Sellutehtaan pöllähdys – mädäntyneen kananmunan ja virtsan hehkeä liitto – kirveli nenässä. Nuorempi konstaapeli Ainikki Nuivanen veivasi pelkääjän puolen ikkunan kiinni. Poliisiauto oli parkissa kauppatorilla Vanhan Rauman sydämessä.

Datsun 100A kurvasi toiveikkaana torille Samantha Foxin Touch Me -kehotuksen tahdissa. Vanhempi konstaapeli Hans Myhlqvist väläytti kerran sinivaloja. Naisten metsästykseen tuunattu Datsun ymmärsi yskän ja kaasutti tiehensä karvanopat heiluen. Kauppatorille ei saanut pysäköidä iltakymmenen jälkeen.

Vanhassa Raumassa tiet kulkivat niin kuin parhaiksi näkivät, myös tontit ilkkuivat ruutukaavalla. Vain pääväylät, Kauppakatu ja Kuninkaankatu kulkivat puutalokaupunginosan halki itä-länsisuunnassa. Pikkuliikkeet ja kahvilat olivat kokoontuneet pääkatujen varsille.

Paikalliset ajoivat mieluummin autolla kuin kävelivät Unescon maailmanperintökohteessa. Siksi jokaisen liikkeen edessä oli parkkipaikkoja, eikä kävelykatusuunnitelmista tullut koskaan mitään.

Kello viisi ihmiset katosivat ja liikkeet lukitsivat ovensa. Iltaisin mukulakiviä hallitsi katuralli.

Hans käynnisti poliisimaijan, kääntyi alas Kuninkaankadulle ja alkoi lasketella kohti Sypin korttelia. Se oli katurallin toinen pää, josta noustiin takaisin Kauppakatua torille. Kun parin korttelin sahaaminen alkoi kyllästyttää, parkkeerattiin torille tai heitettiin pidempi lenkki Suvitien kautta.

Sypin kortteli sijaitsi kaupungin keskipisteessä, uuden ja vanhan rajalla. Elementtitalot eivät kestäisi aikaa. Ne ränsistyivät nopeammin kuin vanhat puutalot, joita omistajat hinkkasivat ja puunasivat Museoviraston määräämässä tahdissa.

Kaupungin nuoret toivot kiersivät kävellen Sypin korttelia, jota kutsuttiin runtsaksi. Siellä pojille keimailtiin ja tytöille esitettiin kovista. Takatukat hulmusivat, permanentteja pöyhittiin, tupakka paloi. Epävarmuus peitettiin alkoholilla, uholla ja kovalla äänellä.

Konstaapelit kävivät kaatamassa alaikäisten juomat viemäriin ja rauhoittelivat tappelun rakentelijoita. Kaidalle tielle käännyttämisen he jättivät seurakunnan katupartiolle, se ei ollut valvovan viranomaisen tehtävä.

Jos nuorissa oli tulevaisuus, se näytti Ainikista tältä: ensiapu, putka, krapula, fritsuliina, keuhkosyöpä. Suurin osa tosin näytteli humalaisempaa kuin oikeasti oli. Kaverit pitivät pystyssä, mutta tasapainoaisti palautui, kun iskä tai äiskä nouti oman kullannuppunsa autolla kotiin nukkumaan.

Jahas, eiköhän pidetä ruokatauko, totesi Hans. Vatsan murina peittosi alleen poliisiradion äänet.

Poliisit noutivat usein yöpalansa Autogrilliltä, joka sijaitsi parin minuutin ajomatkan päässä keskustasta, Nortamonkadun ja Vuorikadun risteyksessä. Sieltä sai ruuan autoon, eikä tarvinnut kuunnella humalaisten sössötystä niin kuin Ykkösgrillillä Savilanpuistossa.

Autogrillin luukku loisti kulinaarisena majakkana, paistinrasvan haju levisi ympäristöön. Osa asiakkaista oli onnistunut laittamaan roskat roskakoriin, lokit nokkivat nakinpätkiä sinappisista paperikääröistä.

Grillinpitäjä Eine Happonen oli omien tuotteidensa mannekiini, jolla oli vaikeuksia mahtua sisään koppiinsa. Eine oli kääriytynyt parivuoteen lakanasta ommeltuun esiliinaan.  Päässä hänellä oli hiussuoja, josta hiki puski läpi. Tällä grillillä salaattikin paistettiin upporasvassa ja päälle ripoteltiin kourallinen suolaa.

Hans tilasi autoluukulta jättihampurilaisen ja ison kokiksen jäillä. Ainikilla ei ollut nälkä.

Hans ajoi yöpala sylissään parkkipaidalle. Ainikki sai hypätä aterian ajaksi ratin taakse. Hans nosti kokiksen kojelaudalle ja haukkaili hampurilaisesta suuria suupaloja. Valkoinen majoneesi levisi ympäri viiksiä ja suupieliä. Ainikki yritti painaa pois mieleensä nousevat mielikuvat.

Rattijuoppo Syväraumankadulla, ilmoitti päivystäjä poliisiradiossa. Ainikki ei vastannut kutsuun.

Mitä keltanokka odottaa? Hans ihmetteli. Hän käski harjoittelijaa painamaan kaasun pohjaan. Oletko varma? tiedusteli Ainikki. Oletko kuuro, häh? huusi Hans. Ainikki kuittasi kutsun ja käynnisti auton. Hän laittoi ykkösen silmään ja polkaisi kaasua. Poliisiauto ampaisi liikkeelle soran pöllytessä.

Kokismuki kojelaudalta kaatui Hansin syliin. Hans kirosi: mitä hittoa harjoittelija oikein touhuaa? Sitä mitä vanhempi konstaapeli käskee, ilmoitti Ainikki. Hans keräili jääpalat sylistään ja viskasi ne ikkunasta ulos hampurilaisen jämien kanssa. Hän yritti kuivata housujensa etumusta paperitukolla.

Poliisit tavoittivat Syväraumankatua koko leveydeltä ajelevan auton Kappelinsalmen sillalla. Kuljettaja totteli pysähtymiskäskyä. Vanhempi konstaapeli käski nuorempaa konstaapelia hoitamaan puhallutuksen. Hans ei voinut nousta autosta, näytti siltä kuin olisi tullut housuun.

Ainikki käveli mustan Mercedes-Benz 500 SE:n luokse ja koputti sivulasiin. Kaupunginjohtaja Aulis Kuoppala avasi ikkunan, viinan lemu valkosipulilla vahvistettuna iski vasten kasvoja. Ainikki kehotti sammuttamaan moottorin ja astumaan ulos autosta.

Eikö typykkä tiedä, kuka minä olen?

Aulis valisti olevan kaupunginjohtaja ja poliisipäällikön kalakaveri. Heillä oli tapana käydä Olkiluodon edustalla narraamassa ahvenia. Konstaapelin kannattaisi jatkaa matkaansa, mikäli ura poliisin palveluksessa kiinnosti.

Ainikki toisti käskyn, Aulis painoi kytkimen pohjaan ja hapuili vaihdetankoa. Ainikki ojensi molemmat kädet ikkunasta sisään. Hän otti oikealla kädellä niskan takaa kiinni ja työnsi vasemman käden etu- ja keskisormen asiakkaan sieraimiin. Kipu oli niin kova, että mies nousi helposti penkistä ja tuli kiltisti ulos autonikkunasta.

Aulis putosi selälleen kadulle, ilmat menivät pihalle. Kalamies haukkoi henkeään kuin narrattu ahven paatin pohjalla.

Kiva, että päätit kuitenkin jäädä, sanoi Ainikki.

Kun Aulis sai ensimmäisen kerran henkeä, Ainikki työnsi alkometrin suuhun. 2,8 promillea eli törkeä rattijuopumus, ilmoitti Ainikki. Hän laittoi käsiraudat Auliksen ranteisiin ja talutti tämän maijan takaosaan.

Rauman aluesairaala oli seuraava pysäkki. Siellä vahvistettiin verikokeella humalatilan vahvuus ja yhden uran päätepiste.