

Launo Matomäki istui Valtioneuvoston linnassa Senaatintorin laidalla, mutta ajatukset karkasivat Euroopan keskuspankkiin Frankfurtiin.

Parempi palkka, loistavat edut, vähemmän töitä. Eikä päätöksissä tarvinnut huomioida poliitikon kahta suurinta riesaa eli kansaa ja mediaa.

Suuren valiokunnan puheenjohtaja Hilkka Minerva keskeytti pääministerin valveunet.

Hilkka toivotti STT:n ja Vantaan Sanomien kesätoimittajat tervetulleeksi tilaisuuteen. Hän oli ilahtunut siitä, että myös Suojelupoliisi kunnioitti tapahtumaa läsnäolollaan.

Tilaisuus eteni niin, että ensin selvitysmies Pouilly Veivar esitteli raporttinsa pääkohdat. Sen jälkeen raportti luovutettiin pääministerille, joka käyttäisi puheenvuoron. Loppuun oli varattu aikaa kysymyksille.

Pouilly keinahteli puhujakorokkeelle.

Launon silmät keskittyivät punaisiin huuliin ja vartalon linjoihin, eikä aivokapasiteettia enää riittänyt korville. Se ei haitannut, koska oman kommentin sai lukea toisten kirjoittamista papereista.

Pouilly piti etuoikeutena sitä, että oli saanut laatia raportin. Hän koki työnsä palvelukseksi isänmaalle.

Demokratia on rikki, totesi selvitysmies, se pitää korjata.

Kansanvalta ei toteutunut nykyisessä parlamentaarisessa järjestelmässä. Eduskunta edusti kansaa, mutta se oli liian suuri. Kansan tahto ei kirkastunut kahden sadan kansanedustajan keskuudessa.

Tarvittiin kansan eli eduskunnan kiteytymä: se oli suuri valiokunta, joka alkaisi ohjata lainsäädäntöprosessia.

Suuri valiokunta antaisi toimeksiannot säädettävistä laeista pääministerin johtamalle hallitukselle. Lait valmisteltaisiin edelleen siinä ministeriössä, jonka toimialaan asia kuului.

Valmistelun jälkeen pääministeri esittelisi lait suurelle valiokunnalle. Se päättäisi, mitkä lait viedään eduskunnan hyväksyttäviksi.

Pouilly korosti, että uudistuksen ansiosta parlamentaarinen työskentely tehostuu ja lainsäädännön laatu paranee. Siitä hyötyvät niin kansalaiset kuin elinkeinoelämä ja hallinto.

Jalmari pudisteli päätään. Kukaan täysjärkinen pääministeri ei tukisi tuollaista ehdotusta.

Pouilly ojensi raportin pääministerille, joka kiitti selvitysmiestä hyvästä työstä. Launo totesi, että harvoin ehdotukset olivat näin konkreettisia ja toteuttamiskelpoisia.

Pääministerin mielestä parlamentarismia piti kehittää juuri tähän suuntaan.

Jalmari kysyi nuoremmalta kollegaltaan Jacques Pyrcyriltä, mitä ihmettä juuri äsken tapahtui. Jacques ei tiennyt, mutta sanoi, että siitä pitää ottaa selvää.

JK 3. / 18. osa

Rakentava palaute rikkoi hiljaisuuden.

– Saatanan tunari, sanoi Suojelupoliisin vastavakoiluyksikön päällikkö Ainikki Nuivanen.

”Supon agentti pelasti silikonipommin – kiitokseksi kiihkeä lemmenyö”, kertoi otsikko. Sen oli laatinut Viihdelehden toimittaja Kita Vainola.

Epätarkka kuvasarja alkoi siitä, että pönäkkä tuulipukumies antoi hupparihemmoille oppitunnin. Sen jälkeen pelastettu kaunotar roikkui sankarin kaulassa.

Sitten nautittiin huurteisia Ruoholahden paikallisessa. Lopuksi kaksikko suuteli kadulla ennen kuin katosi neidon asuntoon.

Se, mitä huoneistossa tapahtui, selitettiin tekstissä. Sardina Feikkilehti ylisti pelastajansa taitoja rakastajana.

Ainikki heitti iltapäivälehden päin seinää.

Mitään ei tapahtunut, sanoi ylietsivä Jalmari Kahle. Ainikista oli parempi, ettei itsestäänselvyyksiä todettaisi ääneen, koska se säästäisi aikaa ja hermoja.

Media ottaisi kaiken irti aiheesta siitä huolimatta, oliko mitään tapahtunut tai ei.

Toimittajat järkeilivät, ettei savua ilman tulta. He muistivat hyvin supolaisen, joka oli saanut potkut, koska ei ollut hillinnyt halujaan virka-ajalla.

Kolumnistit irvailivat palstoillaan, että Supolla oli uusi nimi: Sexpo.

Ainikki ei ilahtunut siitä, että joutui selittämään asiaa lehdistötilaisuudessa Supon päällikön kanssa. Varsinkin, kun samaan aikaan suuren valiokunnan selvitysmies luovutti raporttinsa pääministerille.

Sopulit ryntäsivät Supon infoon, josta sai herkullisia otsikoita. Kukaan ei menisi suuren valiokunnan tilaisuuteen. Siitä tehtäisiin pikku-uutinen lehdistötiedotteen pohjalta.

Ainikki huomautti alaiselleen, että kai tämä ymmärsi, ettei kyseessä ollut sattuma. Jalmari arveli totuudella olevan jotain merkitystä. Vaimo voisi todistaa miehen viettäneen yön kotona.

Jos totuus kiinnostaa, kannattaa vetäytyä vuorille meditoimaan, neuvoi Ainikki. Kun ihmisiä manipuloitiin, valheet olivat käyttökelpoisia.

Ainikki korosti, että kokeneen tiedustelumiehen pitäisi ymmärtää tällaiset asiat.  Hän käski Jalmaria painumaan suuren valiokunnan infoon sen viiksipellen kanssa.

JK 3. / 17. osa

Aurinko laski Keilalahden toimistotornien taakse ja värjäsi markkinatalouden paraatipaikan punaiseksi. Ihmiset yrittivät olla hauskoja, mutta maailman huumorintaju oli parempi.

Pouilly Veivar ei heittäytynyt maailman vietäväksi vaan muokkasi siitä mieleisensä. Saman hän oli tehnyt vartalolleen, jota juoksutrikoot myötäilivät.

Lapinlahti jäi taakse, Hietaniemen uimaranta lähestyi. Siellä treenatuilla oli tapana esitellä tuloksiaan.

Pouilly päätti näyttää Hietsun fitness-kissoille, millainen on tosinainen. Bikinit paljastivat lähes kaiken, mutta huomiota oli mahdollista saada muutenkin.

Keinahtelevat askeleet kuljettivat läpi hiekkarannan. Miesten päät kääntyivät mukana kuin tenniskatsomossa, eikä uimarannalla ollut sen hetken kuin yksi nainen.

Pouilly oli tyytyväinen suoritukseensa ja siihen, että kaikki eteni suunnitelmien mukaan.

FlexMoral-konsulttitoimisto oli saanut julkisuutta ja uusia asiakkaita eduskunnan suuren valiokunnan toimeksiannon ansiosta.

Selvitysmiehen työ oli helppo, sillä loppuraportin tulokset olivat tulleet annettuina. Tärkeintä oli huolehtia siitä, että tiedot eivät päätyneet urkkijoille ennen aikojaan.

Loppuraportti julkistettaisiin huomenna, mutta Suojelupoliisille oli järjestetty muuta puuhaa.

Yksi henkilökohtainen tavoite oli vielä toteutumatta, pohti Pouilly. Silloin käsivarsinauhaan kiinnitetty puhelin vastaanotti viestin:

Nähdään 10 min kuluttua Hietsussa hautausmaan portin luona.

Penny Wartiaista katsoi peilistä pandakarhu: kasvot olivat vitivalkoiset ja silmänaluset mustat. Se oli Ihanelman ja Aarteen ansiota. Kaksoset suostuivat nukkumaan ainoastaan liikkuvissa vaunuissa.

Jacques Pyrcyr kehotti nukkumaan. Oli hänen vuoronsa lähteä vaunulenkille. Kaksosten äitiä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä.

Jacques puki Ihanelman ja Aarteen ja nosti lapset vaunuihin. Ennen ulko-oven kolahdusta Penny oli nukahtanut makuuhuoneessa.

Kaksosvaunujen saaminen alas hissittömän talon kolmannesta kerroksesta edellytti oikeaa tekniikkaa.

Jacques painoi vaunujen aisan alas, jotta etupyörät nousivat ilmaan. Portaat tultiin alas takapyörien varassa yksi askelma kerrallaan. Ulko-ovesta piti peruuttaa, sillä muuten jättivaunujen kanssa ei päässyt ulos.

Jacques oikaisi Väinämöisen puiston läpi Hietaniemenkadulle. Sen päässä vaivannäkö palkittiin.

Pouilly katsoi vaunuihin ja sanoi: Sinä teet kauniita lapsia, mutta ei yhden miehen tarvitse koko maailmaa täyttää. Jacques totesi, että aina voi yrittää.

JK 3. / 16. osa

Baana kulki reilun kilometrin matkan Kiasman kulmilta Ruoholahteen. Vanha ratakuilu oli löytänyt uuden elämän kevyen liikenteen väylänä.

Julkkiskaunotar Sardina Feikkilehti katseli aikansa kuluksi katukorista. Jos askelvirheet jätti huomioimatta, peli oli kohtuullista.

Sardina ei miettinyt, miksi Maikki Ripsivuo oli lähtenyt. Suhde olisi joka tapauksessa mennyt kiville tulevan tempauksen vuoksi. Lehtien otsikot olivat parasta, mitä huomiosta nauttiva tiesi.

Korvanappiin tuli tieto, että kohde oli tulossa, joten Sardina lähti liikkeelle. Kaksi hupparihemmoa pysäytti naisen ja kävi käsiksi. Apua! huusi neito hädässä.

Suojelupoliisin ylietsivä Jalmari Kahle oli vapaalla. Vaimo oli lähettänyt sauvakävelylle, koska navan etäisyys selkärangasta kasvoi vauhdilla.

Jalmarin mielestä Agents-yhtye oli sopiva ääniraita lenkille. Esa Pulliaisen kitarasoundi osui suoraan sieluun.

Avunhuuto katkaisi tunnelmoinnin. Jalmari otti napit korviltaan ja käski ahdistelijoita lopettamaan. Se ei sopinut hupparihemmojen suunnitelmiin.

Kaksikko tiedusteli, mitä punkero aikoi tehdä asian hyväksi. Lopettaa asiattoman toiminnan, kertoi Jalmari. Sun kannattaa lyllertää Burger Kingiin, siellä on avajaistarjouksia, neuvoi toinen.

Jalmarin kiertopotku lähti rennosti ja nopeasti, kuin piiska. Sanaseppo ei ehtinyt väistää, ja potkaisevan jalan sääriluu osui reisilihakseen.

Hupparipää huusi ja alkoi hypellä yhdellä jalalla. Kiinnostus matsin ottamiseen katosi, ja toverin oli pakko taluttaa puujalka pois paikalta.

Sardina hyppäsi sankarin kaulaan. Jalmari kehotti rauhoittumaan, sillä viranomainen oli tehnyt velvollisuutensa.

Valokuvaaja Armas Karjuhaaskala kuvasi tapahtumia ratakuilun yläreunalta. Ammattilainen olisi voinut ottaa teknisesti parempia kuvia, mutta lukijat pitivät huonoa laatua aitouden takeena.

En uskalla kävellä yksin kotiin. Voitko saattaa? pyysi Sardina.

Jalmari muistutti, että aamulla piti käydä poliisiasemalla tekemässä rikosilmoitus. Sardina hymyili hymyä, joka tarttui miehen pyöreisiin poskiin.

Sardina asui One Pint -olutravintolan yläkerrassa Ruoholahden kanavan rannalla. Hän vaati, että saisi tarjota oluet. No jos yhdet, myöntyi Jalmari.

Jalmari nautti seurasta, mutta totesi lopulta, että oli aika lähteä kotiin. Illan ei tarvitse vielä päättyä, huomautti Sardina, joka lupautui keittämään kahvit asunnollaan.

Tarjous oli houkutteleva, mutta Jalmari kieltäytyi kutsusta. Tapana kun oli juoda kahvia vain oman puolison kanssa.

Jalmari saattoi neidon rapun alaovelle ja piti sitä auki. Sardina kääntyi ja suuteli suulle.

Kanavan toisella rannalla Armas painoi kameran laukaisinta. Tästä tuli huippukuva, juuri sellainen jolla lehtiä myytiin.

JK 3. / 15. osa

Kynttilä paloi pöydällä, jonka peitti valkoinen liina. Sen vieressä oli kastemalja. Kutsuvieraat hiljentyivät, kun pastori Toivo Taivainen selvitti äänensä.

Pastori oli kokenut puhetyöläinen, joka tiesi, mitä yleisö tarvitsi: tuttuja ja turvallisia sanoja, jotka ylevöittivät juhlan ja lohduttivat surussa.

Uskonto ei ollut osa monenkaan arkea, mutta elämän suuret käännekohdat olivat toinen asia. Silloin käännyttiin kirkon puoleen, kun piti antaa nimi, mennä naimisiin tai kuolla.

Toivolla oli kirja, vaikka hän osasi kastekaavan ulkoa. Kuulijat luottivat pappiin, jolla oli kirja kädessään, koska kristinusko perustui pyhiin kirjoituksiin.

Kaava kuljetti seremoniaa eteenpäin omalla painollaan. Kuulijat terästyivät, kun Toivo tiedusteli lapsien nimiä.

Ihanelma Elisabeth, sanoi Penny Wartiainen.

Aarre Julius, sanoi Jacques Pyrcyr.

Kaksoset nukkuivat. Ihanelma ja Aarre eivät tienneet, että heidät oli juuri nimetty eliniäksi. Pappi kasteli pienet päät vedellä. Kummit kumartuivat, ja Jacqueline kuivasi sisaruksiensa päälaet pitsiliinalla.

Jacques kehui vanhinta tytärtään, kun tämä palasi hänen viereensä. Jacquelinen äitiä Pouilly Veivaria ei oltu kutsuttu, eikä hän olisi ristiäisiin saapunutkaan. Entisillä ei ollut asiaa uuteen elämään.

Keskipäivän aurinko oli kiivennyt lakipisteeseensä.

Pohjolan pirtin ovet Helsingin Lammassaaressa olivat auki. Juhlaväki haki noutopöydästä kermaista lohikeittoa ja saaristolaisleipää.

Jacques otti Pennyä kädestä kiinni ja suuteli suulle. Penny vastasi suudelmaan.

Kaksoset eivät tunnistaneet herkkää hetkeä mutta tiesivät, mikä nälkä on ja alkoivat huutaa. Äidin ruokailu siirtyi tuonnemmaksi.

Jacques istui tyttärensä viereen. Jacqueline oli niin iso tyttö, ettei tarvinnut kenenkään apua. Lohikeitto sammutti nälän muttei uteliaisuutta.

Jacqueline sanoi isälleen, että tämä tykkäsi Pennystä. Jacques totesi sen olevan totta. Tykkäät myös äidistä, jatkoi Jacqueline.

– Kumman kanssa isi haluaa olla?

– Haluan olla sinun kanssasi.

– Kivaa. Mutta isi ei vastannut.

– Joskus on parempi niin.

JK 3. / 14. osa

En tiedä, mikä Espoo on, mutta ei se ainakaan kaupunki ole, mietti viihdetoimittaja Kita Vainola. Kaupungeissa on keskusta ja palveluita.

Suomen toiseksi suurimman kaupungin rakenne näytti siltä, että kierosilmäinen kaupunkisuunnittelija oli heitellyt tikkoja kartalle.

Espoossa oli yksi kelvollinen olutravintola. The Gallows Bird sijaitsi Niittykummussa Merituulentien varrella. Naapurista palomiehet lähtivät sammuttamaan tulipaloja.

Kita auttoi laulaja Eelis Bulisongia sammuttamaan janoa. Iskelmätähdellä oli muhkeat pulisongit ja samettinen ääni, jonka kysyntä tanssilavoilla takasi toimeentulon.

Kun Kita oli houkutellut Eelista muutamalle, laulaja oli vaatinut toimittajaa saapumaan Espooseen. Gallows Bird oli lähempänä Westendin kotia kuin stadin menomestat.

Kaksi kertaa Fuller’s ESB ja Bunnahabhain, sanoi Kita.

Baarimikko laski juomat, ja asiakas kuittasi laskun firman kortilla. Kita oli töissä. Oli ikivanha kikka juottaa haastateltava humalaan ja saada hänet puhumaan sivusuunsa.

Eeliksen kitukasvuiset pulisongit olivat vastikään saaneet lisää volyymiä. Hän selitti lehdissä sen johtuvan kuntosaliharjoittelun aktivoimasta hormonitoiminnasta.

Kitalla oli asian suhteen omat epäilyksensä.

Eelis kumosi kolmannen mallasviskin ja siemaisi olutta päälle. Sitten alkoi avautuminen. Laulaja oli kärsinyt koko ikänsä siitä, että parta ei kasvanut kunnolla.

Skunktazze-viiksisiirreklinikka oli tarjonnut ratkaisun ongelmaan.

Toimittaja oli saanut uutisen, ja hän jätti iskelmätähden pöytään. Joku muu saisi tarjota loppuillan juomat.

Kita astui ulos ja kaivoi puhelimen esiin soittaakseen taksin, mutta se jäi aikomukseksi. Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Hilkka Minerva istui terassilla ja pyysi toimittajaa liittymään seuraan.

Tämä ei liene sattuma, totesi Kita. Hilkka tunnusti luottavansa enemmän suunnitteluun kuin sattumaan. Jos asian laita oli näin, niin Kita mielellään istuisi pöytään.

Hilkka arveli, että ajan säästämiseksi olisi parasta puhua suoraan. Hän tarvitsi julkisen kohun, joka veisi huomion pieneltä hallinnolliselta uudistukselta.

Kohu oli järjestetty, ja siinä oli kaikki hyvän skandaalin ainekset.

Kita myönsi, että noista rakennuspalikoista saisi hyvän uutisen, mutta miksi hänen pitäisi tehdä se. Hilkka oli ymmärtänyt, että toimittajille maksettiin uutisten tekemisestä eikä tekemättä jättämisestä.

JK 3. / 13. osa

Taksi lähti liikkeelle Museokadun tolpalta. Jarruvalot syttyivät, kun auto hiljensi Mannerheimintien risteykseen. Musta Mercedes-Benz vei Sardina Feikkilehden pois Maikki Ripsivuon elämästä.

Maikki kaivoi matkakortin käsilaukusta ja käveli raitiovaunupysäkille.

Kun toisen jättää taakseen, haikeus tulee lupaa kysymättä mieleen. Maikki muistutti itseään, ettei heillä ollut yhteistä tulevaisuutta. Olisi lapsellista uskoa, että Sardina muuttuisi.

Kyyneleet kastelivat silmät. Ratikkaa odottava töölöläisrouva tarjosi nenäliinan. Kiitos, sanoi Maikki ja pyyhki muistot pois poskiltaan.

Maikki nousi kyydistä Lasipalatsin pysäkille. Hän käveli asematunneliin ja metroon.

Laiturilla sai olla sopivalla etäisyydellä toisista, mutta metrovaunussa yksityisyyden rajoista oli pakkoa tinkiä. Vieressä istuva pukumies yritti viritellä keskustelua ja kalastella puhelinnumeroa.

Maikki kaivoi kookkaat aurinkolasit käsilaukustaan. Vahvemmaksi varmuudeksi hän sujautti napit korville ja valitsi soittolistalta Florence and the Machinen. Kuulokkeissa alkoi soida “Cosmic love”.

A falling star fell from your heart and landed in my eyes…

“Kalasatama, Fiskehamnen”, kertoi kuulutus. Ovet aukenivat avaamatta, liukuportaat kuljettivat kävelemättä.

Eroksen yöjuoksukoulu sijaitsi Parrukadun varrella. Ohjatut tunnit olivat ohi, mutta vetäjä oli salilla tekemässä omaa treeniään.

Maikki pysähtyi rakennuksen eteen ja hengitti muutaman kerran syvään. Hän avasi oven ja astui sisään.

Eros tervehti tulijaa käsiseisonnasta. Paidaton mies laski otsan hitaasti maahan ja sitten punnersi kädet takaisin suoraksi. Veri virtasi olkapäiden, käsivarsien ja selän lihaksiin, jotka pullistuivat entisestään.

Maikin poskia alkoi kuumottaa, alempana kihelmöi.

Eros ponnisti käsivoimin itsensä ilmaan ja laskeutui jaloilleen. Hän sanoi harjoituksen olevan ohi ja oli aika mennä suihkuun.

JK 3. / osa 12.

Maksimivoimaa tarvittiin harvoin kuntosalin ulkopuolella, mutta nopeus- ja kestovoimalle löytyi käyttöä arjessa.

Pjotr Skeptinov tiesi, että kamppailun ratkaisi tekniikka, nopeus ja tasaväkisten kesken kestävyys. Hän jätti ennätysnostojen tekemisen toisille.

Combat sambo oli FSB:n paikallisosaston päällikön laji.

Sambo oli Neuvostoliitossa kehitetty kamppailulaji, joka perustui heittoihin, lukkoihin ja mattopainiin. Sotilaille kehitetyssä combat-versiossa sai myös lyödä ja kuristaa.

Fyysisessä kunnostaan Pjotr piti huolta kahvakuulan kanssa.

Treeni oli huipennusta vaille valmis. Tempaus oli miehen lempiliike. Hän teki aina lopuksi viisikymmentä tempausta molemmilla käsillä.

Kaksikymmentä kiloa rautaa lähti alhaalta ylös jalkojen ja keskivartalon voimalla. Käsi ohjasi kuulaan liikettä, joka kulki lähellä vartaloa.

Kun kuula saapui vatsan korkeudelle, ranne alkoi kääntää sitä käsivarren toiselle puolelle. Vähän ennen lakipistettä, käsi työntyi suoraksi kahvan läpi ja lukittui hetkeksi. Sitten kevyt liike heitti kuulan paluumatkalla.

Toisella laidalla kentänhoitaja merkitsi reunaviivoja Eläintarhan urheilukenttään. Suojelupoliisin etsivät istuivat parkkipaikalla autossa, eivätkä yrittäneet pysyä huomaamattomina.

Pjotr ymmärsi viestin: sinua pidetään silmällä. Juuri tällaisten tilanteiden vuoksi tiedustelu oli kiinnostavaa. Piti olla kaveria nokkelampi saavuttaakseen omat tavoitteensa.

Pjotr pyyhki hien otsaltaan ja sekoitti palautusjuoman pullossa, joka tyhjeni siemaus kerrallaan.

Kentänhoitaja pysähtyi palauttelijan eteen, koska kone meni epäkuntoon. Pjotr katsoi poispäin ja kertoi asiansa.

Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenelle piti järjestää tili veroparatiisiin, ja tieto oli vuodettava julkisuuteen.

Pankeille luotettavuus oli valuutoista kovinta, koska ilman sitä tointa ei voinut harjoittaa. Kun pankkiiri eroaisi, pääministeri Launo Matomäki voisi poistua Suomesta hänen paikalleen kasvonsa säilyttäen.

Keskuspankin paikka olisi palkkio siitä, että pääministeri tuki Hilkka Minervan asettaman selvitysmiehen ehdotuksia suuren valiokunnan aseman vahvistamiseksi.

Paikalliset sanoivat, että Suomi ei ollut maa vaan klubi. Pjotrin mielestä he olivat väärässä: kyllä Suomi oli maa, nimittäin alusmaa.